Katri Helenan suuri suru: ”Äiti lähti taivaan valoon – hän oli 102-vuotias ja toivoi, että pääsee pois”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Katri Helenan äiti menehtyi alkuvuodesta. ”Jos oli vaikeaa, äiti rupesi paistamaan pullaa”, Katri Helena muisteli vierellään manageripuoliso Tommi Liimatainen sekä Tommin veli Ville Liimatainen.
Katri Helenan äiti menehtyi alkuvuodesta. ”Jos oli vaikeaa, äiti rupesi paistamaan pullaa”, Katri Helena muisteli vierellään manageripuoliso Tommi Liimatainen sekä Tommin veli Ville Liimatainen. © Tiia Ahjotuli / Otavamedia
Katri Helenan äiti menehtyi tammikuun alussa. Katri Helena oli äitinsä kanssa hyvin läheinen, ja äiti myös seurasi tiiviisti tyttärensä uraa.

Iskelmälegenda Katri Helenan rakas Bertta-äiti nukkui pois tammikuussa.

”Äiti lähti taivaan valoon. Hän oli 102-vuotias ja hän toivoi, että pääsee pois. Minulle se on iso elämänmuutos, koska kävin hänen luonaan melkein joka päivä. Nyt olen totutellut tähän, ettei tarvitse katsoa kelloa että pitääkö lähteä”, Katri Helena kertoi Seuralle saavuttuaan Emma Gaalaan Hartwall Arenalle.

”Me kuljimme yhdessä niin kauan. Me liityimme aika hyvin yhteen.”

Lohtua Katri Helenalle on tuonut ajatus siitä, että nyt äidillä on hyvä olla. Yksinäisyys, arkuus ja voimien väheneminen tulivat pitkän iän myötä.

”Äidillä on henkimaailmassa tosi hyvä olla”, Katri Helena totesi.

Katri Helena palaa konserttilavoille

Konserttilavalla Katri Helena nähdään seuraavaksi pääsiäisenä ja tulevana kesänä laulajaa nähdään jonkin verran kesätapahtumissa. Katri Helenan vapaa-ajan täyttävät muun muassa lapsenlapset.

”Minun ei tarvitse itseäni läkähdyttää. Elämä menee vaiheittain, ja se on ihan hyvä. Elämän virta vie meitä vähän erilaisiin kohtiin. Meidän pitää vain yrittää hyväksyä ja uida siinä virrassa. On tässä elämässä tapahtunut vaikka mitä.”

Lue myös: Katri Helena: ”Minulla on oikeus elää omaa elämää”

Emma Gaala 2020 – katso tunnelmia punaiselta matolta

Lauri Tähkä voitti vuoden artisti -palkinnon.

Lauri Tähkä voitti vuoden artisti -palkinnon. Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Laulaja Lauri Tähkä voitti muun muassa vuoden artisti -palkinnon. Tähkä on pitänyt ansaittua lomaa ja pistänyt asioita järjestykseen.

”Tänäkin aamuna heräsin viideltä ja lähdin puolentoista tunnin lenkille.”

Lue myös: Lauri Tähkä: Olen omillani kaikessa ja se on vapauttavaa

Ellinoora palkittiin vuoden naissolistina.

Ellinoora palkittiin vuoden naissolistina. Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Ellinoora palkittiin vuoden naissolistina. ”Tämä päivä on jännittänyt ihan hirveästi.”

Lue myös: Ellinoora: ”Kun saavuttaa sen, mistä on unelmoinut, iskevät myös suurimmat pelot ja paineet”

Paula Vesala palkittiin Live-Emmalla.

Paula Vesala palkittiin Live-Emmalla. Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Live-Emmalla palkitun Paula Vesalan uusin levy syntyi muutosvaiheen jälkeen.

”Olen helpottunut, että sain sen tehtyä. Elämässä oli muutoksia ja sirpaleisuutta”, Vesala kuvaili.

Lue myös: Los Angelesissa asuva Paula Vesala: ”Mamuna ei ole täälläkään helppoa”

Elastinen ja Jenni Vartiainen.

Elastinen ja Jenni Vartiainen. Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Olen irrottautunut eri mantereelle. Elämä muuttui totta kai kun minusta tuli äiti”, totesi New Yorkiin muuttanut laulaja Jenni Vartiainen vierellään räppäri Elastinen.

Chisu sai palkinnon vuoden albumista.

Chisu sai palkinnon vuoden albumista. Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Vuoden albumista palkinnon saanut Chisu tekee musiikkia myös duona aviomiehensä Jori Sjöroosin kanssa. ”Suunnittelemme duoamme, Roosbergia kovaa vauhtia. Tämä on tosi inspiroivaa uuden aikaa”, Chisu kertoi.

Lue myös: Chisu lapsuudestaan: ”Isäni tarjosi cokista tuttipullosta”

Antti Tuisku on palannut parrasvaloihin.

Antti Tuisku on palannut parrasvaloihin. Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Paluun parrasvaloihin tehnyt poptähti Antti Tuisku avasi gaalaillan mahtavalla show’lla.

Lue myös: Antti Tuisku: Mie olen ittelleni saamarin armoton

Pauli Hanhiniemi ja Pave Maijanen palkittiin Erikois-Emmoilla

Pauli Hanhiniemi ja Pave Maijanen palkittiin Erikois-Emmoilla. Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Pitkän linjan muusikot Pauli Hanhiniemi ja Pave Maijanen palkittiin Erikois-Emmoilla.

Stylisti Maryam Razavi hehkui Emma-gaalassa.

Stylisti Maryam Razavi hehkui Emma-gaalassa. Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Stylisti Maryam Razavi odottaa ensimmäistä lastaan, jonka isän muusikko Leo Stillmanin Razavi tapasi Emma Gaalassa pari vuotta sitten. ”Toivon, että minusta tulee mahdollisimman paras äiti meidän babylle”, Razavi kertoi.

Lue myös: Malli Maryam Razavin äiti Kaija sairastaa parantumatonta syöpää: ”Surulle on annettava välillä tilaa”

X