Katri Helena karkasi 12-vuotiaana naapurin pojan kanssa – ”En kadu elämässäni mitään”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Marita Taavitsainen kertoo, että Katri Helena on hänelle todellinen vahvuuden perikuva. © Jarmo Wright / Otavamedia
Katri Helenaa ja Marita Taavitsaista yhdistää ammatin lisäksi se, että elämän tärkeimmät opit eivät liity laulamiseen.

Katri Helena yllättää. Hän intoutuu kuvauksissa yllyttäjäksi. Nyt ei tehdä tylsiä poseerauksia, vaan jotain erilaista. Revitellään! Kun on riittävän kokenut, uskaltaa rikkoa rajoja.

”Tunnen itseni henkisesti vapaammaksi kuin koskaan aikaisemmin. Ehkä ikä ja elämänkokemus tekevät sen, ettei enää vaivaa se, mitä muut sanovat”, hän tokaisee.

Marita Taavitsainen katsoo vieressä ihaillen.

”Katri on minulle todellisen vahvuuden perikuva. Esikuva”, hän lausahtaa.

Maritan tunne syveni kuluneen kesän aikana, jolloin hän esitti pääroolia Katrin elämästä kertovassa musiikkinäytelmässä Syvälahden tanssiteatterissa Kangasniemellä.

Esitys yllätti Katrin.

”Sen sydämellisyys ja sympaattisuus liikuttivat. Marita näytteli osansa hyvin. Hän ei yrittänyt tehdä näköispatsasta, vaan lauloi biisit omalla tavallaan. Se toimi”, Katri kiittää.

Sillä samanlaisia he eivät ole.

”Marita on kuin Hollywood-tähti ja minä olen Suomi-ämmä”, nauraa Katri. Hän tuntee olonsa kotoiseksi risaisissa farkuissa, kun taas Maritalle klassinen pikkumekko on kuin tehty.

Ainakin yksi asia heille on kuitenkin yhteistä. Elämän tärkeimmät opit eivät liity laulamiseen.

Iskelmän kasvatit

Katrin lapsuudenkodissa Tohmajärvellä soi putkiradiossa iskelmä. Katri tykkäsi eniten Kipparikvartetin ja Jori Malmstenin lauluista, jotka olivat kuin tarinoita. Äidin kanssa hän lauloi usein Tapio Rautavaaran kappaletta Ruusuja Lurjukselta.

Katri tiesi haluavansa iskelmälaulajaksi. Kaksitoistavuotiaana hän karkasi naapurinpojan matkassa laulukilpailuihin, kun ei ruinaamallakaan saanut siihen vanhemmiltaan lupaa. Palatessaan hän ojensi lepytyksenä ovesta ensin voitosta palkinnoksi saamansa miesten rannekellon.

Vanhempiensa toivomuksesta Katri lähti kauppakouluun hankkimaan ammattia. Turhaan.

”Kunnon töitä en ole tehnyt koskaan.”

Katri julkaisi ensimmäisen singlen Poikien kuvat vuonna 1963. Hän oli kahdeksantoista. Iskelmätaivaalle hänet sinkosi seuraavana keväänä ilmestynyt Puhelinlangat laulaa.

Neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1968, Katrilta ilmestyi jo neljäs albumi, Paikka auringossa. Samana vuonna syntyi Marita.

Marita kasvoi laulaen Katrin kappaleita. Sykähdyttävimpiä olivat 70-luvun hitit Paloma Blanca, Johnny Blue sekä Lintu ja lapsi.

Marita harrasti musiikkia intohimoisesti, opiskeli pianonsoittoa ja lauloi kuorossa. Ammattia laulamisesta ei pitänyt tulla.

”Jalkani olivat liian tukevasti maassa. Ajattelin, että pitää olla kunnon ammatti.”

Kotikaupungissa Kotkassa ei ollut tapana haaveilla hulluja.

”Maton reunalta ei korkealta putoa”, Marita kuvaa.

Hän valmistui peruskoulun jälkeen kampaajaksi ja toimi ammatissa kymmenen vuotta. Sitten saapui Kotkaan karaoke. Yhtäkkiä Marita huomasi, kuinka upealta tuntui saada aplodit yksin.

”Aloin miettiä, mitä pukisin karaokeiltaan. Vähitellen uskalsin laulaessani ottaa kontaktia yleisöön. Löysin itsestäni artistin alun.”

Vuonna 1993 Tangomarkkinoiden karsintakisa järjestettiin Maritan työpaikan naapurissa. Se oli merkki.

”Oli osallistuttava, kun käytännössä kotoa haettiin.”

Marita ylsi semifinaaliin. Tangokuningattareksi hänet kruunattiin toisella yrittämällä kaksi vuotta myöhemmin. Lopullisesti hänet kiinnitti naisartistien tähtikaartiin kappale Andre, jolla hän voitti Syksyn Sävel -kilvan vuonna 1998. Sitä seuranneina vuosina Marita haluttiin kaikkialle.

Vauhti oli liiankin kova.

”Ne olivat hienoimmat keikkavuodet enkä muista niistä oikeastaan mitään”, Marita suree.

Vain pintaa

Katri on levyttänyt uransa aikana lähes 500 laulua. Hän on saanut 18 kultalevyä, neljä platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Meriiteissä ovat myös Pro Finlandia -mitali ja Iskelmä-Finlandia-palkinto.

Välillä suosio häikäisee. Se on sallittua.

”Huumaan saa mennäkin mukaan, jos hoitaa asiansa. Suosiosta täytyy voida nauttia. Elämä pistää jalat maahan sitten jossain vaiheessa.”

Katrin pitkän uran perustana ovat olleet silti vastuuntunto ja luotettavuus.

”Toimin niin kuin on sovittu ja kunnioitan ihmisiä, joiden kanssa teen töitä”, Katri kiteyttää.

Katrin ensimmäinen avioliitto päättyi eroon jo uran alkuvuosina. Vuonna 1973 hän meni naimisiin muusikko Timo Kalaojan kanssa. Lapset syntyivät peräjälkeen vuosina 1974, 1976 ja 1977.

”Perheen myötä aloin ajatella asioista aivan eri tavalla. Olin vastuussa muustakin kuin itsestäni. Se oli hyvä muutos. Perhe on aina pitänyt jalkani kohtuullisesti maan kamaralla.”

Läheiset ovat auttaneet pitämään mielessä myös sen, mikä elämässä on tärkeintä.

”Työ on tärkeää, mutta artistius on vain pintaa. Oma minuus on löydettävä sen takaa. Se löytyi, kun elämä antoi kaikenlaisia kokemuksia eikä ollutkaan enää pelkkää taputusta.”

Timo Kalaoja menehtyi sydäninfarktiin vuonna 1988. Mittaamaton suru Katria kohtasi myös vuonna 2009, jolloin hänen poikansa kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen.

”Kun hyväksyn, että elämässä on erilaisia vaiheita, ne eivät tunnu toivottomilta”, miettii Katri.

Muutenkin tarpeellinen

Suosion harjalla Marita pohti:

”Kuka olisin, jos en laulaisi? Oli vaikea erottautua artistin roolista, koska rinnalla ei ollut mitään yhtä suurta ja vahvaa intohimoa.”

Vastauksen hän sai vasta perustettuaan perheen.

Marita solmi avioliiton urheilualan mediayrittäjä Tomi Natrin kanssa 40-vuotissyntymäpäivänään vuonna 2008. Seuraavana vuonna syntyi esikoistytär ja vuonna 2011 kuopus.

”Löysin minäni. Olen ihminen, vaikka kukaan ei tuntisikaan. Olen ihan tarpeellinen äitinäkin”, Marita tietää nyt.

Ilman perhettä hän olisi hukassa tai pyörisi vain itsensä ympärillä.

”Toisinaan tuntuu yhä, että puhun muille vain omista asioista tai lapsista.”

Tai sisustamisesta. Marita valmistui tänä vuonna sisustussuunnittelijaksi ja vastaa Tornioon loppuvuodesta avattavan hotellin sisustuksesta.

”Osata voi monia asioita.”

Hoitotyössä

Katri on kysynyt itseltään aika ajoin jo vuosikymmenten ajan, kuka hän on. Yksi vastaus on kotikylällä:

”Kun menen maitokauppaan, minun ei tarvitse olla tähti. Kohtaan ihmiset ihmisinä.”

Marita puolestaan siteeraa musiikkinäytelmästä poimimiaan Katrin sanoja:

”Iloitsen siitä, että olen saanut tehdä tällaista työtä. Kun se on ohi, olen olemassa senkin jälkeen.”

Kummallekin laulaminen on nimenomaan ilo. He haluavat tuottaa ihmisille hyvää mieltä.

”Olen vasta alkanut ymmärtää, että laulaminen on oikeastaan hoitotyötä. Musiikki on väylä”, Marita sanoo.

Katri kutsuu heitä välikappaleiksi:

”Laulu herkistää kuulijan ja hän hoitaa itse itseään.”

Kumpikaan ei suunnittele uran lopettamista. Marita keikkailee ahkerasti loppuvuoden. Hänellä on tekeillä uusi single ja jouluksi ilmestyy tuplalevykokoelma.

Katri esiintyy Fugefestissa Espanjassa lokakuussa ja tekee sen jälkeen joulukonserttikiertueen. Ensi vuonna on vuorossa konserttikiertue.

”Sen työnimi on Suomi sata vuotta ja Katri Helena melkein”, hän nauraa.

Luvassa on myös jotain uutta, joka ei liity laulamiseen. Siitä Katri ei suostu hiiskumaan.

Tulevat polut

Katri on edellisenä päivänä ajanut laajan pihamaansa nurmikot, haravoinut ja kärrännyt leikkuujätteet muualle. Omakotitalon pihamaa on loistavaa hyötyliikuntaa.

Pihasta iloitsevat myös 7- ja 2-vuotiaat lapsenlapset. Katri hakee luokseen usein 98-vuotiaan äitinsäkin, joka viime syksynä vihdoin sai ympärivuorokautisen hoitopaikan läheisestä palvelutalosta.

Katrin luona viihtyy niin ikään maan kuulu kalakaveri, managerina työskentelevä miesystävä Tommi Liimatainen.

Sydämen asioissa Katri on aina luottanut tunteeseen.

”Niissä olen ollut aika hullu, mutta en kadu mitään elämässäni. Hypyt sykähdyttäviltä tuntuviin asioihin eivät ole koskaan huonoja. Ne ovat vapauttaneet minua omasta rajallisuudesta.”

Se, mikä joskus on tuntunut kipeältä, onkin kiitoksen aihe.

”Jossain vaiheessa vihdoin opin, etten voi muuttaa toisia, mutta voin yrittää kehittää itseäni. Jos se ei riitä, täytyy valita toinen polku.”

Eletty elämä on antanut varmuuden kuunnella sisintään.

”Silloin voin olla onnellinen. Luotan matkani sujuvan hyvin, viepä se mihin tahansa.”

Katrin äiti täyttää sata vuotta marraskuussa 2017. Katri aikoo elää vähintään yhtä vanhaksi.

”Niin paljon on aikaa jäljellä! Mitä kaikkea voinkaan vielä tehdä!”

FB_logo   Jaa juttu Facebookissa

Twitter_icon   Jaa juttu Twitterissä

Seura_Logo

  Tilaa Seura

X