Kirjailija Paula Havastetta kiehtoo mennyt aika: ”Historiallinen romaani tarjoaa toisen näkökulman asioihin”

Kerrot Vierashuoneet-romaanissa Talvikin nuoresta pariskunnasta Viljasta ja Villemistä, joiden tarina alkoi jo edellisessä romaanissasi Pronssitähti. Mitä lukijan pitäisi tietää heidän aiemmista kohtaloistaan?

Ehkä se, että Viljan muuttaessa Villemin kotitaloon hänelle tehtiin selväksi, että hänen tehtävänsä on hoitaa arki, jotta Villem, lahjakas kirjoittaja, saa kirjoittaa.

Muuten olen yrittänyt kirjoittaa tarinan niin, ettei lukija tarvitsisi tietoa edeltävistä tapahtumista. Esimerkiksi Viljan aiemmat kokemukset paljastuvat lukijalle vähitellen.

Mutta eivät ihmiset välttämättä lue kirjasarjaa järjestyksessä. Jos itse törmään kiinnostavaan kirjaan, luen sen, ja saatan vasta myöhemmin palata sitä edeltäneeseen teokseen.

Romaanin päähenkilö Vilja on kiinnostava. Hän on arka, tunteellinen ja herkkä. Toisaalta hän on ahkera ja hyvä työihminen ja ymmärtää asioita ja merkityksiä hyvinkin tarkasti.

Viljan menneisyys on ollut hyvin vaarallinen, ja hän tietää, kuinka helposti Neuvosto-Virossa saattaa joutua Siperiaan. Tämä selittää, miksi hän on niin tyytyväinen, että asuu nyt pienessä tuvassa, tapaa vain joitain ihmisiä ja liikkuu pienellä alueella. Samasta syystä hän varjelee omaa näkymättömyyttään tai enemmänkin huomaamattomuuttaan.

Itse asiassa samalla tavalla toimi suurin osa tuon ajan virolaisista.

Kuinka ihminen pääsee läpi sellaisista tilanteista, joissa voi menettää henkensä ja elää silti onnellista elämää. Se on teema, joka on ollut tärkeä kaikissa romaaneissani.

Talvikien majataloon saapuu kesän aikana vieraaksi neljä miestä, eri alojen taiteilijaa. Missä ovat naistaiteilijat?

Kyllä Virossa oli naiskirjailijoita, mutta heidän tilanteensa oli aivan sama kuin meillä Suomessa. Jos naiset ylipäätään saattoivat kirjoittaa tai tehdä taidetta, se johtui siitä, että he olivat määrätietoisia, ja heillä oli palava intohimo työhönsä. Mutta ei heitä todellakaan lähetetty kirjailijaresidensseihin.

Neuvostokulttuurin manifestit olivat kovin mieskeskeisiä. Miehille tarjottiin mahdollisuuksia ja resursseja, kuten pääsy maalle kirjailijaresidenssiin. Se oli miesten maailma, todellinen herrakerho.

”Neuvosto-Eestistä kertovissa romaaneissa henkilöhahmot ovat usein ilmiannettuja tai ilmiantajia. Todellisuudessa suurin osa oli ihmisiä, jotka elivät huomaamatonta elämää, jotta selvisivät”, Paula Havaste sanoo. Tommi Tuomi / Otavamedia

Virolainen maalaiselämä on romaanissasi tärkeässä osassa, kuin yksi sen päähenkilöistä. Mistä olet saanut tietoa virolaisen maalaiselämän tavoista, tiloista ja jopa ruokalistoista?

Hauskaa, että olet tuota mieltä, koska ajattelen itse niin, että ympäristönkuvaus on tärkeä elementti kirjoissani. Itse asiassa haaste on pikemminkin se, kuinka paljon kansatieteellistä faktaa tarinaan voi laittaa. Minua kiinnostaa kovasti esimerkiksi se, miksi ihmisillä oli tietynlaiset vaatteet, tai mitä he söivät. Ja lukijat rakastavat ruokalistoja!

Luen nykyään sujuvasti myös vironkielisiä tutkimuksia. Pystyn ottamaan asioista selvää ja lukemaan aiheesta alkuperäisellä kielellä.

Kaikki 15 romaaniasi ovat historiallisia romaaneita. Mikä sinua menneessä ajassa kiehtoo?

Kun olin julkaisemassa ensimmäisen historiallisen romaanini, serkkuni Jukka Kemppinen sanoi, että oletko hullu. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka nyppivät sieltä yksityiskohtia ja haluavat korjata niitä. Ehkä syy on juuri kiinnostukseni kansanperinteeseen, ehkä se, että historiallinen romaani tarjoaa toisen näkökulman asioihin. Ymmärrämme tätä hetkeä paremmin, kun otamme selvää menneestä.

Olet kirjoittanut useita kirjasarjoja. Saammeko jatkoa myös Talvikin perheen tarinaan?

Kyllä. Todennäköisesti vuoden päästä kesällä ilmestyy kolmas osa Morsiusmalja. Usein käy niin, että tarinan hahmot eivät jätä minua rauhaan.

Tässä Viro-sarjassa Anna-täti on se, joka halusi, että hänestä kirjoitetaan lisää. Toisaalta kirjailijalle on ketterää jatkaa tarinaa, jossa paikka ja henkilöhahmot ovat valmiina.

Se, että tämä sarja tapahtuu Virossa johtuu siitä, että olen asunut kymmenen vuotta kesät Virossa Saarenmaalla. Se on nykyään toinen kotiseutuni.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 8/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti