Juuristaan ylpeät Muska & Aleksandra Babitzin

Kun Aleksandra Babitzin oli pieni, Muska oli hänelle jännittävä Amerikan-täti. Kun Kirka-isä liukui avioerossa etäämmäs, Aleksandra otti yhteyttä Muskaan. Täti kertoi suvun juurista ja antoi tärkeän ohjeen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Aleksandra Babitzin haluaisi matkustaa Muska-tätinsä kanssa Amerikkaan tai Venäjälle, josta Aleksandran isänisänisä pakeni Suomeen vuonna 1917

Kun Aleksandra Babitzin oli pieni, Muska oli hänelle jännittävä Amerikan-täti. Kun Kirka-isä liukui avioerossa etäämmäs, Aleksandra otti yhteyttä Muskaan. Täti kertoi suvun juurista ja antoi tärkeän ohjeen.
(Päivitetty: )
Teksti: Jaana Rinne

 Kun Aleksandra Babitzinia, 35, ja hänen tätiään Muska Babitzinia, 63, kuvataan tätä juttua varten, radiossa alkaa yhtäkkiä laulaa tuttu ääni.

Kiril laulaa”, Aleksandra havahtuu.

”Ainahan se on meidän mukana, kun ollaan jossain”, Muska sanoo.

Aleksandran isä ja Muskan isoveli Kiril Babitzin eli Kirka kuoli vuonna 2007.

”Kirilin kuolema oli tyhmä ja epäoikeudenmukainen juttu. Se tapahtui aivan liian varhain ja liian nuorena”, Muska sanoo ja liikuttuu.

Aleksandra kertoo surreensa isäänsä kahdesti.

”Ensimmäisen kerran vanhempien erotessa, ja toisen kerran isän kuollessa. On kuitenkin hienoa, että isä sai tehdä elämänsä loppuun asti sitä työtä mitä rakasti: laulamista.”

Surutyötä Babitzinin naiset ovat tehneet itsekseen. Musiikki on lohduttanut ja auttanut pahimpina aikoina.

”Se on henki ja elämä, kaikki”, Muska sanoo.

Aleksandra nyökyttelee. Musiikista on tulossa ammatti myös hänelle, kuten niin monelle muullekin suvussa.

 

 

Yhteiset muistot

Aleksandra Babitzin päätti ryhtyä jo pienenä laulajaksi.

”Se oli oma päätökseni. Isä ei vaikuttanut siihen mitenkään aktiivisesti.”

Hän osallistui Tenavatähti-kilpailuun vuonna 1991 Muskan Pidä kii -kappaleella ja pääsi semifinaaliin asti.

Varhaislapsuudesta Helsingin Kruununhaasta Aleksandralle on jäänyt parhaiten mieleen kodin avoimet ovet.

”Kaikki ne tulevat ja menevät ihmiset. He saivat aikaan mukavan tunnelman.”

Isä Kirkakin tuli ja meni, sillä hän oli jatkuvasti keikoilla.

Alexandran lapsuusmuistoissa myös kävellään jumalanpalvelukseen Uspenskin katedraaliin ja syödään lammasta ja pashaa ortodoksisen seurakunnan omistamassa asunnossa.

Myös Muska vieraili Liisankadun ja Unioninkadun kulmatalossa. Aleksandran syntyessä vuonna 1981 Muska oli jo katu-uskottava 29-vuotias rokkari. Hän oli levyttänyt hitit Kirjoita postikorttiin ja Krokotiili rock sekä julkaissut Hectorin tuottaman Tää se päivä on -levyn.

Muska oli jo silloin avoliitossa muusikko, kitaristi Hannu ’Kalahande’ Salakan kanssa.

Tien päällä viihtyvällä Muskalla ei ollut lapsia, mutta veljen luona hän leikki mielellään Kirkan ja hänen silloisen vaimonsa Kirstin lasten Katarinen, Boriksen ja Aleksandran kanssa. Muska piirteli ja oli piilosilla lasten kanssa.

”Sinä olit sellainen lämmin, makoisa ja vilkas pieni tyttö. Semmoinen halattava.”

 

Juurten voima

Aleksandra näyttää vähemmän Babitzinilta kuin Muska. Muska on puolestaan on kuin elävä kuva veljestään: sama ulkonäkö, sama äänenväri, sama hyväntuulisuus.

Naisilla on myös erilainen ääni ja erilainen maku. Ravintolassa tumma Muska tilaa puoliverisen pihvin, vaalea Aleksandra kasvisruokaa.

Mutta ulkoisten seikkojen ei kannata antaa hämätä. Kahden sukupolven naiset ovat samaa puuta eikä se puu ole suomalaista koivua, vaan itärajan takaa tuotua Babitzinin lehtikuusta.

Venäläinen emigranttitausta on vahva side. Sitä pitää yllä Babitzineja yhdistävä harrastus: sukututkimus.

”Omat juuret on hyvä tuntea”, Muska sanoo.

Hän tuntee hyvin isä Leon ja äiti Elisabethin tarinat. Omien juurien tutkiminen vei Leon aina 1200-luvulle asti.

”Sinunkin kannattaa käydä Kotkan merimuseossa. Sieltä saa lisätietoja isänisänisästä, kahdeksaa sota-alusta komentaneesta tsaarin armeijan kapteeni Mihail Babitzinista”, Muska opastaa Aleksandraa.

Muskan isänisä pakeni Pietarista Suomeen lokakuun vallankumouksen aikoihin vuonna 1917. Vallankumous erotti Mihailin ja hänen vaimonsa Sofian, joka lähti poikiensa kanssa Suomeen. Heidän Leo-poikansa tapasi tulevan vaimonsa Elisabethin jatkosodassa Karjalan kannaksella.

Leo ja Elisabeth vihittiin vuonna 1943.

”Sen jälkeen meitä alkoi syntyä tasaiseen tahtiin, yhteensä kuusi. Nuorin veljeni Leo hukkui kaksivuotiaana”, Muska kertoo.

Marija eli Muska, Georgij eli Ykä, Anna, Kiril eli Kirka ja Alexandr eli Sammy viettivät lapsuutensa Eiran Huvilakadulla. Isä teki keikkaa putkimiehenä, äiti oli kotona.

”Mutta eikö ollutkin niin, että isä vietti enemmän aikaa teidän lasten kanssa”, Aleksandra kysyy.

Hän näyttää tuntevan sukunsa.

 

 

Naisen mallia

Kirkan sisar ja tytär näkevät toisiaan harvoin. Viimeksi he tapasivat marraskuussa Muskan Savoy-teatterin konsertissa.

”Elämä on vienyt meitä eri suuntiin”, naiset sanovat.

Tapaamisten harvalukuisuus ei heitä häiritse, koska ”veri on vettä sakeampaa”. Jatkuvaa yhteydenpitoa tärkeämpää on tietoisuus siitä, että toinen kuuluu lähipiiriin.

Babitzinit ovat vahvojen naisten suku. Muskan äiti Elisabeth piti huolta, että musikaalisesti lahjakkaat lapset saivat laulaa. Isä Leo olisi halunnut lapsille kunnon ammatit ja lyhyet tukat.

Kirka, Muska ja Sammy viihtyivät jo varhain Huvilakadun Pikku Baarin nurkalla, koska siellä kuuli Elvistä ja Little Richardia.

”Silloin meihin kylvettiin rokin siemen.”

Isoäidistä henkinyt vahvuus on jäänyt myös Aleksandran mieleen.

”Hän oli huipputyyppi: sivistynyt ja puhui useita kieliä. Hän herätti kunnioitusta, mutta hänen seurassaan oli tosi hyvä olla.”

 

 

Tädin opetukset

Kun Muska muutti miehensä kanssa Los Angelesiin vuonna 1987, hänen ja veljentyttären yhteydenpito katkesi.

Muska asui Kaliforniassa seitsemän vuotta. Noina vuosina hänellä oli Helsingin tukikohtanaan toimisto Mannerheimintiellä.

”Muska oli jännittävä Amerikan-täti. Mannerheimintien toimisto oli täynnä jenkeistä tuotuja, myyntiin tarkoitettuja farkkuja ja tennareita.”

Kun Kirka ja Kirsti-vaimo erosivat vuonna 1993, Aleksandra muutti äitinsä kanssa pois Kruununhaasta,

”Silloin Ake otti minuun yhteyttä ja halusi tavata.”

Muska oli innoissaan, sillä hän halusi jakaa suvun tarinaa.

Lisääntynyt etäisyys isään sai Aleksandran kiinnostumaan juuristaan. Hän tapasi säännöllisesti isäänsä, mutta isä ei ollut läsnä hänen arjessaan. Joskus tyttärellä oli isää ikävä.

Aleksandra ihailee Muskan rentoa suhtautumista ihmisiin ja elämään.

”Minulle on jäänyt mieleen Muskan ohje, jonka sain häneltä kysyttyäni neuvoa vaikeaan valintaan. Antaa mennä vaan, hän ohjeisti. Se on tosi hieno filosofia.”

Aleksandra sanoo, että koska maailmalla on taipumus lokeroida ihmiset, on tärkeää ”antaa mennä”. On hyvä etsiä omaa juttuaan.

Niin Aleksandra onkin tehnyt.

Aikuisiällä hän rohkaistui kouluttautumaan ammattilaulajaksi ja lähtemään keikoille. Hän on tehnyt yhteistyötä Anssi Kelan ja Siiri Nordinin kanssa.

”Muska on esimerkki siitä, että nainen voi tehdä mitä vaan, muuttaa vaikka Kaliforniaan.”

Matkustaminen onkin yksi naisia yhdistävistä asioista, molemmat pitävät siitä.

Muska on juuri palannut Espanjan Malagasta, Aleksandra puolestaan on viettänyt Portugalissa kolme viikkoa.

 

Ylpeydenaihe

Muskan tarinat ovat sitoneet Alexandraa omaan sukuun. Venäläisistä juurista tuli ylpeydenaihe.

”Viedessäni 2-vuotiasta poikaani päiväkotiin lapset kysyivät meidän nimiämme. Kuultuaan ne he sanoivat, että te olette suomalaisia ja kertoivat, mistä päin maailmaa itse ovat. Lopuksi sanoin, että olen itse asiassa osittain venäläinen”, Aleksandra kertoo.

Vähemmistöön kuuluminen on lisännyt niin Muskan kuin Aleksandrankin suvaitsevaisuutta. Aleksandra kannattaa monikulttuurisuutta ja Muska haluaa auttaa kaikkia.

”Äidin korostama muiden huomioonottaminen vaikuttaa esimerkiksi niin, että en pysty kävelemään kerjäläisen ohi antamatta hänelle rahaa.”

Kalifornian Sherman Oaksissa asuessaan Muska vei ruokaa roskasäiliöiden luona majaileville asunnottomille.

Taloudellisesti tiukoissa tilanteissa Babitzinit auttavat toisiaan. Sukulaisten kesken vallitsee kirjoittamaton laki siitä, että se, jolla oli rahaa lainaa muille.

”Kirilin kanssa soittelimme kolmekin kertaa viikossa. Aina hän kysyi, tarvitsemmeko rahaa ja onko kaikki hyvin.”

Viva 4/2016

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X