Julkkispappi Kari Kanala ja Milla-vaimo elävät etäavioliitossa: ”Yhteinen aika on meille luksusta”

Papit Kari Kanala ja Milla Mäkitalo ovat tottuneet etäavioliittoon, jossa lapsiperheen arki jakautuu kahteen kaupunkiin. Syvä rakkaus ja huumori ovat auttaneet vaikeina vuosina, jolloin he luulivat jäävänsä lapsettomiksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Helsingin Paavalin kirkko on Kari Kanalan kotikirkko. Vaimo Milla Mäkitalo viettää usein vapaapäiviään aviomiehensä luona.

Papit Kari Kanala ja Milla Mäkitalo ovat tottuneet etäavioliittoon, jossa lapsiperheen arki jakautuu kahteen kaupunkiin. Syvä rakkaus ja huumori ovat auttaneet vaikeina vuosina, jolloin he luulivat jäävänsä lapsettomiksi.
Teksti: Reija Kokkola

Tamperelaisen ravintolan baaritiskillä riitti puheensorinaa tammikuussa 2009. Kirkon kasvatuksen päivät -tapahtumaan osallistuivat myös papit Kari Kanala ja Milla Mäkitalo. He lähtivät porukan mukana viettämään baari-iltaa. Paikalla oli molempien tuttuja, mutta Kari ja Milla kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Tapaamishetkellä Kari ei edes tiennyt, että hänen kohtaamansa kaunis nainen on pappi.

”Ihastuin heti Millaan”, Kari Kanala muistelee.

Mukavaa jutustelua jatkettiin vielä tapahtuman päätöspäivänä. Kari ihastui Millan kauneuteen ja rentoon olemukseen. Millaa taas viehätti Karin persoonallisuus.

”En ollut ikinä kuvitellutkaan ryhtyväni suhteeseen toisen papin kanssa. Kari oli kuitenkin mielenkiintoinen uusi tuttavuus, ja jokin jännä yhteys syntyi. Hän jäi ajatuksiini”, Milla kertoo.

Karin tilanne oli kimurantti, koska hän oli yhä parisuhteessa. Se siitä sitten, hän luovutti mielessään.

Milla oli tapaamishetkellä sinkku. Karin persoonallisuus sai hänet pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta, ja hän huomasi etsineensä vääränlaisia miehiä.

”Ihania toki, ja yhteistäkin löytyi. Silti jotkin asiat eivät olleet osuneet kohdilleen. Karin tavattuani havahduin ilokseni siihen, että tällaisiakin miehiä on olemassa.”

Ikäeroa ei huomaa

Vaikka kumpikaan ei antanut ihastukselle valtaa, jotain jäi itämään. Milla työskenteli Turussa, Kari Helsingissä. Molemmat tunsivat hyvin toistensa kotikaupungin, ja myös vierailivat niissä. Oli luontevaa ottaa yhteyttä, kun tie vei Turkuun tai Helsinkiin.

Viestittely ei kevään mittaan ollut kovinkaan tiivistä, mutta kun he tapasivat, he viettivät pitkiä tovia yhdessä. Tapaamiset, joissa keskusteltiin paljon, tuntuivat molemmista hyvältä.

”Käytiin kävelyllä, kahviloissa ja baareissa”, he muistelevat.

Millalla oli takanaan kaksi pitkää suhdetta. Karilla oli takanaan kaksi avioliittoa, joista toisen hän solmi 24-vuotiaana. Liitto kesti kaksi ja puoli vuotta. Kari toteaa olleensa iältään valmis avioon, mutta kokemuksiltaan vielä liian nuori.

Toisen kerran hän asteli avioliittoon 29-vuotiaana. Suhde kesti yhdeksän vuotta. Kun alkusyksystä molempien tilanne oli toinen, oli aika avata ovet.

Karin ja Millan suhde eteni sitten nopeasti. Molemmille oli itsestään selvää, että matkaa jatketaan avioliitossa.

”Lokakuussa 2009 päätimme mennä naimisiin. Kihloihin menimme adventin aattona kahdestaan. Kesällä 2010 menimme naimisiin.”

Milla oli tuolloin 33-vuotias, Kari kymmenen vuotta vanhempi. He eivät missään vaiheessa ajatelleet ikäeroa. Millaa kummastutti, kun joku tuttu pohdiskeli oman suhteensa isoa ikäeroa.

”Silloin saatoin havahtua siihen, että meilläkin on kymmenen vuoden ikäero. Muuten se ei tullut edes mieleeni.”

Tanssi on Jumalasta, sanoo Kari Kanala. Kipinä paritanssiin jäi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta, vaikka Kari putosikin kisasta ensimmäisenä. © Tommi Tuomi

Tanssi on Jumalasta, sanoo Kari Kanala. Kipinä paritanssiin jäi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta, vaikka Kari putosikin kisasta ensimmäisenä. © Tommi Tuomi

Särmiä hiotaan

Kun ystävät ja sukulaiset huomasivat parin rakastuneen, he olivat iloisia ja kannustavia. Moni totesi, että mahtavaa, tässäpä hauska pari.

Milla ja Kari ovat luonteiltaan sopivan erilaisia. Karilla on ällistyttävä muisti, ja hän on Millan mukaan kävelevä Raamattu. Toisaalta Kari ei ehkä muista, mitä tehtiin eilen. Milla muistaa yksityiskohtia pitkien aikojen takaa, ja hahmottaa kokonaisuuksia.

Huumori yhdistää heitä vahvasti. Pariskunta on jopa nähty stand-up-keikoilla kirkkopäivillä. Kun yleisöä oli paljon, molempia jännitti.

”Komiikan kirjoittaminen on kuitenkin hyvin vaikeaa. Se mikä toisesta on hauskaa, ei toisesta aina olekaan”, Kari pohtii.

He ovat kirjoittaneet yhdessä myös parisuhdekirjan Suhteellista, jossa pureudutaan asiantuntemuksen, huumorin ja hartauden kautta parisuhteen kiemuroihin.

Pariskunta käy parisuhdekeskusteluita luontevimmin puhelimessa. Kotona tilanne on erilainen. Kun toinen tulee nälkäisenä kotiin, siinä ei jaksa pohtia syntyjä syviä.

”Puhelimessa tilanne on neutraali: tietyt asiat on helpompi hoitaa etänä. Rahankäytöstä ei kuitenkaan tarvitse riidellä, sillä meillä on omat rahat, mutta jeesaamme toisiamme.”

Raskausutelu satutti

Milla ja Kari ovat olleet pitkään etäavioliitossa. Yhteistä aikaa heillä on muutama päivä viikossa, jolloin Kari matkustaa Turkuun tai Milla Helsinkiin. Silloin ainakin toinen heistä on vapaalla ja yleensä hyvällä tuulella. Mustasukkaisuutta etäavioliitto ei ole aiheuttanut.

”Vain ajankäytöstä voi tulla mustasukkaisuutta. Joskus minua ärsyttää se, että Kari lepuuttaa itseään katsomalla jalkapalloa tai somettamalla. Kun riitelemme, saatan sanoa Karille välillä ilkeästikin. Siinä on peiliin katsomisen paikka”, Milla myöntää.

Hänestä on kuitenkin hyvä, että on myös omaa aikaa. Erossa auttaa tietoisuus siitä, että toisen kanssa on hyvä olla.

Suhteen romantiikka on jokseenkin arkista.

”Yhteinen aika on meille luksusta. Kari hemmottelee minua tekemällä aamiaista tai muuten ruokaa.”

”Milla taas näkee paljon vaivaa perheen käytännön asioiden hoitamisessa ja tukee minua kaikissa kotkotuksissani”, Kari lisää viitaten tv-esiintymisiinsä, erikoisiin tempauksiin töissä ja kavereiden kanssa tehtyihin reissuihin.

Toisaalta Kari puolestaan kannusti Millaa tekemään maailmanympärimatkan vuonna 2013.

Karin ja Millan liitossa on ollut myös kipua, kovaakin. Heidän mentyään naimisiin alkoi jossain mielen sopukoissa siintää toive lapsesta. Vuodet vierivät, mutta toivottua lasta ei kuulunut. Kari alistui tilanteeseen, vaikka sydämeen sattui. Hän on aina ajatellut, että lapsia ei tehdä, vaan ne ovat lahja.

”Luovuin toiveestani tulla isäksi.”

Naisena Milla joutui kovemman paikan eteen, sillä ulkopuoliset tarkkailivat tilannetta ja kysyivät siitä suoraan. Kysymykset ”miksi ette tekin tee lasta?” tuntuivat pahalta. Muitten onnelliset vauvauutiset lisäsivät tuskaa.

Koska Millan ruumiinrakenne on vatsan kohdalta pyöreä, häntä onniteltiin usein raskauden johdosta. Kerta toisensa jälkeen Milla joutui selittämään, että hän ei ole raskaana.

”Yritin suhtautua huumorilla, mutta kyllä se sattui syvälle sydämeen.”

Yksi erityisen loukkaava tilanne on jäänyt mieleen. Milla ja Kari olivat erään elokuvan ensi-illassa. Millalla oli viinilasi kädessään, kun tunnettu ohjaaja lähestyi. Hän totesi, että sinäkin vain juot viiniä, vaikka olet raskaana.

”Se oli tuplaloukkaus. Ensin väite raskaudesta, ja sitten epäily, että nauttisin alkoholia raskauden aikana.”

Pappipariskunta elää etäsuhteessa, mutta kun poika aloittaa koulun, asumisratkaisua pitää muuttaa. © Tommi Tuomi

Pappipariskunta elää etäsuhteessa, mutta kun poika aloittaa koulun, asumisratkaisua pitää muuttaa. © Tommi Tuomi

Lapsen ehdoilla

Nyt pariskunnalla on suloinen viisivuotias poika. Kuten muissakin lapsiperheissä, väsymys on aiheuttanut äreyttä myös Millalle ja Karille. Väsymysraivari saattoi yllättää paitsi lapsen myös hänen vanhempansa.

Milla oli kaksi ensimmäistä vuotta hyvin väsynyt, joten hän epäilee huudon kuuluneen välillä naapuriin saakka.

Osittainen erillään asuminen ja papin työajat ovat aiheuttaneet lisähaastetta. Poika on päiväkodissa Helsingissä, ja arki on saatu pyörimään melko sujuvasti.

”Poikamme on aistiyliherkkä, mutta olemme saaneet siihen apua. Hän tarvitsee hieman enemmän aikaa sopeutuakseen erilaisiin tilanteisiin ja muutoksiin. Isoissa ryhmissä hän ei viihdy.

Lähivuosina on tehtävä iso päätös.

Kun hän aloittaa koulun, meidän täytyy tehdä ratkaisu asumisemme osalta”, Kari pohtii.

Pojan erityispiirteet vaikuttavat Karin ja Millan arkijärjestelyihin. On täytynyt luovia eri tilanteissa, jotta elämä soljuu.

Poika opettaa ja haastaa vanhempiaan omassa erityisyydessään. Milla kertoo saaneensa apua terapiasta, joten ”pää on pysynyt kasassa”. Esimerkiksi nukkumisjärjestelyjä on muokattu lapsen tilanteen mukaan.

”Ei sillä ole väliä. Pääasia, että me kaikki nukumme!”

Perheen arkeen kuuluu sekin, että isä on julkkispappi, sillä Kari on ollut mukana monissa tv-ohjelmissa. Syyskuussa hän putosi Tanssii tähtien kanssa -kilpailusta riemukkaasta esityksestä huolimatta. Hänet nähdään myös Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa asiantuntijaroolissa.

En ole tyrkyttänyt itseäni mihinkään, mutta olen heittäytynyt mukaan, kun on pyydetty. Milla on tukenut minua aina kaikessa.”

Julkisuus ei ole toistaiseksi aiheuttanut perheelle ongelmia.

”Joskus somen kautta tulee jotain ikävää, mutta pääsääntöisesti palaute on ollut positiivista.

Kari ja Milla matkustelevat paljon. Kesällä 2013 lomailtiin Kroatian saaristossa. © pariskunnan kotialbumi

Kari ja Milla matkustelevat paljon. Kesällä 2013 lomailtiin Kroatian saaristossa. © pariskunnan kotialbumi

Juttu julkaistu ensi kerran Viva-lehden numerossa 10/2021.

X