Juontaja-toimittaja Anna Perho: ”Lapsia pitää kasvattaa - on karhunpalvelus lapselle, jos häntä ei mitenkään opasteta”

Toimittaja-juontaja Anna Perho, 45, tunnustaa, että hänen on vaikea ymmärtää ihmistä, joka kieltäytyy aktiivisesti tiedosta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Ihminen pystyy itse ratkaisevasti vaikuttamaan omaan tyytyväisyyteensä", Anna Perho sanoo.

Toimittaja-juontaja Anna Perho, 45, tunnustaa, että hänen on vaikea ymmärtää ihmistä, joka kieltäytyy aktiivisesti tiedosta.
Teksti:
Linda Martikainen

TUNNUSTAN, että itsetuntoni on järkälemäinen. Minulla on onnekseni ollut kivat vanhemmat ja pieni, mutta läheinen suku.

Olin ensimmäinen lapsi ja ensimmäinen lapsenlapsi neljävuotiaaksi saakka, joten kaikki mitä siihen mennessä ehdin tehdä, oli aina aivan ihmeellistä. Kasvoin pienellä paikkakunnalla, jossa ei juurikaan ollut muita ikäisiäni lapsia. Hengasin aina aikuisten seurassa, kunnes menin kouluun ja sain siellä ensimmäiset samanikäiset ystävät. Ehkä vanhempi seura nostatti itsetuntoa jollain tapaa.

Olen aina viihtynyt hyvin myös yksin. Pystyn tarvittaessa olemaan sosiaalinen, mutta tarvitsen vastapainoksi runsaasti yksinoloa. Muuten minusta tulee ärtyisä. Mietin hyvin tarkkaan, miten ja mihin käytän aikaani. Saa olla aika kovia juttuja, että vaihdan yksin nököttämisen johonkin seuralliseen toimintaan.

ENNUSTAN, että seuraavaksi hurahdan tennikseen. Olen tosi huono kaikessa urheilussa ja valitsen yleensä kaikista vaikeimmat lajit.

Innostun koko ajan jostain. Pelkäänkin vanhenemista siksi, että meillä on niin vähän aikaa tehdä ja kokeilla asioita, joita haluisi.

Minun on hirveän vaikea ymmärtää ihmistä, joka kieltäytyy aktiivisesti tiedosta. Tällä hetkellä tuntuu vallitsevan suuntaus, jossa toisaalta ihmisillä on vapaa ja ilmainen pääsy suurimpaan määrään tietoa ihmiskunnan historiassa, mutta samaan aikaan voimistuu kuitenkin sellaisen porukan ääni, joka ei halua tietää mistään mitään.

TUNNUSTAN, että tuohduin, kun luin uutisen susien kaatamisesta. Minusta on käsittämätöntä, että uhanalaisia eläimiä tapetaan luvan kanssa. Suomen Kuvalehdessä pohdittiin, onko uhanalaisten lintujen ampuminen järkevää kannan hallintaa. Eikö järkevää kannan hallintaa olisi vain jättää uhanalaiset eläimet henkiin?

Äskettäin minua harmitti myös sadastuhannes lukemani lehtijuttu työssä uupumisesta. Voitaisiinko edes kerran tutkia sitä, miksi joku ei uuvu, vaikka tekee paljon töitä? Itse en ole koskaan ollut töiden vuoksi uupunut.

ENNUSTAN, että seuraava kirjani käsittelee yksinkertaistamista. En ole vielä lukinnut lopullista ideaa, mutta sellainen fiilis minulla on. Uusinta kirjaani, Perhe x työ = Superarkea², tein fyysisesti pari kuukautta. Ajatuksia siihen toki keräsin jo pidemmän aikaa. Vaikka nautinkin kirjoittamisesta, on pakko minulle silti aina se paras muusa.

TUNNUSTAN, että tunnen ylpeyttä kahdesta lapsestani. Toinen on nyt jo melkein täysi-ikäinen ja toinen yläasteella. Heillä on omia, hienoja ajatuksia. Aina välillä oikein mietin, että ohhoh, onpas tuo fiksu tyyppi.

Kasvattamisessa tai esimerkkinä olemisessa on siis jotakin mennyt ehkä oikein. Lapsia voi ja pitää kasvattaa. On kauhea karhunpalvelus lapselle, jos häntä ei mitenkään ohjailla tai opasteta elämässä.

Kaiken ympäriltä silotteleva curling-vanhemmuus tekee lapsen elämästä hirveän vaikeaa. Jonain päivänä kun sitä täytyy kuitenkin astua maailmaan ilman iskää tai äitiä, ja silloin onkin kova paikka huomata, ettei maailma pyöri itsensä ympärillä. Muiden kanssa pitää oppia olemaan.

ENNUSTAN, että kotikuntani Ypäjä tulee säilymään Suomen kartalla vahvan hevosyrittäjyyden ja koulutusbisneksen ansiosta.

Kotiseutuni tulee aina merkitsemään minulle erityisen paljon. En näe ollenkaan mahdottomana ajatuksena sitä, että voisin joskus tulevaisuudessa viettää Ypäjällä aikaa enemmänkin. En kuitenkaan haaveile muuttavani sinne takaisin, mutta jokin kesäpaikka voisi olla ehkä kiva.

TUNNUSTAN, että onnellisuus on pyörinyt ajatuksissani tiuhaan viime aikoina. Olen valmistumassa ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja miettinyt tosi paljon sitä, mistä ihmisen onnellisuus syntyy.

On hassua, että onnellisuuden ajatellaan usein olevan kuin luonnonvoima. Ihminen pystyy kuitenkin itse ratkaisevasti vaikuttamaan omaan tyytyväisyyteensä. On tutkittu, että noin 40 prosenttia onnellisuudesta syntyy omasta asenteestamme elämää kohtaan.

Emme voi läheskään aina vaikuttaa siihen, mitä meille tapahtuu, mutta voimme aina päättää siitä, miten asioihin suhtaudumme. Minulle se merkitsee merkittävää valtaa suhteessa omaan elämään.

X