Kari Väänänen paljastaa, miten välit Aki Kaurismäen kanssa katkesivat kuvauksissa: ”Sen jälkeen en ole hänestä kuullut”
Näyttelijä-ohjaaja Kari Väänänen on saanut kokea ja tehdä elämässään kaiken sen, mitä mieleen on tullut, eikä mikään kaduta. ”Kuulostaa omahyväiseltä sanoa, mutta olen tyytyväinen elämääni”, hän sanoo.
Kari Väänästä ei välttämättä nähdä enää teatterilavoilla, mutta elokuvia hän on yhä valmis tekemään. Suunnitelmissa on myös novellien kirjoittamista.
Kari Väänänen, 69, on tullut vuosikymmenten mittaan suomalaisille tutuksi niin elokuvista, televisiosta kuin teattereista. Näyttelijänä, ohjaajana, ja teatterinjohtajanakin toimineen Vänä elävänä –elämäkerta julkaistiin lokakuun lopulla.
Haastattelussa Kari Väänänen kertoo Seuralle muun muassa, miten hän on toipunut taannoisesta halvauksesta, mitä hän ajattelee naisista, ja miksi ei ole puhunut Aki Kaurismäen kanssa vuosikausiin.
Korona-aikana avioliittosi ajautui kriisiin ja erostakin puhuttiin, mikä on tilanne nyt?
”Kaikki kuuluu elämään, ei kai siinä mitään. Kyllä se ”eroseikkailu” veti vähän synkäksi, mutta nyt aviokriisi on takanapäin.”
Vaimosi Terhi asuu nykyään osan aikaa Seinäjoella, miten se sujuu?
”Hän on töissä Seinäjoella aina kolme viikkoa ja tulee sitten kotiin Kemijärvelle aina kahdeksi viikoksi. Se on toiminut oikein hyvin.”
Sinulla on ollut myös terveyshuolia, kun jalkasi halvaantui. Miten voit?
”Viime kevään ramppasin kuntoutuksessa, fysioterapiassa Lappohjan sairaalassa. Kyllä minä taas jalalla kävelen, mutta helposti se väsyy niin pirusti.
En usko, että se tulee enää koskaan ihan entiselleen. Muuten minulla ei ole mitään ongelmia.”
Mikä on onnellisin muistosi?
”Ehkä se, kun Taivaan tulet tuli, niin niihin aikoihin minä olin todella onnellinen. Elämässä, töissä ja kotona oli silloin hyvä olla. Olen toki vieläkin onnellinen.”
Entä ikävin muistosi?
”Ei muistot ole minua piinanneet, mutta kyllä ystäväni Matti Pellonpään kuolema oli sellainen, että se veti aika synkäksi. Vaikkei se kuolema ehkä loppurakoon ollut yllätys, niin kyllä se kuitenkin yllätyksenä tuli.
Mattihan ei juonut enää silloin. Saattoi ottaa konjakin silloin ja toisen tällöin, mutta ei ollut muutamaan vuoteen enää sillä tavalla juonut.”
Mitä ajattelet nykypäivän elämänmenosta?
”Minun puolestani olkoot. Tämä on sukupolvikysymys ja olen vanhempaa sukupolvea.
Maailma on alkanut näyttää aivan järjettömältä. Kaikki on algoritmien, napin tai tietokoneen takana. Enhän minä osaa edes käyttää niitä. Hädin tuskin pystyn puhelimella soittamaan ja tekstaamaan, tai tietokoneella ottamaan viestejä vastaan ja lähettämään niitä.
En minä osaa mitään muuta. Mahtuisi se varmaan minun päähäni, mutta koko tämä nykymeno musiikkia myöten näyttää ihan järjettömältä.
Se on juuri tämä mielensäpahoittaja, joka ei pysy perässä. Se jää rannoille ihmettelemään. Tyytyväisenä kuitenkin, ei minulla ole mitään hinkuakaan.”
Kirjassasi käydään läpi monenlaista, mitä naiset ovat sinulle merkinneet?
”Paljon. Toivon, etten ole loukannut ketään, tai saanut ikään kuin sellaista mainetta. Näin vanhana minä rakastan naisia. Rakastan heidän olemustaan, heidän tuoksuaan ja heidän kaikkeaan.
Enkä häpeä sitä sanoa. En ole mikään ”me too” -mies. Aina jos joku on sanonut ei, niin se on ollut ei. Se on sillä sipuli. En ole koskaan hyväksikäyttänyt ketään.”
Millaisia suunnitelmia sinulla on nyt?
”Mitään suunnitelmia ei ole tällä hetkellä. Keräilen itseäni, jos rupeaisin novelleja kirjoittamaan. Niitä on jo pari valmiina. Semmoisia pieniä asioita, ihmisiä ja tekoja ympäri maailman.”
Oletko vielä Kaurismäen veljeksiin yhteyksissä?
”Mikaan paljonkin, viimeksi tässä Mielensäpahoittaja: Escorttia etsimässä -elokuvassa. Miellyttäviä kokemuksia, ja Mikan kanssa olemme aina pitäneet muutenkin yhteyttä.
Aki ei ole pahemmin soitellut. Meni sukset ristiin vuosia sitten. Hän hyppyytti minua kuvauksissa ja minä sanoin sitten vastaan. Akillehan ei kukaan vastaan sano, ja sen jälkeen en ole hänestä kuullut.”
Mitä ajattelet näyttelemisestä tulevaisuudessa?
”Kyllä se lavanäytteleminen teatterissa alkaa olla tehty. Olin viime kesänä Turussa, näyttelin siellä Mielensäpahoittajaa. Kyllä minä saatan lavanäyttelyäkin tehdä vielä, mutta en oikein jaksa sitä harjoittelua. Mieluummin sitten elokuvaa, jos joku vielä huolii.”
Olet kuvannut näyttelemistä leikiksi, onko näin?
”On se välillä mennyt duunin puolelle, mutta kyllä se pääsääntöisesti on ollut sitä leikkiä. Olen erittäin otettu ja tyytyväinen, että olen saanut leikkiä läpi elämän. Mikään ei ole jäänyt kaduttamaan.
Ajoittain jossain lukee, että ihmisiä esimerkiksi hoitokodeissa kaduttaa tekemättömät asiat. Minulla ei ole sellaisia ajatuksia lainkaan.
Olen kokenut, saanut kokea, ja tehdä kaikki, mitä on mieleen tullut. Ei tarvitse katua mitään. Pieniä hetkiä tai sanomisia ehkä, mutta suuressa kuvassa ei ole mitään sellaista.
Kuulostaa omahyväiseltä sanoa, mutta olen tyytyväinen elämääni ja saanut elää rikkaan elämän. Eikä se vielä ole loppu!”