Kotiliesi: Katri Kulmuni sai äkkilähdön politiikkaan - Tämä puhelu oli käänteentekevä

Elinkeinoministeri Katri Kulmuni halusi jo nuorena ymmärtää, miten yhteiskunta toimii.”Oivalsin, että politiikassa voin vaikuttaa moniin asioihin.”

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Katri Kulmuni kotikaupungissaan Torniossa.

Elinkeinoministeri Katri Kulmuni halusi jo nuorena ymmärtää, miten yhteiskunta toimii."Oivalsin, että politiikassa voin vaikuttaa moniin asioihin."
(Päivitetty: )
Teksti:
Terhi Harper

Elinkeinoministeri ja keskustapuolueen puheenjohtaja Katri Kulmuni,32, kertoo Kotiliedessä, miten hänen lapsuutensa oli kirjaimellisesti pullantuoksuinen. Kulmunien sukutilalla asuivat Katrin perheen lisäksi tämän isoäiti ja isoisoäiti, joista erityisesti toinen piti leipomisesta.

Ala-Torniolla sijaitsevan Kulmunien sukutilan historia ulottuu aina 1400-luvulle saakka.

”Lapsuudenkodissa minua koskettaa ajatus siitä, että sukupolvet vaihtuvat, mutta pihapiirin maisema pysyy samana. Se opettaa laittamaan asioita mittasuhteisiin”, Katri Kulmuni kertoo.

”Meille oli selvää, että pitää olla työteliäs – tytöt osallistuivat siinä missä pojatkin”

Kun pienyrittäjäisä ja erityisopettajana työskentelevä äiti olivat töissä, isoäidit huolehtivat nuoremmista lapsista. Kun Katri ja sisarukset kasvoivat, he tekivät yhdessä vanhemman sukupolven kanssa tilalla monenlaisia töitä.

”Meille oli selvää, että pitää olla työteliäs. Tytöt osallistuivat siinä missä pojatkin.”

Kulmunien tila ja sen kantama nimi ovat siirtyneet seuraaville sukupolville naisten välityksellä – suvussa miehet ovat avioliiton myötä ottaneet vaimonsa sukunimen.

Tämä on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että sukupuolten välinen tasa-arvo on välittynyt Katrille lapsuuden ajoista saakka.

Lue myös: Keskustan uusi puheenjohtaja Katri Kulmuni, 32, on ollut lähes puolet elämästään puoleen jäsen: ”Kun minut valittiin ministeriksi, sain taas kuulla olevani nuori – Se asia kyllä korjaantuu joka päivä”

”Jo mummuni opetti, että kaikki ovat yhdenvertaisia”

Pienenä Katri Kulmuni halusi kirjastovirkailijaksi, koska lukeminen kiinnosti.

Varhain heräsi kiinnostus myös yhteiskunnallisiin asioihin – isältä piti kysellä politiikan ja verojen merkityksestä.

Katri kävi peruskoulun Torniossa, Ruotsin puolella rajaa.

Kielikoulun käyminen länsirajan takana on vaikuttanut Katrin elämään merkittävästi; kansallisuuksien väliset rajat hälvenivät.

”Jo mummuni opetti, että kaikki ovat yhdenvertaisia”, Katri muistelee.

”Minulla on Suomen passi, mutta koen olevani melkein puoliksi ruotsalainen”, Katri Kulmuni sanoo ja lisää, että koulussa ruotsin kielestä ei puhuttu vieraana kielenä vaan siitä käytettiin nimitystä naapurikieli.”

Katri Kulmuni lähti yhdellä puhelinsoitolla valtakunnanpolitiikkaan

Katri Kulmuni sai vain 23-vuotiaana miltei äkkilähdön politiikkaan, kun puhelin soi eräänä iltana kymmeneltä illalla.

”Onneksi vastasin. Soittaja oli Paavo Väyrynen, joka tarjosi minulle töitä”, Katri kertoo.

Väyrynen, joka tuolloin toimi Mari Kiviniemen johtamassa hallituksessa ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä, oli kiinnittänyt huomiota aktiiviseen nuoreen naiseen keskustapuolueen piirikokouksessa.

Katri Kulmunista tuli Väyrysen lehdistöavustaja.

Katrin uralla on tapahtunut paljon sitten puhelinsoiton – kokemusta on kertynyt sekä poliitikkona että valtioneuvoston jäsenenä.

Kaikki tämä on myös muuttanut hänen suhtautumistaan Väyryseen.

”On ollut surullista seurata hänen viimeisten vuosiensa sekoilua”, Katri huokaa.

Katri Kulmunin on nuorena valtakunnan politiikan huipulla

Katri Kulmunilla on takanaan jo 10 vuoden ura politiikassa. © Markus Pentikäinen / Otavamedia

”Oivalsin, että politiikassa voin vaikuttaa moniin asioihin”

Katri Kulmuni lähti alun perin mukaan politiikkaan ja keskustapuolueeseen, koska halusi omalta osaltaan olla mukana muuttamassa yhteiskuntaa paremmaksi.

”Oivalsin, että politiikassa voin vaikuttaa moniin asioihin.”

Vaikuttamaan Katri on päässytkin – sekä ministerinä että puolueen puheenjohtajana.

Tänä päivänä arki on kiireistä, mutta kotiseutu on silti vahvasti läsnä elinkeinoministerin elämässä: Tornioon Katri Kulmuni matkustaa miltei joka viikko.

”Elämä on ollut niin suunnittelematonta. En olisi voinut kuvitellakaan, että tulen valituksi eduskuntaan tai ministeriksi. Puhumattakaan siitä, että minut valitaan puolueen puheenjohtajaksi.”

Lue myös: Keskustan korjauslista – Näin Antti Kaikkonen ja Katri Kulmun laittaisivat puolueen kuntoon

X