Jukka Jalonen siirtyi omalta ralliuraltaan manageroimaan maailmanmestareita: ”Kaikessa piti olla paras”

Jaa artikkeli
Kymmenen vuotta moottoriurheilun ammattilaisena opettivat Jukka Jaloselle paljon myös mynnin ja markkinoinnin maailmasta. Niitä taitoja manageri tarvitsee © Markus Pentikäinen
Kymmenen vuotta moottoriurheilun ammattilaisena opettivat Jukka Jaloselle paljon myös mynnin ja markkinoinnin maailmasta. Niitä taitoja manageri tarvitsee © Markus Pentikäinen
Toipuvaksi ylisuorittajaksi tunnustautuva Jukka Jalonen on harjoitellut hitaampaa elämää runoja kirjoittamalla. Nyt ne on koottu kirjaksi.

Eräänä aamuna Tsadin aavikolla Jukka Jalonen heräsi palaneen ralliautonsa viereltä siihen, että vieras mies osoitti häntä rynnäkkö­kiväärillä kasvoihin.

Aseella osoittava mies puhui kieltä, jota Jalonen ei ymmärtänyt. Ehkä se oli ranskaa, jotakin entisen siirtomaan syrjäisten heimojen murretta siitä.

Asemiehen äänensävy ja eleet tekivät asian selväksi.

Se oli nyt rahat tai henki.

Tai ainakin rahat. Jalosen seuraavat liikkeet kertoisivat sen, menisikö myös henki.

Jukka Jalonen elätti itsensä kymmenen vuotta kilpailemalla kansainvälisissä rallisarjoissa. Urheilu-uran loppuvaiheessa hän ryhtyi myös muiden urheilijoiden manageriksi. © Markus Pentikäinen

Jukka Jalonen elätti itsensä kymmenen vuotta kilpailemalla kansainvälisissä rallisarjoissa. Urheilu-uran loppuvaiheessa hän ryhtyi myös muiden urheilijoiden manageriksi. © Markus Pentikäinen

Aavikkorosvojen armoilla

Näinkin hurjia tilanteita mahtui rallia ja muita moottorilajeja ammatikseen ajaneen Jukka Jalosen, 58, uralle. Legendaarisin Jalosen uran tarinoista on juuri tuo vuoden 1990 Paris-Dakar-ralli.

”Auton taka-akselin kanssa oli ollut ongelmia useamman päivän. Jäimme rallikaravaanista jälkeen, ja ajoimme pitkin aavikkoa yksinämme.”

Ero kärkeen venähti suureksi. Eräänä aamuna Jalosen ja kartanlukijan tullessa osuutensa maaliin, huippukuljettaja Ari Vatanen oli jo lähdössä seuraavalle pätkälle.

”Meillä oli vain kaksi tuntia aikaa tankata automme, minä ja kartturi emme ehtineet nukkua lainkaan. Tätä jatkui pari-kolme päivää ja jäimme koko ajan lisää jälkeen.”

Univajeesta kärsineiden miesten kisa jatkui. Seuraavan etapin maaliin oli matkaa vielä parisataa kilometriä.

”Heräsin siihen, että auto oli edelleen käynnissä, mutta pysähtynyt. Huomasin, että olemme törmänneet paksuun puuhun.”

”Olin nukahtanut kuskin paikalle kesken ajon, kello oli noin kolme yöllä. Kartturi kuorsasi omalla paikallaan.”

Ensin kummallakaan ei ollut käsitystä, missä päin aavikkoa oltiin. Mutta kun kartturi tutki hetken tiekirjaansa, hän löysi sijainnin puun ansiosta. Lähestulkoon puuttomalla seudulla se oli jokin paikallisten pyhä puu.

Auton saamista vaurioista huolimatta Jalonen katsoi, että sillä pystyi jatkamaan kilpailua. Niinpä hän painoi jälleen tallan pohjaan.

Matkaa ei kuitenkaan ehditty tehdä kuin muutamia kilometrejä, kun toinen takarengas lensi matkoihinsa hirveän pamahduksen saattelemana.

”Elämäni karuin herätys”

”Pysähdyin ja jouduin etsimään rengasta noin tunnin. Olin aluksi toiveikas, että saisimme sen ehkä vielä takaisin paikoilleen, mutta akseli oli poikki, joten ei ollut enää mitään mihin kiinnittää se rengas.”

Rengas heitettiin kyytiin ja kaksikko jatkoi nyt kolmen pyörän turvin.

Ikään kun siinä ei olisi ollut kylliksi, reilun kymmenen kilometrin matkan jälkeen auto syttyi tuleen.

”Auton lavalla olevassa tankissa oli jäljellä parisataa litraa korkeaoktaanista bensaa. Sehän sitten lehahti oikein kunnolla.”

Koska muuta ei ollut tehtävissä, he levittivät autosta pelastetut makuupussit hiekalle ja nukahtivat heti.

Herätys oli karuin, jonka Jalonen oli siihen saakka elämässään kokenut.

”Kun avasin silmät, kasvojani kohti osoitti rynnäkkökiväärin piippu. Ajattelin, että tämä ei tule päättymään hyvin, että he vähintään hakkaavat meidät.”

Aivan niin synkästi ei kuitenkaan käynyt.

Kaksikon neuvottelutaitojen ja rauhallisuuden ansiosta rosvot tyytyivät viemään kaiken mitä moottoriurheilijoilla oli, mutta henki säilyi. Jalonen karttureineen pelastui aavikolta vielä saman päivän aikana yöllä korkeat liekit nähneiden saksalaisten aavikkovaeltajien kyytiin.

Tämä kokemus ei saanut Jalosta luopumaan kansainvälisen seikkailijan urastaan, mutta siirtymä urheilijasta manageriksi oli jo alkanut.

Nyt runoilijanakin tunnettu Jukka Jalonen on työskennellyt muun muassa moottoriurheilijana ja managerina. Kuvassa voittajana T1-luokan aavikkorallissa Arabiemiirikunnissa vuonna 1993.

Nyt runoilijanakin tunnettu Jukka Jalonen on työskennellyt muun muassa moottoriurheilijana ja managerina. Kuvassa voittajana T1-luokan aavikkorallissa Arabiemiirikunnissa vuonna 1993.

Mestarien manageri

Managerina Jalonen on auttanut ja edustanut monen eri lajin urheilijoita, mutta eniten tunnettuutta ja menestystä Jaloselle on kertynyt enduron parissa. Laajalle ympäri maailmaa levinnyt enduro on moottoripyörien maastoajoa.

Jalosen manageroimia urheilijoita ovat muun muassa enduron moninkertaiset maailmanmestarit Kari Tiainen, Juha Salminen, Eero Remes sekä nyrkkeilijä Edis Tatli. Kaikkiaan Jalosen edustamilla urheilijoilla on 68 maailmanmestaruutta.

”Olen ollut aina sellainen, että on pitänyt joka paikkaan mennä näyttämään, että osaan sitä ja tätä. Se on ollut heikkouteni.”

Toisten urheilijoiden manageriksi Jalonen ryhtyi yllättäen kesken oman autourheilu-uransa. ”Ajamisessa minulla ei tietenkään ollut maailmanluokan kuljettajille neuvoja antaa, mutta muuten yritin heitä ohjata ja valmentaa. Katsottiin talousasioiden lisäksi ajamisen ulkopuolista treenaamista ja yleistä elämänhallintaa.”

Juuri ajatus korostuneesta elämänhallinnasta toistuu selvästi Jalosen omassa elämässä.

Hänen ajatteluaan on lähes koko aikuiselämän ajan vaivannut lähes pakkomielle siitä, että kaikessa pitää olla vähintään hyvä.

”Kun tietäisinkin, että mistä se ajatusmalli oikein tuli. Siinähän ei ollut mitään järkeä. Olisi ollut parempi keskittyä johonkin kunnolla, eikä räiskiä joka puolelle.”

Viime vuosina hän on kääntänyt kurssia. Ei kertarysäyksellä, vaan hiljalleen.

”Olen ollut aina sellainen, että on pitänyt joka paikkaan mennä näyttämään, että osaan sitä ja tätä. Se on ollut heikkouteni.”

Eikä kyse ole vain urheilusta.

”Jos nyt neuvoisin nuorempaa itseäni, sanoisin, että kaikessa ei tarvitse olla paras. Eikä kaikessa tarvitse edes olla hyvä.”

Managerina nyrkkeilijä Edis Tatlin treenileirillä Yhdysvalloissa vuonna 2015. Kuvassa vasemmalta lukien Jukka Jalonen, Edis Tatli, Taylor Ramsdell ja Sukri Tatli.

Managerina nyrkkeilijä Edis Tatlin treenileirillä Yhdysvalloissa vuonna 2015. Kuvassa vasemmalta lukien Jukka Jalonen, Edis Tatli, Taylor Ramsdell ja Sukri Tatli.

Vanhusten apuna

Nykyään rautoja on tulessa vähemmän. Yksi merkki uudesta, hitaammasta elämästä, on paneutuminen runouden maailmaan. Jaloselta ilmestyi kesän alussa runoteos Elämöi.

”Runokirjan tekeminen on ainakin itselleni merkki siitä, että on ollut aikaa tehdä vähän muutakin kuin työtä. Siinä en ajattele olevani paras, ja se käy minulle mainiosti.”

Jalonen alkoi kirjoittaa runoja ensi kerran jo noin kaksikymmentä vuotta sitten. Kaikki sai alkunsa, kun Jalonen kävi sairaaloissa auttamassa vanhuksia.

”Tein sen arvostuksesta veteraaneja ja lottia kohtaan. Enimmäkseen olin heidän seuranaan, juttelin ja kuuntelin. Jossain vaiheessa ryhdyin kirjoittamaan heille runoja, joita hoitajat sitten lukivat vanhuksille ääneen.”

Vanhusten ja veteraanien auttamisen lisäksi Jalonen on yleisemminkin kiinnostunut hyväntekeväisyystyöstä. Runoteoksen tuoton hän kertoo lahjoittavansa nuorten mielenterveystyöhön.

Jukka Jalonen karateleirillä Japanin Okinawalla vuonna 2012. Jalosella on musta vyö sekä Shukokai- että Ken Shi kai -tyylin karatessa. © Jukka Jalosen kotialbumi

Jukka Jalonen karateleirillä Japanin Okinawalla vuonna 2012. Jalosella on musta vyö sekä Shukokai- että Ken Shi kai -tyylin karatessa. © Jukka Jalosen kotialbumi

Jukka Jalonen poikana ja isänä

Vaikka Jalonen sanoo aina olleensa menestystä tavoitteleva persoona, mutta ei kuitenkaan vielä pienenä lapsena.

Lapsuus Kouvolan Sarkolassa oli Jalosen mukaan tavallinen ja turvallinen. Isä ja äiti olivat työelämässä, Jukka vietti pikkuveljensä kanssa paljon aikaa urheilukentällä.

Perheen isä matkusti myyntimiehenä ja äiti työskenteli sairaanhoitajana.

”Yleensä, kun tulin koulusta kotiin, vanhemmat eivät olleet kotona.”

Runoista Jukka ei lapsena ollut kiinnostunut, eikä erityisemmin kirjoittamisesta muutenkaan.

Jukan isältä paineita urheiluun ei voinut tulla, sillä hän ei ollut koskaan kotona.

Jukka Jalonen itse sen sijaan on ollut läsnä lastensa urheiluharrastuksissa, niin poikansa jääkiekkojoukkueessa kuin tyttärensä ratsastus- ja kamppailu-urheiluharrastuksissa.

Jalosen perhe asuu Kirkkonummella syrjässä keskustasta, joten matkaa urheiluharrastuksiin kertyi päivittäisessä autolla kuskaamisessa. Poikansa kuskina jonkin aikaa toimittuaan Jalonen ryhtyi myös joukkueen valmentajaksi.

”Kuskasin häntä lätkätreeneihin lähes päivittäin. Ajattelin, että kun kerran menen hallille häntä odottamaan, niin yhtä hyvin voisin sitten valmentaa, kun kerran itsellänikin on urheilutausta.”

Lapsilleen hän ei ole asettanut paineita, ainakaan tietoisesti.

”Mutta se oli minulle aina tärkeää, että omat lapset olivat samalla viivalla toisten lasten kanssa. Että omat lapset eivät koskaan saaneet harjoituksissa etua siitä, että olen heidän isänsä.”

Nuorena Jalonen janosi menestystä elämän eri osa-alueilla, ja myös sai sitä.

”Totta kai se tyydytti, kun sai sen mitä oli tavoitellut. Ainakin kun ajatteli, että matkalle oli aina mahtunut myös vastoinkäymisiä ja pettymyksiä.”

Toki menestyksen hetket ovat ikuisesti kauniita muistoja, mutta nyt ne eivät tunnu enää tärkeiltä.

”Saavutuksia paljon tärkeämpää on se, että oma elämänhallinta on säilynyt ja perhe on pysynyt terveenä. Lisäksi olen saanut nähdä paljon maailmaa ja sol­minut hyviä ystävyyssuhteita. Sellaisen rinnalla pokaalit ja tittelit ovat merkityksettömiä.”

Lue myös: Nyrkkeilijä Edis Tatli on tottunut tyrmäämään parketilla, kehässä ja vaatekaapilla

Nyrkkeilijä Edis Tatli (vas.) ja Jukka Jalonen kävivät syömässä Jalosen kaverin Teemu Selänteen pihviravintolassa Kaliforniassa vuonna 2015. © Jukka Jalosen kotialbumi

Nyrkkeilijä Edis Tatli (vas.) ja Jukka Jalonen kävivät syömässä Jalosen kaverin Teemu Selänteen pihviravintolassa Kaliforniassa vuonna 2015. © Jukka Jalosen kotialbumi

X