Kirjailija Joonas Konstig sortuu märehtimiseen: ”Ehkä ­minulla on tapana miettiä asioita vähän liikaakin”

”Kirjailijana minulla on sellainen ­ammatti, että olen aina töissä”, tunnustaa kirjailija ja kolumnisti Joonas Konstig, 44.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Joonas Konstig (s. 1977) on seitsemän kirjan ja kolmen lapsen isä Espoosta.

"Kirjailijana minulla on sellainen ­ammatti, että olen aina töissä", tunnustaa kirjailija ja kolumnisti Joonas Konstig, 44.
Teksti: Jukka Vuorio

”Silloin kun en tee mitään, valmistaudun, mietin ja tarkkailen”, sanoo kirjailija Joonas Konstig.

”Valmistautuminen tarkoittaa sitä, että kun olen menossa johonkin, käyn mielessäni läpi, että minkälainen paikka se on, ketä siellä on ja mistä siinä tapaamisessa on kyse. En tee tätä vain työhön liittyvissä tapaamisissa, vaan myös ystäviä tavatessa.

Olen ryhtynyt harrastamaan tätä viime vuosina. Nuorempana sitä jotenkin enemmän vain huithapeloi läpi elämänsä.

Jos esimerkiksi haravoin tai tiskaan, mietin samalla kaikenlaisia asioita. Työasioiden lisäksi märehdin kaikkea mitä olen kokenut, nähnyt ja lukenut. Ehkä ­minulla on tapana miettiä asioita vähän liikaakin.”

Kirjailija on aina töissä

”Kirjailijana minulla on sellainen ­ammatti, että olen aina töissä. Matkustaminen on minulle aikaa, jolloin en tavallaan tee mitään. Istuessani vaikkapa raitiovaunussa tai metrossa tarkkailen ­ihmisiä ja kuuntelen heidän keskustelujaan. Teen sitä paljon. Etenkin urani ­alkuvaiheessa kiinnitin kirjojeni dialogia varten huomiota siihen, miten ihmiset ­puhuvat.

Teen muistiinpanoja sekä muistikirjaan että puhelimen sanelimeen. Äly­puhelimet kaventavat niitä hetkiä, kun ihmiset ­eivät tee mitään. Hankin älypuhelimen aika myöhäisessä vaiheessa, lähes kaikilla muilla oli jo silloin sellaiset.”

Isänä läsnä lapsille

”Ihmisten tavassa pyyhkäistä puhelimensa näyttöä on jotain itseriittoista ja ­tylyäkin. He ikään kuin coolisti sanovat ”ei” hyvin monille asioille siinä pyyhkiessään ja hallitsevat sitä puhelinta. Mutta ­sehän on harhaa, todellisuudessa käyttäjä on niiden koodareiden talutusnuorassa. Silti pyyhin puhelinta itsekin, en ole sen yläpuolella.

Minulla on kolme lasta, joista vanhin on 12-vuotias. Lasten kanssa olen enemmän läsnä. Lasten kanssa leikkiessä on vaikea ajatella muita asioita. Kun heistä tulee ­joskus aikuisia, en halua heidän muistavan minua isänä, joka istui ­tuijottamassa ­puhelintaan. Jos muistavat, silloin olen epäonnistunut. Mutta jos he ­muistavat ­isänä, joka istui nurkassa lukemassa ­kirjaa, en ole ollenkaan pahoillani.”

Juttu julkaistu ensi kerran Kotilääkärin numerossa 10/2021.

Lue myös: Ole läsnä kävelemällä – Kuuntele oman elämäsi ääniä ja omia ajatuksiasi

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X