Ketä omaa dekkarihahmoasi muistutat, Arttu Tuominen?
Dekkaristi Arttu Tuominen moittii uudessa kirjassaan vihapuhetta ja kasvattaa omat lapsensa suvaitsevaisella eetoksella.
Dekkaristi Arttu Tuominen käsittelee uutuuskirjassaan selittämätöntä ja perusteetonta vihaa. Kuva: Juha Törmälä/Wsoy
Sinulta on ilmestynyt uusi dekkari, Hyvitys. Millaisia teemoja käsittelet siinä?
Hyvityksen perimmäinen teema on selittämätön ja perusteeton viha, joka liittyy seksuaaliseen suuntautumiseen tai ihonväriin tai muuhun ihmisiä erottavaan tekijään. Netti on antanut alustan rajoittamattomalle vihapuheelle. Netistä puuttuu järjen ääni. Vastapainona vihalle kirjassa on homoseksuaalin ja transvestiitin päähenkilön, ylikomisario Henrik Oksmanin, matka itsensä hyväksymiseen.
Ketä omaa dekkarihahmoasi muistutat, Arttu Tuominen?
Joskus olen leikkisästi sanonut, että olen ne kaikki, koska olen ne päässäni kehittänyt. Jokaiseen hahmoon on poimittu piirteitä minusta, myös pahiksiin. Kirjoitan henkilöhahmovetoisesti ja kirjoissani käsitellään ihmisten tunteita. Jos joku hahmotuntee vihaa, kateutta tai rakkautta, olen monistanut omia tunteitani hahmoihin. Janne Rautakorpi neljästä ensimmäisestä romaanistani on moraalisesti suoraselkäinen ja ihanteellinen hahmo, joka haluaisin olla, mutta en voi sanoa olevani hänen tasollaan.
Olet lapsesta asti tiennyt ryhtyväsi kirjailijaksi. Miksi siitä tuli niin sanottu kakkosammatti?
Minulla on tosiaan päivätyö ympäristötarkastajana. Aika harvalla on niin vahva itseluottamus omaan kykyynsä, että päättäisi ryhtyä kirjailijaksi, kun lukiossa miettii, mitä tekisi elääkseen. Jos olisin kotona sanonut, että en mene kouluun vaan alan kirjoittamaan kirjoja kotona, vanhemmat olisivat siitä hermostuneet, että hankit kyllä koulutuksen. Olen aina kirjoittanut jotain pienempiä pätkiä, runoja ja sitten pidempiä tekstejä. Kun esikoiskirjani julkaistiin, harrastus on muuttunut myös kakkostyökseni.
Harrastat eräilyä ja kalastusta. Mikä on suosikkipaikkasi luonnossa?
Meri, ehdottomasti. Olen rannikolta kotoisin. Jos minulla on murheita, ne kaikkoavat ainakin hetkeksi, kun saan haistella meri-ilmaa. Kun perhettä on tullut, pitkä kalat reissut ovat harventuneet. Silti on yhä mahtavaa, jos pääsen veneellä johonkin ulkokarikolle.
Mitä haluaisit lastesi oppivan ja millaisen maailman haluat heille jättää?
Toivon, että he oppivat hyväksymään ihmiset sellaisina kuin ovat. Toivon myös, ettei heidän tarvitsisi syyttää meitä siitä, millaisen maapallon jätimme heille: ettemme jättäisi heille vain roskakasaa, vaikka meillä oli mahdollisuus muuttaa maailmaa.