Kaari Utrio: ”Koko tuotantoni on kapinaa”

Kirjailija Kaari Utrion lapsuudenkodissa Mika Waltarin teokset tuomittiin ajanvietteeksi, jota ei sopinut lukea. Historiallisesta romaanista tuli kuitenkin Utrion kohtalo.
Pirjo Kemppinen
Julkkikset 16.7.2015 15:30

Nyt on taas se aika, jolloin taiteilijaprofessori ja kirjailija Kaari Utrio voisi ajautua ahdinkoon.

Elokuussa ilmestyvä romaani on hänen osaltaan valmis, vaan entä jos aihetta seuraavaan ei löydykään?

”Minulla on ollut suuri, pitkäjänteinen työ koko elämäni ajan. Tarvitsen sellaisen pitämään itseni pystyssä”, Utrio selittää.

”Suuri mahdollisuus kriisiin on myös, jos en enää jaksaisi tehdä työtä.”

Toistaiseksi kummastakaan ei ole pelkoa, sillä usein edellistä kirjaa lopetellessaan seuraava alkaa jo kyteä hänen ajatuksissaan.

”Näin on tälläkin kerralla. Se on itsepuolustusjärjestelmä, kelluntavälineeni, joka pitää minut henkisesti pinnalla.”

Taiteellisesta työstä ei siis jäädä eläkkeelle.

Utrion tuotanto on lajissaan ainutlaatuinen Suomessa. Historiallisissa, naisten merkitystä ja voimaa korostavissa fiktioromaaneissa seikkailuja siivittävät tarkat aikakauden faktat.

Tuotanto on merkittävä myös määrältään. Utrio on kirjoittanut yhteensä 53 romaania ja tietokirjaa.

Hän ei kuitenkaan tähdännyt kirjailijaksi, ja kesti aikansa ennen kuin hän tunsi olevansa sellainen.

Kirjallisuudella kyllästetty

Kun Utrio oli seitsemänvuotias, hänen käsiinsä osui Jokamiehen maailmanhistoria. Runsaasti kuvia sisältänyt teos teki vaikutuksen, koska se kertoi todellisista ihmisistä.

Erityisesti Utrion mieleen jäi yhdysvaltalaisen tiedemiehen ja diplomaatin Benjamin Franklinin kohtalo. Lapsen mieleen piirtyi kuva kottikärryjä työntäneestä pojasta, joka lopulta seurusteli Ranskan hovissa kuninkaallisten kanssa.

Kirja sytytti Utrion kiinnostuksen historiaan.

Toinen hänen elämäänsä viitoittanut teos oli Eila Pennasen Pyhä Birgitta, jota lukiessa hän rakastui keskiaikaan.

Utrio päätti ryhtyä historiantutkijaksi. Kirjailijan ura ei ollut vaihtoehto, vaikka lapsuudenkodissa elämä pyöri kirjallisuuden, kirjojen ja kirjailijoiden ympärillä.

Isä, Untamo Utrio, oli Kustannus Oy Tammen toimitusjohtaja ja äiti Meri työskenteli toimittajana.

Iltasaduiksi Utrio kuuli englanninkielisiä Rudyard Kiplingin tarinoita, joita äiti luki hänelle.

Kotona oli viihdekirjallisuuttakin, sillä Tammi julkaisi esimerkiksi Netta Muskettia. Ajanvietekirjojen lukeminen oli kuitenkin kiellettyä.

”Syynä ei ollut niissä oleva erotiikka, vaan se, että ne olivat roskaa.”

Myös Mika Waltarin tuotanto Sinuhe egyptiläistä lukuunottamatta tuomittiin ajanvietteeksi.

”Jälkeenpäin olen kauhistellut ajan impivaaralaisuutta. Waltaria haukuttiin, mutta kuoltuaan hänestä tuli pyhimys, jonka ruumista nuoltiin.”

Kapinoitko missään vaiheessa taustaasi vastaan?

”Koko tuotantoni on kapinaa.”

Esikuvana Angelika

Kun historian opinnot Helsingin yliopistossa alkoivat, Utriolla oli selkeä päämäärä.

”Opiskelen, väittelen tohtoriksi ja jään yliopistolle tutkijaksi. Se oli naisihmiseltä paljon ajateltu, mutta kasvoin tasa-arvoisessa perheessä.”

Yliopisto oli pettymys. Siellä ei tutkittu asioita, joista hän oli kiinnostunut.

”Professorit olivat yhtä lukuunottamatta miehiä. Merkityksellisiksi historian opetuksessa koettiin vain politiikka, hallinto ja sota.”

Naisen, lapsen ja perheen historia sivuutettiin.

Utrion ensimmäinen fiktiivinen kirjoitustyö oli Eeva-lehden tilaama jatkoromaani.

Sen kirjoittamisen hauskuus sytytti mielessä kyteneen ajatuksen kirjan kirjoittamisesta. Alun perin kipinän antoi työ kirjakaupassa opintojen ohessa.

”Siihen aikaan äärettömän suosittuja olivat Angelika-kirjat. Ihailin niiden lähes tieteellistä tekotapaa”, Utrio kertoo.

”Ensimmäinen osa on ihanteellinen esimerkki juonen rakentamisesta, tarinan kertomisen intohimosta ja kirjoittamisen taidosta sekä siitä, miten viihderomaaniin upotetaan valtava määrä oikeaa tietoa.”

Utrio tiesi pystyvänsä samaan. Korrektiussyistä hän tarjosi kirjaansa Tammelle vasta, kun isä oli jäänyt eläkkeelle keväällä 1968.

Kirjan vastaanotto ei jännittänyt.

”Jo kirjoittaessani tiesin, että se on menestystavaraa.”

Hän oli valmistautunut kriitikoiden arvosteluihin, mutta ne eivät tyrmänneetkään esikoisteosta.

”Ehkä he tunsivat armoa nuorta kirjailijaa kohtaan ja arvostivat koulutustani. Siihen aikaan maisteri oli sama kuin tohtori tänään.”

Hän ryhtyi kirjoittamaan toista romaania.

”Pidin sitä kivana välivaiheena. Luulin aloittavani pian väitöskirjan tekemisen.”

Suhtautuminen muuttui, kun hänelle myönnettiin kirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 1973.

”Ymmärsin, että kirjoittaminen on työni, urani ja elämäni.”

Taistolaisuutta pakoon

Kolme ensimmäistä kirjaansa Utrio kirjoitti Vekarajärven varuskunnassa. Hän oli mennyt naimisiin vuonna 1965 Jaakko Virkajärven kanssa, joka kävi sotakorkeakoulua. Helsinkiin he muuttivat, kun mies nimitettiin pääesikuntaan.

Perheeseen syntyi kaksi poikaa, Karri vuonna 1969 ja Antti vuonna 1971.

Ensimmäisistä kirjoista saamansa tulot Utrio sijoitti kodinkoneisiin. Hänen ostamansa astianpesukone oli yksi ensimmäisistä suomalaisissa yksityistalouksissa.

”En ole kotitalousihminen, mutta olen järjestyksen ihminen. Äidinäidiltä opin, että talous pitää hoitaa niin tehokkaasti, ettei se häiritse elämää.”

Avioliitto päättyi eroon, ja Utrio muutti avoliittoon kirjailija Kai Linnilän kanssa. Avioliiton he solmivat vuonna 1974, ja poika Lauri syntyi vuonna 1976.

Vuotta aiemmin perhe oli muuttanut Helsingistä Somerniemelle. Ratkaisulla on oleellinen merkitys Utrion tuotannon laajuuteen.

”Olen synnynnäinen tarinankertoja, entisaikoina olisin horissut nuotion ääressä”, Utrio kertoo.

”Maalla asuminen on taannut työrauhan. Minulla on mahdollisuus pitkiin työjaksoihin, sillä täältä ei lähdetä jokaisiin kissanristiäisiin.”

Maalle muuttoon oli konkreettinenkin syy.

”Elettiin taistolaisuuden kukoistusaikaa. En voinut istua ravintolassa ilman, että joku tuli rääkymään kirjojeni olevan roskaa, joiden vuoksi ei osteta Leninin koottuja. Enemmän kuin muuttaa maalle, halusimme eroon Helsingistä.”

Oikeus kuolla

Utrion elämään on vaikuttanut eniten hänen vuonna 1984 ilmestynyt teoksensa Eevan tyttäret, joka tarkastelee eurooppalaisen naisen, lapsen ja perheen historiaa.

Tammi ei pitänyt aiheesta ja suostui julkaisemaan sen vasta, kun Utrio uhkasi vaihtaa kustantajaa.

Kirjaa myytiin huikeat 150 000 kappaletta.

”Se ilmestyi juuri oikeaan aikaan. 1980-luku oli suomalaisille naisille merkittävin aika äänioikeuden saamisen jälkeen. Voimaan tulivat sukunimi- ja tasa-arvolaki ja naispappeus sallittiin.”

Utrio peri tasa-arvoaatteen Nais-unioniin kuuluneelta äidinäidiltä.

”Olen feministi ja ylpeä siitä.”

Suomalaisen naisen asema on erinomainen, mutta naisten asema ei ole itsestäänselvyys. Utrion mukaan naisten asemassa mennään vuorotellen kaksi askelta eteenpäin ja yksi taakse. Kun nyt katsoo esimerkiksi maan poliittista johtoa, niin askel kulkee taaksepäin. Mutta meneillään oleva takaisku on väliaikainen, Utrio uskoo.

On kuitenkin yksi asia, jonka korjaamista Utrio on vaatinut jo viisitoista vuotta.

”Lisääntymiskustannukset pitää tasata. On tolkutonta, että ne joutuvat vain naisvaltaisten alojen maksettavaksi.”

Toinen hänelle tärkeä aihe on oikeus päättää omasta kuolemasta.

Utrion pahin pelko on joutua kärsimään kivuista ja jäädä avuttomana toisten taakaksi.

”Muuten ikääntyminen on kivaa. Ei ole enää mitään menetettävää. Ei tarvitse välittää siitä, mitä ihmiset sanovat. Ei tarvitse kilpailla, luoda tai suojella uraa. Ei ole ulkonäköpaineita.”

Enää Utrio ei myöskään häpeä sitä, ettei tunnista jo aiemmin tapaamiaan ihmisiä.

Kun hän kuuli Ruotsin kruununprinsessa Victorian kertovan kokemuksiaan kasvosokeudesta, hänelle selvisi, että hän potee samaa neurologista häiriötä.

”Helpotti tietää, etten olekaan tyhmä tai huolimaton, vaikka esittelen itseni jollekin kaksi kertaa samassa tilaisuudessa.”

Elämä arkistoituna

Utrio tekee työtä suunnitelmallisesti. Hänellä on lähes sata liuskaa tekstiä valmiina ennen kuin hän aloittaa uuden teoksen kirjoittamisen. Henkilöt, juoni ja jokainen kirjassa esiintyvä huone on kuvailtu etukäteen.

Järjestelmällisyys näkyy hänen elämässään muutenkin.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura saa aikanaan Utrion päiväkirjat, hänen keräämänsä lehtileikkeet sekä hänen saamansa ja kirjoittamansa kirjeet. Hän tulostaa ja arkistoi edelleen tärkeäksi kokemansa sähköpostit.

Utrio rentoutuu metsässä ja saunassa. Hän on tehnyt paljon käsitöitä, mutta ylitaipuvat nivelet eivät enää tahdo kestää kutomista. Kirjoittamisen vastapainona hän viettää vilkasta seuraelämää ja rakastaa ranskalaista barokkimusiikkia.