Yhdysvalloissa kasvanut juontaja-toimittaja Sean Ricks tunnustaa olevansa Tampere-ihminen − ”Aitous kantaa”

Sean Ricks on puoliksi amerikkalainen ja juontaja-toimittaja on kasvanut Yhdysvalloissa.

Miten amerikkalaisuus näkyy omassa arjessasi?

Synnyin Saksassa, mutta asuimme isän töiden vuoksi myöhemmin New Yorkissa. Amerikka on isäni kotimaa ja toki jenkkikulttuuri on sydäntäni lähellä. Minulla on kaksoiskansalaisuus, ja sarjaa tehdessä oli kiva käydä toisessa kotimaassa. En käy siellä kovinkaan usein.

Minulla asuu siellä kolme isovelipuolta ja olisi ihana käydä siellä taas moikkaamassa heitä. Luen paljon tietysti uutisia sieltä ja kulutan amerikkalaista mediaa, mutta muuten olen Suomi-poika ja Tampere-ihminen.

Olet aina rakastanut supersankareita. Keitä ja miksi?

Tämä on kaksijakoinen juttu. Lapsena rakastin supersankareita varmaan siksi, että ne tarjoavat mainioita inspiraatiotarinoita ja niissä on sisäänrakennettuna kaikki se, mitä voi vain haluta.

Mietitään nyt vaikka Hämähäkkimiestä: hämähäkki puree, jonka seurauksena saa maagisia taitoja ja kykyjä! Nyt aikuisena ajattelen asiaa oikeastaan toisinpäin.

Ei ole olemassa mitään supersankareita, vaan uskon ennemmin kovaan työhön ja haluan purkaa koko supersankarimyytin. Supersankareita ei ole olemassa, eikä niitä tarvitsekaan olla. Suurin osa ihmisistä, joita itse olen tavannut ja joiden kanssa olen tehnyt töitä, ovat tehneet kovasti duunia ja haastaneet itseään positiivisella tavalla.

Mikä yllätti eniten uutta Superihmiset-sarjaa tehdessä?

Kaikki ne haasteet tietenkin ja se, miten paljon voi oppia yhdessä vuodessa erilaisia asioita. Minut yllätti myös se, millainen resurssi, voimavara, itsestäni parhaimmillaan löytyy.

Ohjelmassa mukana olevat haasteet vaativat paljon pitkäjänteistä työtä. Ne eivät tapahtuneet suurella näyttävällä kertarykäyksellä, kuten usein taas supersankaritarinoissa asiat tapahtuvat. Elämä ei vain toimi sillä tavalla.

Euroviisuedustajamme Käärijä on muuten hyvä esimerkki sinnikkyydestä. Hänenkin kohdallaan on tehty paljon duunia ja kauan, ja nyt se palkittiin tosi hienosti. Itseensä kannattaa luottaa aina ja toteuttaa rohkeasti omaa juttua.

Käärijä on mahtava esimerkki siitä, että hän ei ehkä ollut paras laulaja, mutta hänellä oli muita vahvuuksia, joita hän hyödynsi loistavasti. Käärijä oli vahvasti oma itsensä, mikä tarkoitti sitä, että hän ei ollut kuten kaikki muut. Siitä voisimme kaikki ottaa opiksi. Aitous kantaa.

Lue myös: Euroviisuedustaja Käärijä oli lähellä menettää henkensä – kokemus rohkaisi tavoittelemaan unelmia: ”Mikään ei ole tähtiin kirjoitettu”

Jere Pöyhönen pukee Lappeenrannan Gigglin Marlinissa ylleen ”virka-asunsa” eli vihreän boleron, jossa hänet on tänä keväänä totuttu näkemään.

Olemmeko kaikki siis oman arkemme supersankareita?

Uskon kyllä, että meissä kaikissa on paljon kykyjä ja vahvuuksia, joita emme osaa edes arvostaa perusarjessa. Emme välttämättä osaa nimittää niitä edes vahvuudeksi. Viime vuonna itseäni kannatteli esimerkiksi se, kun tajusin Superihmisiä tehdessäni, että olen kyllä todella sinnikäs ihminen. Olen oppinut arvostamaan sitä itsessäni paljon enemmän.

Vietit sarjassa monta päivää silmät sidottuina Los Angelesissa. Millaista se oli?

Oli se henkisesti ja fyysisesti raskasta. Itse ainakin luotan tiedostavasti näköaistiini eniten. Kun se otettiin pois, jokainen askel, jonka otin, oli epävarma.

Aivot prosessoivat valtavasti asioita, kun jouduin kiinnittämään eri tavalla huomiota ympäristööni. Lopulta Los Angeles oli paljon hienompi paikka minun pääni sisällä kuin mitä todellisuudessa!

Lue myös: Toimittaja Sean Ricks haastoi itsensä Superihmiset-sarjassa: ”Uuden oppimisesta tulee kerta kaikkiaan mahtava fiilis”

Perjantai-sarjan juontajana tutuksi tullut Sean Ricks tutustuu uudessa sarjassaan ihmisten supervoimiin. Aivotutkija Katri Saarikivi seuraa Ricksin kehitystä. © Yle

Juontamasi Perjantai-ohjelman suosio on jatkunut jo vuosia. Kerro joku hauska kommellus vuosien varrelta.

Viime kaudelta yksi ikimuistoisin jakso oli, kun Riitta Väisänen oli meillä vieraana. Käsikirjoitus meni heti ensiminuuteilla uusiksi! Suoran keskusteluohjelman tekeminen ei juuri sen mielenkiintoisemmaksi voi mennä, ja muistelen hetkeä Riitan kanssa edelleen usein hymyillen.

Kommelluksia on sattunut kyllä paljon. Kerran meillä oli käsittelyssä todella vakava aihe, ja minulla oli jäänyt puhelin takataskuun. Olin laittanut sen kyllä äänettömälle, mutta en lentokonetilaan.

Siri alkoi yhtäkkiä puhua juuri kun haastateltava kertoi jostain todella vakavasta asiasta. Repesimme nauramaan vaan ja hommat jatkuivat. Yleisö lähtee kyllä aina mukaan, kun vain kommunikoi avoimesti.

Yleensä auttaa paljon, jos osaa nauraa itselleen. Olen oppinut arvostamaan vuosien aikana omaa heittäytymiskykyä. Harva tilanne jättää minut täysin sanattomaksi.