Vaikka Juulia Turkkila oli luistellut lapsesta saakka, jäätanssiin siirtyminen ei käynyt kädenkäänteessä: ”Jäätanssiotteet olivat jotain aivan uutta”

Taitoluistelija Juulia Turkkilan ura oli katketa loukkaantumisiin vuonna 2015, juuri kun hän oli päässyt Suomen terävimmälle huipulle naisten yksinluistelussa. 

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Taitoluistelija Juulia Turkkila, 28, teki vaikean valinnan murrosiässä baletin ja taitoluistelun välillä.

Taitoluistelija Juulia Turkkilan ura oli katketa loukkaantumisiin vuonna 2015, juuri kun hän oli päässyt Suomen terävimmälle huipulle naisten yksinluistelussa. 
Teksti: Raija Vesala

Uusi mahdollisuus tarjoutui jäätanssissa, kun Juulia Turkkila, 28, sai parikseen niin ikään toisen yksinluistelijan Matthias Versluisin. Viime syksynä kaksikko luisteli ennätyspisteensä 191,79 ja nostatti mitaliodotuksia EM-kisoihin, jotka pidetään Espoossa.

Vaikea valinta baletin ja taitoluistelun väliltä

Taitoluistelija Juulia Turkkila joutui murrosiän kynnyksellä vaikean valinnan eteen. Siihen saakka hän oli harrastanut kahta vaativaa lajia – balettia ja taitoluistelua – mutta nyt piti päättää kumpaa hän alkaa treenata tosissaan.

Kunnianhimoinen Juulia valitsi luistelun, koska siinä pääsisi näyttämään kykyjään myös kilpailuissa.

”Alkuun tuli vähän takapakkia, kun treenien lisääntyessä minulla todettiin selän rasitusmurtuma, joka tosin tuon ikäisellä parani hyvin.”

Tunnollisena harjoittelijana ja lahjakkaana yksinluistelijana Juulia nousi pian Suomen huippukaartiin, johon kuuluivat tuohon aikaan myös sellaiset nimet kuin Kiira Korpi ja Laura Lepistö. Juuliasta odotettiinkin Korven ja Lepistön manttelinperijää, kun nämä lopettivat uransa.

Helsingin Luistelijoita edustava Juulia saavutti SM-hopeaa kausilla 2011–2012 ja 2012–2013 sekä kultaa kaudella 2013–2014 . Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa hän luisteli pronssia vuonna 2011 ja kultaa vuonna 2012.

Loukkaantumiset rikkoivat luistelijan urakehitystä

Rasitusmurtumien ohella Juulia kärsi muun muassa urheilijan tyrästä kaudella 2015–2016 ja kausi jäikin hänen viimeisekseen yksinluistelussa.

”Toipilasaikana otin yhteyttä nuorten olympiavalmentajaan Maurizio Margaglioon  ja aloimme pohtia jäätanssiin siirtymistä.  Se ei rasittaisi kroppaa samalla tavalla ja tarjoaisi mahdollisuuden jatkaa kilpajäillä.  Maurizio kehotti kysymään pariksi miesten yksinluistelussa kisaavaa Matthias Versluisia, ja kun Matthias suostui, asia oli sillä selvä.”

Vaikka Juulia oli luistellut lapsesta saakka siirtyminen jäätanssiin ei käynyt ihan kädenkäänteessä.

”Ensikerta oli todella haastava. Jäätanssiotteet olivat jotain aivan uutta ja oli vaikea tottua siihen, että toinen luisteli ihan siinä lähellä. Yksinluistelijana ei tarvinnut ottaa kenenkään muun tekemisiä huomioon, mutta jäätanssissa piti.”

Juulia ja Matthias löysivät oman tyylinsä

Juulia ja Matthias olivat kuitenkin valmiit tekemään töitä saadakseen jäätanssinsa sujumaan.

”Alussa olimme nollapisteessä, mutta treeneissä oli silti hauskaa. Maurizio vakuutti, että tästä tulee hyvä, vaikkei se siltä tuntunut. Vuosien treenaamisen myötä liikekieli alkoi soljua ja homma alkoi näyttää jäätanssilta. Löysimme myös oman tyylimme.”

Siirtyminen jäätanssiin tarkoitti myös sitä, että kilpailu-ura piti aloittaa alusta. Jäätanssi eroaa esimerkiksi pariluistelusta niin, ettei siinä ole hyppyjä. Vaativaksi lajin tekee tulkinta, jonka pitää saada yleisö elämään parin mukana.

”Haluaisin luistelijana arvokisamenestyksen lisäksi luistella niin, että herättäisin katsojissa tunteita ja osaisin luoda tietyn tunnelman. Hyvä esimerkki tästä on ranskalaispari Gabriella Papadakis – Guillaume Cizeron, joka voitti jäätanssin olympiakultaa Pekingissä. Heidän tulkintansa oli uskomattoman hienoa.”

Lue myös: Juulia Turkkila ja Matthias Versluis ovat jäätanssin ykköspari – Luottamus yhdessä tekemiseen syntyi heti: ”Vietämme treeneissä 6–7 tuntia päivässä”

Luistelijat Juulia Turkkila, 28, ja Matthias Versluis, 28. <span class="typography__copyright">© Tommi Tuomi</span>

Taitoluistelijat Juulia Turkkila, 28, ja Matthias Versluis, 28. © Tommi Tuomi

X