Kaari Utrio puhuu Kotiliedessä leskeydestään: ”En halua vaipua itsesääliin”

Aviomiehensä kuoleman jälkeen Kaari Utrion, 75, on pitänyt opetella asumaan yksin isossa talossa ja pyörittämään parin yhdessä perustamaa kustantamoa ilman toisen apua.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Naisten viime kuukausina ilmoille räjähtänyt kiukku ja kyllästyminen on tuonut päivänvaloon ikiajat tunnetun narsismin ja vallankäytön haisevan likalammikon", Kaari Utrio kirjoittaa kolumnissaan.

Aviomiehensä kuoleman jälkeen Kaari Utrion, 75, on pitänyt opetella asumaan yksin isossa talossa ja pyörittämään parin yhdessä perustamaa kustantamoa ilman toisen apua.
(Päivitetty: )
Teksti:
Pauliina Karjalainen

Puolivälissä elokuuta 2017 kirjailija Kaari Utrion viimeisin kirjoitusurakka saapui päätökseensä: oli aika iloita tuoreimman romaanin ilmestymisestä. Ilosta kului viikko ja sitten Kaarin elämä kääntyi päälaelleen. Aviomies Kai Linnilä menehtyi äkilliseen sydänkohtaukseen.

Tuoreessa Kotilieden haastattelussa Kaari kertoo, millaista elämä on ollut aviomiehen kuoleman jälkeen.

”Yritän pysyä aktiivisena, sillä en halua vaipua itsesääliin”, Kaari kertoo Kotiliedelle.

Viime kuukausina Kaari on opetellut, miten pyörittää parin 35 vuotta sitten yhdessä perustamaa kustantamoa ilman Kain apua ja osaamista. Kotityötkin oli aina jaettu ja Kaari kertoo Kain huolehtineen esimerkiksi ruuanlaitosta.

Surua on ollut luontevinta käsitellä tekemällä jotakin. Kaari on muun muassa pakottanut itsensä lähtemään kirjailijatilaisuuksiin. Koska uskoo, että Kai olisi niin halunnut.

”Yritän jatkaa töitäni. Mitä minä muuten tekisin? En voisi kuvitella, että jäisin jonnekin nurkkaan torkkumaan.”

”Kai oli elämäni rakkaus”

Oli vuosi 1973, kun Kaari rakastui Kaihin. Pahat kielet saivat puheenaihetta, kun Kaari muutti Kain luokse avoliittoon. Vaikka avoliitot alkoivat yleistyä 1970-luvulla, niitä ei silti katsottu aina hyvällä. Kaarin mukaan häntä katsottiin kuitenkin eri silmin.

”Minua ei paheksuttu, koska olin kirjailija. Taiteilijoille suotiin vapauksia”, Kaari kertoo Kotilieden haastattelussa.

Vuonna 1974 pari avioitui ja ehti olla naimisissa 44 vuotta. Alkuun pari asui Helsingissä, mutta kyllästyi sitten kaupungin vilinään. Kaari kertoo Kotiliedelle Kain kysyneen häneltä yhtäkin syytä, miksi jäädä Helsinkiin. Kun Kaari ei sellaista keksinyt, pari muutti Someron Somerniemelle.

Nyt Kaari asuu yksin yhdessä rakennetussa talossa. Tilaa ja rakkaita, muistoja herättäviä tavaroita on paljon. Silti Kaari on päättänyt, ettei halua muuttaa talosta pois.

”Kai oli elämäni rakkaus.”

Lue myös:

Kaari Utrio: ”Koko tuotantoni on kapinaa”

Kaari Utrio naistenpäivänä: 1980-luvun optimismi loi onnellisuutta, nyt uhkana ovat ympäristökatastrofit

X