Taistelu sukupuolten tasa-arvoisuudesta leimasi 1960-lukua – Kirjailija Marja-Leena Mikkola: ”Koko ajan tuntui, että olemme raivaamassa uutta tietä”
Taistelu sukupuolten tasa-arvoisuudesta leimasi koko 1960-lukua, ja sen etulinjassa olivat Marja-Leena Mikkolan kaltaiset nuoret naiset, jotka etsivät yhtä aikaa sekä omaa että naisen paikkaa maailmassa.
Kirjailija Marja-Leena Mikkola iloitsee jokaisesta askeleesta, jonka naiset ottavat eteenpäin.
Eräs puolalainen elokuvaohjaaja vieraili 1960-luvulla Helsingissä ja erehtyi sanomaan julkisesti, että naisista ei ole elokuvaohjaajiksi, koska he eivät kykene synteesiin. Siitä kirjailija Marja-Leena Mikkola suorastaan tulistui. Hän kirjoitti kollegansa Aulikki Oksasen kanssa ohjaajalle vihaisen kirjeen, joka toimitettiin tämän hotelliin.
He eivät tosin olleet aivan varmoja, mitä ohjaaja oli tarkoittanut.
”Ehkä jotain sellaista, että naisella homma hajoaa, kun hän on sellainen luonnonlapsi”, Marja-Leena Mikkola arvelee.
”Olen aina katsonut olevani tasa-arvoinen”
Vaikka Marja-Leena Mikkola ja Aulikki Oksanen ovat sittemmin monesti nauraneet kirje-episodille, se oli aikanaan vakava asia. Ohjaajan kommentti oli vastoin kaikkea sitä, mihin Mikkola uskoi.
Lapsuudenkodissa Marja-Leena sai vapaasti kirjoittaa ja harrastaa taiteita. Kukaan ei lytännyt edes siksi, että hän ei ollut kovin kätevä kotitöissä. Hän sanoo olleensa feministi jo kauan ennen kuin koko sanaa edes käytettiin Suomessa.
”Jollakin lailla olen aina katsonut olevani tasa-arvoinen. Vaikka kyllä se tuntui täysin mahdottomalta, kun me tyttöjen kanssa haaveiltiin lukiossa, että saataisiinpa semmoinen hallitus, jossa olisi paljon naisia. Nythän sekin viimein tuli!”
”En voinut pitää kirjailijan uraa itsestään selvänä”
Kun Mikkola julkaisi esikoisteoksensa 23-vuotiaana, hän sai palkintoja ja heti paljon huomiota. Hän liikkui ikäistensä mieskirjailijoiden porukassa ja koki todeksi sen, mistä Simone de Beauvoir oli kirjoittanut: jos naiskirjailija asetetaan samalle lähtöviivalle mieskirjailijan kanssa, nainen on jo valmiiksi hengästynyt.
Mikkola näkee vertauksen siten, että miesten kirjoittamalla kirjallisuudella on pitkä ja lavea historia antiikista lähtien, mutta naisella oli tuolloin paljon vähemmän oman sukupuolensa luomaa taidetta, johon tukeutua.
”Se oli kuin eräänlainen taakka. En voinut pitää kirjailijan uraa itsestään selvänä. Oli vain niin paljon luontevampaa olla mies, joka kirjoittaa.”
Taistelu sukupuolten tasa-arvoisuudesta leimasi koko 1960-lukua, ja sen etulinjassa olivat Mikkolan kaltaiset nuoret naiset, jotka etsivät yhtä aikaa sekä omaa että naisen paikkaa maailmassa.
”Se oli hyvin innostavaa. Koko ajan tuntui, että olemme raivaamassa uutta tietä. Voi olla, että se oli vain omaa kuvittelua. Mutta se aika ei unohdu ikinä.”
Mitä seuraavaksi?
Marja-Leena Mikkola haluaisi parantaa palvelualan naisten palkkaa ja asemaa.
”Minulle tärkein asia on nämä pienipalkkaiset työläisnaiset, jotka tekevät pitkää päivää palvelualan töissä. Jos olisin nuorempi, tekisin heistä dokumenttiteoksen, ja mukana pitäisi olla myös maahanmuuttajanaiset. Sorto ei ole hävinnyt mihinkään.”
Inspiroijani
”Naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan.”
Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli (1949) painui syvälle parikymppisen Marja-Leenan tajuntaan.
”Kirjan luettuani ymmärsin, ettei naisten vähäisyys luovissa ammateissa johdu naisen muka pehmeämmästä luonnosta.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 5/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti