Karita Tykän uusi kirja panostaa kehon ja mielen ravintoon: ”Minulla syöminen meni aikoinaan turhan terveellisyyden puolelle”

Hyvinvointivalmentaja Karita Tykkä haluaa uudessa kirjassaan vapauttaa ihmiset ruoka­valioista. Entisen Miss Suomen oma syöminen oli aikanaan livahtaa ortoreksian puolelle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Kultainen keskitie ja yksilöllisyys täytyisi aina muistaa. Haluamme helposti ulkoistaa hyvinvointimme.”

Hyvinvointivalmentaja Karita Tykkä haluaa uudessa kirjassaan vapauttaa ihmiset ruoka­valioista. Entisen Miss Suomen oma syöminen oli aikanaan livahtaa ortoreksian puolelle.
Teksti: Linda Martikainen

Karita Tykän uusi kirja Hyvä elämä – Ravintoa keholle ja mielelle on hyvinvointivalmentajan ensimmäinen teos, joka ei pohjaudu pelkästään resepteihin.

”Ensimmäiset neljä kirjaani olivat ruokakirjoja, reseptiikkaa, ja tälläkin kertaa minulta pyydettiin sellaista. Sanoin kuitenkin heti, että minua juuri tällä hetkellä ei aidosti kiinnosta pelkkä resepteihin pohjautuva kirja”, Karita Tykkä kertoo.

Hän haluaa tehdä kaiken vahvasta halusta, sydämestä käsin ja siksi Karita Tykkä päättikin miettiä kirjan teemaa hetken.

”Suljin silmäni ja katsoin mitä intuitio sanoo. Samantien minulle tuli fiilis siitä, että halusin tehdä kirjan, jossa on sekä kehon että mielen ravintoa reseptien lisäksi. Halusin vapauttaa ihmiset ruokavalioista ja tuoda mukaan henkisen hyvinvoinnin ruokavalion merkityksen, joka on usein paljon suurempi kuin itse ruokavalio.”

Oletko väsähtänyt siihen, että jotain ruokavaliota pitäisi noudattaa?

Jokaisella on oikeus tehdä omia valintoja ja elää elämää siten kun itsestä tuntuu hyvältä. Vierastan ajatusta identifioitumisesta johonkin ruokavalioon. Ajatusta, että ruokavalio tekisi ihmisestä jonkinlaisen, määrittäisi arvon ja jakaisi ihmiset hyviin tai huonoihin.

Minusta se mitä me syömme, ei määritä meidän arvoamme. Ihmisen arvo on ihan jossain muualla.

Onko sinua joskus ahdistanut syöminen?

Ruoka ei ole varsinaisesti ahdistanut minua, mutta kyllähän se on jälkensä jättänyt kun olen 15-vuotiaana aloittanut mallin työt ja ollut valtaosan elämästäni aina väärän kokoinen tai näköinen – jollain tasolla puutteellinen.

Kirjassani puhun ahdistuksesta ruoan äärellä yhden kappaleen verran, koska olen huomannut ruoan aiheuttavan monelle ahdistusta. Minulla syöminen meni aikoinaan turhan terveellisyyden puolelle, miltei ortoreksiaan.

Kultainen keskitie ja yksilöllisyys täytyisi aina muistaa. Haluamme helposti ulkoistaa hyvinvointimme. Aika harva haluaa ottaa itse vastuuta, kokeilla ja etsiä itselleen sopivia juttuja – riippumatta täysin siitä mitä ympäristö on mieltä tai odottaa.

Pitääkö hokema hyvä ruoka, parempi mieli paikkansa?

Kyllä pitää! 90 prosenttia mielihyvähormoneista muodostuu suolistossa. Jos ruoka mitä syömme on lisä-, väri- ja täyteaineiden kyllästämää, tekee se huonoa myös suolistollemme. Ja jos suolisto voi huonosti, niin mielikin voi.

Suolisto on se taikakalu siinä mielessä, että jos se on huonossa kunnossa niin emme pysty imeyttämään syötyä ruokaa. Siinä vaiheessa on siis ihan sama kuinka hienoja superfoodeja tai parhaimpia ravintoaineita nautimme.

Lue myös: ”Stressi näkyy heti suolistoni hyvinvoinnissa” – Karita Tykkä sai avun vatsaongelmiin kakkapäiväkirjasta

X