Kirjailija Arto Paasilinna on kuollut – Suruvalitteluja voi käydä kirjoittamassa yhteiseen muistokirjaan

Kittilässä syntynyt Arto Paasilinna oli kuollessaan 76-vuotias.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Humoristikirjailijana tunnettu Arto Paasilinna vuonna 2008.

Kittilässä syntynyt Arto Paasilinna oli kuollessaan 76-vuotias.
(Päivitetty: )
Teksti:
Katariina Taleva

Kirjailija Arto Paasilinna nukkui pois hoitokodissa Espoossa maanantaina 15.10.2018.

Paasilinna julkaisi 35 romaania ja lukuisia muita teoksia. Tunnetuimpiin teoksiin kuuluu Jäniksen vuosi, Ulvova mylläri, Hurmaava joukkoitsemurha sekä Hirtettyjen kettujen metsä.

Teoksia on nähty myös valkokankaalla niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Arto Paasilinnan teoksia on käännetty yli 40 kielelle ja maailmanlaajuisesti teoksia on myyty yhteensä yli kahdeksan miljoonaa kappaletta.

Paasilinnan teoksista käännetyin on Jäniksen vuosi, jonka oikeudet on myyty yli 30 kielialueelle.

Suruvalitteluja ja muistoja voi kirjalijasta käydä kirjoittamassa 22.10.–15.11. välisenä aikana muistokirjaan Werner & Jarl -kirjakaupassa.

Arto Paasilinnan perheen toiveesta suruvalittelut osoitetaan WSOY:lle.

X