Kari Tapion pojat Jiri ja Joona: ”Kun teimme virheitä, isä osasi käsitellä niitä”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Jiri ja Joona Jalkanen muistelevat isäänsä Kari Tapiota uudessa Seurassa. © TOMMI TUOMI
Kari Tapion pojat Jiri ja Joona kertovat tuoreessa Seurassa, millainen isä kansan rakastama artisti oli. ”Hänelle oli tärkeintä, että löydämme paikkamme."

Kari Tapion pojat Jiri ja Joona Jalkanen ovat mukana lokakuun lopussa starttaavassa Kari Tapio – Sinivalkoinen ääni 100-vuotiaalle Suomelle -kiertueella. Solisteina nähdään muun muassa Anna Hanski, Ilkka Vainio ja Sakari Kuosmanen.  Yhdellä keikalla esiintyy myös Jani, veljessarjan keskimmäinen. Hän soitti Jirin kanssa aikoinaan Kari Tapion bändissä. Isänsä managerina toiminut Joona juontaa konserttikiertueen.

Kari Tapio vei Reijo Taipaleen poikansa keikalle

Jiri ja Joona muistelevat tuoreessa Seurassa isäänsä, joka kuoli vuonna 2010.

Jiri soitti nuorena Stone-metallibändissä. Tyyli oli täydellinen vastakohta iskelmämusiikille.

”Isä ei arvostellut mitään musiikkigenreä. Hänelle oli tärkeintä, että sen tekijät osasivat asiansa”, Jiri huomauttaa haastattelussa.

Vuonna 1989 Kari Tapio vei ystävänsä Reijo Taipaleen Stonen keikalle Helsingin Tavastialle. Meno oli niin rajua, että Taipale totesi: ”Ihan kuin talvisodassa olisi.”

Jiri ja Joona Jalkanen Seuran kansikuvauksissa. © SEURA

Isä jäi viihteelle, poika lensi yksin kotiin

Joonan mukaan isä tuki ja kannusti aina, olipa juttu mikä tahansa.

”Hänelle oli tärkeintä, että löydämme paikkamme. Ja kun teimme virheitä, hän osasi käsitellä niitä, koska oli itsekin erehtynyt.”

Pojat puhuvat myös Kari Tapion alkoholiongelmasta. Hän ei salannut sitä, vaan laulajan suosio perustuikin osaltaan hänen suorapuheisuuteensa ja kykyynsä myöntää virheensä.

”Olen samanlainen kuin isä, vaihteet ovat on tai off. Jos lähden yhdelle, se voi tarkoittaa yhtätoista”, Jiri kuvaa.

Kun Joona oli pieni, äiti, Pia Vihervaara, laittoi hänet usein Kari Tapion mukaan keikkamatkoille. Lapsesta huolehtiminen esti juhlimisen keikan jälkeen. Aina se ei toiminut.

”Olimme Seinäjoella, kun isä jäi keikan päätyttyä viihteelle. Äiti järjesti kotoa käsin minut taksilla Vaasaan, mistä lensin Helsinkiin. Olin neljävuotias”, Joona muistelee.

Lue Seurasta numero 41/2017, mikä oli Jirin paras lapsuuden muisto. Voit myös hankkia digilehden lukuoikeuden.

Lue myös:

Kari Tapion pojat: ”Isä treenasi ja vaali laulutekniikkaansa hautaan saakka

X