Anna-lehti: Kamala Harris avautuu äitinsä ankarasta kasvatuksesta: ”Hän yritti opettaa, että minulla on voimaa ja että olen tekijä”

Kunnianhimoinen uratykki Kamala Harris on rikkonut useita lasikattoja jo ennen hänen historiallista nousuaan ensimmäiseksi naispuoliseksi, tummaihoiseksi ja aasialaisamerikkalaiseksi Yhdysvaltojen varapresidentiksi. Hän oli ensimmäinen laatuaan myös San Franciscon piirisyyttäjänä sekä Kalifornian osavaltion oikeusministerinä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kamala Harrisilla ei ole omia lapsia, mutta hänen perheeseensä kuuluvat miehensä Doug Emhoff sekä tämän 26- ja 21-vuotiaat lapset.

Kunnianhimoinen uratykki Kamala Harris on rikkonut useita lasikattoja jo ennen hänen historiallista nousuaan ensimmäiseksi naispuoliseksi, tummaihoiseksi ja aasialaisamerikkalaiseksi Yhdysvaltojen varapresidentiksi. Hän oli ensimmäinen laatuaan myös San Franciscon piirisyyttäjänä sekä Kalifornian osavaltion oikeusministerinä.
Teksti:
Anastasia Ranta

Yhdysvaltojen varapresidentti Kamala Harris kasvoi kunnianhimoisessa maahanmuuttajaperheessä. Hän kertoo edesmenneen intialaistaustaisen äitinsä Shyamala Gopalanin olleen erityisen ankara. Kamalaa ja hänen sisartaan Maya Harrisia ei juuri hemmoteltu, eikä sovittujen asioiden tekemisestä erikseen kiitelty.

”Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että hän yritti opettaa, että minulla on voimaa ja että olen tekijä. Ihan hyvä asia, mutta hänen reaktionsa ajoi silti minut hulluksi”, Kamala kirjoittaa omaelämäkerrassaan The Truths We Hold.

Kamala Harris opiskeli oikeustiedettä ja suuntasi julkisen sektorin syyttäjäksi. Hän kirjoittaa omaelämäkerrassaan, että hänelle oli tärkeää päästä kehittämään amerikkalaista oikeusjärjestelmää oikeudenmukaisemmaksi.

Kamala tunnettiin niin sanottuna kovana kyttänä. Hän oli mukana rankoissa seksuaali- ja väkivaltarikoksia, jengiväkivaltaa ja prostituutiota käsittelevissä oikeudenkäynneissä.

Kamalan tavoin juristiksi kouluttautunut sisar Maya Harris on myös menestynyt urallaan. Hän on toiminut Hillary Clintonin presidentinvaalikampanjan neuvonantajana ja ollut myös mukana siskonsa kampanjoissa.

Kamalalla ja hänen sisarellaan on lämpimät välit, myös Mayan tytär Meena Harris on Kamalalle läheinen.

Kamalalla ei ole omia lapsia, hänen perheeseensä kuuluu hänen miehensä juristi Doug Emhoff sekä tämän lapset 26-vuotias Cole Emhoff ja 21-vuotias mallin uraa luova Ella Emhoff.

”Perhearvot ovat amerikkalaisille tärkeitä, ja sekä nais- että miespoliitikkojen puolisot ja lapset ovat mukana valokuvissa ja kampanjoissa”, sanoo Nordic West Officen johtava neuvonantaja Anu Partanen kertoo Anna-lehdessä.

Kamalan uusperhe on esitetty mediassa hyvässä valossa, esimerkkinä moderneista monimuotoisista perheistä. Biologinen äitiys ei enää onneksi määritä naisen arvoa.

”Ehkä tässäkin asiassa ajat ovat muuttuneet”, Partanen sanoo.

Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris halaa miestään Dough Emhoffia virkaanastujaisissa tammikuussa 2021.

Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris halaa miestään Dough Emhoffia virkaanastujaisissa tammikuussa 2021. © LEHTIKUVA / AFP Andrew Harnik

Lähteekö Kamala Harris ehdolle seuraaviin presidentinvaaleihin?

Demokraattipuolueen vasemman laidan ja nuorten äänestäjien mukaan Kamalan ajoi piirisyyttäjänä ja Kalifornian oikeusministerinä liian kovaa ja vähemmistöjä syrjivää politiikkaa. Senaatissa hänen äänestymiskäyttäytymisensä on taas edustanut enemmän demokraattien vasenta laitaa. Kamalan poliittinen visio ei ole selkeä.

”Onhan se poliitikolle huono asia, jos hänen kantansa eivät ole selkeitä. Hän ei ole vahva ideologi vaan pikemmin pragmatisti”, Anu Partanen sanoo.

Partasen mukaan Kamalan vahvuus on se, että hän on syyttäjätaustansa takia selkeä ja tiukka puhuja. Kamala on myös myönteinen ja helposti lähestyttävä.

”Hän kulkee ympäriinsä converseissaan, tanssii lavoilla ja nauraa. On omalla tavallaan
trendikäs, ja ihmiset tykkäävät hänestä.”

Tulevat neljä vuotta näyttävät, pystyvätkö Bidenit rauhoittamaan kahtiajakautunutta Amerikkaa. Moni uskoo, ettei Joe Biden pyri presidentiksi enää ensi vaaleissa. Jo nyt spekuloidaan, lähteekö Kamala Harris silloin ehdolle.

Nordic West Officen johtava neuvonantaja Partanen uskoo, että Kamala nähdään seuraavissa Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa.

”Todennäköistä on, että hän on kisassa mukana, mutta valitaanko hänet demokraattien presidenttiehdokkaaksi, riippuu siitä, miten hyvin ja näkyvästi hän onnistuu hoitamaan työnsä varapresidenttinä”

Lue lisää uusimmasta Anna-lehdestä. Artikkelissa kerrotaan, miksi sunnuntaipäivällinen on Kamala Harrisille pyhä asia. Artikkelissa kerrotaan myös Yhdysvaltojen ensimmäisestä naisesta Jill Bidenista.

X