Vaikuttaja viimeiseen asti – Jyrki Kasvi oli tietoyhteiskunnan edelläkävijä tutkijana, kansanedustajana ja toimittajana

Entinen kansanedustaja Jyrki Kasvi teki mittavan elämäntyön teknologiavaikuttajana. Hän taisteli loppuun saakka syöpäsairaiden oikeudesta saada uusia tehokkaampia syöpälääkkeitä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jyrki Kasvi halusi antaa kasvot syöpätaistelulle, koska piti tärkeänä, että elämän päättymisestä voidaan puhua luontevasti. Hän menehtyi 57-vuotiaana 16.11.2021.

Entinen kansanedustaja Jyrki Kasvi teki mittavan elämäntyön teknologiavaikuttajana. Hän taisteli loppuun saakka syöpäsairaiden oikeudesta saada uusia tehokkaampia syöpälääkkeitä.
Teksti:
Katriina Lundelin

Entinen kansanedustaja Jyrki Kasvi käytti viimeisen elinvuotensa vaikuttamiseen: hän halusi uusimmat syöpälääkkeet ja hoitoteknologiat nopeammin niitä tarvitsevien käyttöön. Hän keräsi yhdessä tukijoukkojensa kanssa adressin, joka vauhditti uroteelisyöpien hoitoon sopivan lääkkeen prosessia Euroopan lääkevirasto EMA:ssa.

Oli epävarmaa, ehtisikö hän itse saada näistä uusista lääkkeistä apua ja tehoaisivatko ne, mutta Kasvi jatkoi taisteluaan siitä huolimatta.

”Vaikka lääke ei auttaisi minua, on tärkeää, että siitä pääsee hyötymään joku muu”, Kasvi sanoi Seurassa huhtikuussa 2021.

Jyrki Kasvi sairasti vuodesta 2003 virtsarakonsyöpää, joka uusiutui ja levisi useita kertoja hoidoista huolimatta. Kasvi menehtyi 16.11.2021. Hän oli kuollessaan 57-vuotias.

Jyrki Kasvi huhtikuussa 2021.

Jyrki Kasvi huhtikuussa 2021. © Tommi Tuomi, Otavamedia

Poikkeuksellinen teknologiavaikuttaja

Jyrki Kasvi muistetaan vihreiden kansanedustajana ja teknologiavaikuttajana. Koulutukseltaan hän oli tekniikan tohtori. Kansanedustajan työssään Kasvi keskittyi tietoyhteiskuntapolitiikkaan. Viimeisenä kautenaan kansanedustajana hän oli uudistamassa Suomen tiedustelulakeja.

Tietoturva ry palkitsi hänet elämäntyöstään vuonna 2021. Jyrki Kasvi on toiminut monelle tietoturva-alalla nyt toimivalle esikuvana ja mallina, palkinnon perusteluissa kerrottiin.

Kasvi kirjoitti teknologia- ja tietotekniikka-aiheista muun muassa Mikrobitti-lehteen. Kun Seura tapasi Kasvin huhtikuussa 2021, hän kertoi itsekin yllättyneensä, kuinka moni oli tullut häntä kiittämään lehden jutuista:

”Moni on kertonut, että bittileirit ja Mikrobitin jutut ovat motivoineet heitä lähtemään alalle. Se ei ollutkaan vain pelkkää hauskanpitoa. Sillä oli merkitystä monelle lukijalle.”

Itse Kasvi puhui omasta vaikuttajan roolinsa niin, että hänellä oli kolme elämää: mikrobittielämä, tutkijaelämä ja kansanedustajuus. Kaikissa näistä hän pyrki edistämään suomalaista tietoyhteiskuntaa. Kasvi kirjoitti uransa aikana informaatioteknologiasta useita kirjoja.

Lue myös: Kunpa kukaan ei kuolisi syöpään turhaan – Näin toivoo Jyrki Kasvi, jonka syöpätaistelu on vienyt saattohoitoon

Jyrki Kasvi harmitteli sitä, ettei Suomessa vieläkään käydä laajaa keskustelua siitä, millainen digitaalisen Suomen pitäisi olla.

Jyrki Kasvi harmitteli sitä, ettei Suomessa vieläkään käydä laajaa keskustelua siitä, millainen digitaalisen Suomen pitäisi olla. © Pekka Nieminen, Otavamedia

Sci-fi-harrastaja lapsesta saakka

Jyrki Kasvin innostus teknologiaa kohtaan syttyi jo lapsuudessa kulttuuriharrastuksen kautta. Hän kertoi Seuralle huhtikuussa 2021, kuinka tieteiskirjat herättivät hänessä intohimoisen lukijan ja tekniikkaintoilijan.

Kasvi kasvoi Pyhtäällä, jonka kulttuuritarjonta käsitti Kasvin mukaan lähinnä kirjastoauton. Kun vanhemmat säästivät Arava-taloa varten, ylimääräisiin harrastuksiin ei jäänyt rahaa, mutta lapset kuluttivat kirjastoauton kirjoja ”kilokaupalla.”

”Opin lukemaan itsekseni, ja huomasin hyvin pian, että Viisikot ja Neiti Etsivät eivät oikein purreet. Äitee toi sitten kirjastoautolta Isaac Asimovia ja Arthur C. Clarkea ja avot. Se rakkaus syttyi laakista”, Kasvi kuvasi tuolloin.

Lue myös: Kansanedustaja Jyrki Kasvin 15 vuoden taistelu – Syöpä vei munuaiset ja virtsarakon, mutta ei elämäniloa

Jyrki Kasvin säätiön tukiyhdistys jatkaa teknologiavaikuttajan perintöä. Tavoitteena on perustaa Jyrki Kasvin säätiö.

Jyrki Kasvin säätiön tukiyhdistys jatkaa teknologiavaikuttajan perintöä. Tavoitteena on perustaa Jyrki Kasvin säätiö. © Tommi Tuomi, Otavamedia

Ehkä vielä elämänkerta?

Tietokirjallisuuden lisäksi Jyrki Kasvi kirjoitti sci-fiä itsekin. Hän julkaisi elämänsä aikana muutamia tieteisnovelleja sci-fi-lehdissä. Ennen Kasvin kuolemaa hänen tukiyhdistyksensä kokosi ne kirjaksi, jota myymällä tehtiin varainhankintaa syöpähoitoja varten.

Samaan aikaan Jyrki Kasvi kirjoitti elämäkertaansa, jota ei hänen elinaikanaan ehditty julkaista.

”Kirjasta tulee episodimainen. Sitä on vaikea kirjoittaa kronologisesti, koska elämäni isot asiat menevät lomittain. Jollakin kustannustoimittajalla tulee vielä kylmä hiki, kun siitä yritetään tehdä luettava”, Jyrki Kasvi kertoi Seuralle huhtikuussa 2021.

X