Isä ei arvostanut poikansa uravalintaa – Kari Väänänen toimi omien lastensa kanssa toisin: ”Olen antanut lasten kasvaa vapaasti ja valita tiensä”
Kari Väänänen on neljän lapsen isä, joka uskoo isyydessä vaistoon ja valinnan vapauteen. Omalta isältään hän sai odottaa hyväksyntää lähes viisikymppiseksi asti.
Kari Väänäsen, 69, suhde omaan isään oli kaksijakoinen. Neljälle lapselleen hän on antanut tilaa tehdä omat elämänvalintansa.
”Synnyin Ivalon sairaalassa aamuyöllä 17. syyskuuta vuonna 1953 keisarinleikkauksella. Samaan aikaan isäni ampui miehen.”
Näin alkaa näyttelijä-ohjaaja Kari Väänäsen elämäkerta Vänä elävänä (Docendo). Summamutikassa Kyösti-isä ei ihmisiä sentään ampunut. Hän oli vänrikki ja sai siihen käskyn.
Sodan päättymisestä oli kulunut vasta kahdeksan vuotta, ja monet veteraaneista kärsivät varsinkin alkoholia nautittuaan sotapsykooseista ja harhoista. Kun rajakapteeni oli sitten ”hulluna ja humalassa” saanut käsiinsä konepistoolin ja piti koko komppaniaa kauhun vallassa, annettiin vänrikki Kyösti Väänäselle käsky ampua. Niin hän myös teki. Pojalleen hän kertoi asiasta vasta, kun tämä oli aikuinen.
Kari Väänäsen suhde isäänsä oli kaksijakoinen. Toisaalta isä oli erämies, joka opetti erätaitoja ja vei poikaansa metsiin aina Jäämerta myöten.
”Hän kuljetti minua tuntureilla ja opetti esimerkiksi rakotulien teon ja metsässä yöpymisen. Siinä mielessä hän oli erinomainen isä”, Kari Väänänen kertoo.
Toisaalta hän oli entinen upseeri, joka ei arvostanut poikansa ammattia näyttelijänä ja myös kertoi sen.
”Näyttelijä oli hänelle pelle, klovni ja homo. Isä kertoi kavereilleenkin, ettei se poika osaa mitään.”
Mielipide muuttui, kun Karista tuli noin 50-vuotiaana ohjaaja ja teatterinjohtaja.
”Nyt sinä olet poika oikeissa hommissa, isä sanoi. Aika kauan sitä sai odottaa.”
Kari on halunnut olla läsnä neljän lapsensa arjessa. Kuvassa Kari ja esikoinen Konsta. Kuvat kirjasta Vänä elävänä (Docendo). © Väänäsen kotialbumi
Olen antanut lasten kasvaa vapaasti
Isän asenteesta huolimatta, tai kenties juuri siksi, Kari Väänänen ei itse ole halunnut puuttua neljän lapsensa päätöksiin millään tapaa.
”Olen antanut lasten kasvaa vapaasti ja valita itse tiensä. Olen kannustanut aina siihen, mitä he ovat päättäneet ryhtyä tekemään. Se on mennyt hyvin niin, tai ainakin minusta tuntuu, että se on mennyt hyvin.”
Karin lapset ovat syntyneet suhteissa kolmen eri naisen kanssa. Konsta-poika 1983 Sanna-puolison kanssa, kaksostytöt Hilda ja Wilhelmiina Susannan kanssa 1994, ja Oula nykyisen puolison Terhin kanssa 2004.
”Todistettavasti olen kymmenen vuoden välein saanut pesää”, Kari sanoo ja nauraa tuttua käkätystään.
Suhde kaikkiin neljään lapseen on Karin mukaan hyvä. Sen hän tunnustaa, että isyys on eri elämänvaiheissa eri lasten kohdalla ollut erilaista. Kolmekymppisenä taitelijaelämää viettävänä näyttelijänä isänä oli haastavinta.
Lapset veivät vastuunkannon aikaan
Kirjassaan Kari kertoo, kuinka uutinen tulevasta lapsesta sai hänet ymmärtämään, että nuoruus oli ohitse ja edessä olisivat vastuunkannon ajat. Niinpä hän lähti kapakkaan tapaamaan kavereita.
”Ensimmäisen lapsen kohdalla en oikein osannut sitä vastuuta kantaa. Se oli aika rikkonaista. En minä koskaan ollut väkivaltainen tai mitään sellaista, mutta se huolenpito oli vähän sinne päin”, Kari sanoo nyt.
Kun kaksoset Hilda ja Wilhelmiina syntyivät vuonna 1994, päätti Kari ottaa isyyden tosissaan. He muuttivat Susannan kanssa yhteen, ja aluksi myös Konsta asui heidän luonaan.
”Minä päätin, että pidän näistä lapsista huolta viimeiseen saakka”, Kari kertoo.
Niin hän myös teki. Vei aamulla tarhaan ja haki iltapäivällä. Teki ruokaa, pesi vaatteita, ja laittoi usein myös nukkumaan. Oli päivät koti-isänä.
Kylpypuuhissa kaksoset Hilda ja Wilhelmiina. © Väänäsen kotialbumi
Kari Väänänen ja kuopus Oula. © Väänäsen kotialbumi
Lapset ovat jo maailmalla
Kari Väänänen on ollut arjessa läsnä myös nuorimman, nyt 18-vuotiaan Oulan, kanssa.
”Erätaitoja en ole hänelle kyllä ehtinyt opettaa, kun ei hän ole ollut eränkäynnistä innostunut. Kyllä hän nyt kuitenkin tulet osaa laittaa.”
Nykyään nuorin poikakin asuu jo omillaan Rovaniemellä mutta käy Kemijärvellä viikoittain. Vanhemmat lapset asuvat kauempana, mutta puheluita soitetaan isän mukaan säännöllisesti. Sitä Kari ei halua arvioida, onko hän pystynyt olemaan sellainen isä kuin olisi halunnut olla.
”Kun en tiedä, millainen isä olisin halunnut olla. Olen aina mennyt vaiston mukaan”, hän sanoo.
Näyttelijäksi tai elokuvien ja teatterin maailmaan kukaan lapsista ei ole isäänsä seurannut. Lähimpänä on vanhin poika, Konsta, joka työskentelee videoiden parissa ja on isän mukaan muutenkin hyvin taiteellinen.
”Nämä muut eivät ole seuranneet isäänsä, enkä pistä sitä ollenkaan pahakseni.”
Karin mukaan hänelle on myös loppujen lopuksi samantekevää, mitä lapset hänestä isänä tai hänen isyydestään ajattelevat.
”He saavat olla minusta ihan mitä mieltä haluavat, en siihen puutu. En pyri olemaan mitenkään erinomainen isä. Enkä varmasti sitä olekaan, mutta olenpa isä kuitenkin, joka pitää lapsistaan huolta.”
Paras hetki isälle on kuitenkin selvä. Se on silloin, kun kaikki lapset ja perhe on koolla, ja kaikki nauravat.
”Se tuntuu hyvältä.”