Kirjailija Raija Oranen on kiitollinen pojalleen elämänopeista: ”Jokaisen ihmisen tulee antaa elää omaa elämäänsä”

”Teet liian pitkää työpäivää. Olen huolissani terveydestäsi”, Raija Oranen sanoo kuopukselleen. Oskari Oranen nyökyttelee. Hän tietää, että jotkut äidin sanomiset kannattaa ottaa tyynesti ilman vastaväitteitä.

Koska kirjailija Raija Oranen ja muotoilija Oskari Oranen ovat luonteiltaan voimakastahtoisia, jommankumman on osattava joustaa. Useimmiten se on Oskari.

Äiti ja poika asuvat Veikkolassa alle kilometrin päässä toisistaan ja tapaavat usein. Raija haluaa olla lapsenlapsilleen läsnä elämässä – enemmän kuin ehti olla omille pojilleen.

Vapautta

Herkkä ja vilkas lapsi. Näin Raija kuvailee vuonna 1974 syntynyttä poikaansa. Oskarille sattui ja tapahtui. Milloin hän tarttui pakkasella kielestään kiinni metalliseen porraskaiteeseen, milloin oli mukana piilottamassa lentokentälle kiiruhtavan miehen matkalaukkua.

Oskari: Ensimmäiset muistoni ovat Itä-Pasilan kodistamme. Sain pienestä pitäen hillua vapaana kavereitteni kanssa. Kiipeilimme rakennustyömailla ja teimme kolttosia. Nykypäivän lapsi joutuisi todennäköisesti huostaan otetuksi puuhista, joita harrastimme. 70-luvulla lapsuus oli erilainen. Selvisimme ilman kännyköitä ja kypärää.

Raija: Itä-Pasilan kerrostaloista muutimme Toukolaan. Samaa puutaloa käytettiin myöhemmin Ruusun aika -sarjan ulkokuvauksissa.

Oskari: Muistan Toukolasta parhaiten kirjoituskoneen taukoamattoman naputuksen ja äitini istumassa työhuoneessaan sankan tupakansavun keskellä. Raija kirjoitti tuolloin lähes maanisella tahdilla. Minulle kirjoituskoneen naputus on edelleen rahoittava ääni. Paukkeen kuuluessa tiesin, että äiti on kotona.

Raija: Meillä oli vapaamielinen koti. Kellarissa pulputti omenaviini, ja taiteilijaystävämme kävivät tiuhaan kylässä. Yhtenä uudenvuodenaattona pidimme puutarhajuhlat, joissa oli väkeä kuin pipoa. Tarjoilimme vieraille hernerokkaa ja vodkasnapseja.

Lapset olivat juhlissa koko ajan mukana, kunnes illan tullen nukahtivat. Yleensä juhlissa oli vähemmän väkeä, ja pöytään katettiin useamman lajin herkullinen päivällinen. Olen ollut aina innokas kokki.

Raija: Perhe-elämämme saattoi näyttäytyä hieman holtittomana, mutta kyllä lasten perustarpeista pidettiin huoli. Naama oli aina pesty, ja jääkaapissa oli ruokaa. Äitini Jenni huolehti lapsista silloin, kun olin töissä.

Oskari: En muista tunteneeni itseäni yksinäiseksi, vaikka äiti oli usein poissa kotoa. Koulun jälkeen oli hauskaa remuta kavereiden kanssa ympäri Toukolaa lounasseteli taskussa.

Raija: Silloin, kun olin kotona, olin läsnä lapsilleni täysillä. Lauloin heille, luin heille ja kuuntelimme yhdessä kuunnelmia.

Raija ja Oskari ovat matkustaneet paljon yhdessä. Kuva lomamatkalta Gran Canarialle marraskuussa 1984.

Oskari: Olen saanut kasvaa monikulttuuriseen Suomeen. Moni kavereistani oli hajonneista perheistä, joissa oli köyhyyttä ja muita vaikeuksia. Opin jo lapsena ymmärtämään, että ihmiset tulevat erilaisista lähtökohdista.

Raija: Ymmärsin, että vanhemman varsinainen tehtävä on yrittää tehdä itsensä tarpeettomaksi lapsen elämässä. Ajattelin aina, että kunhan ei satuta itseään pahasti, lapsi saa kokeilla omia rajojaan. Olen halunnut antaa lapsen löytää oma tapansa elää, turvallisissa rajoissa.

Oskari: Haluan siirtää lapsilleni parhaat puolet siitä vapaasta ja elämäniloisesta kasvuympäristöstä, jossa sain varttua. Olen tullut äitiini siinä, että rakastan järjestää juhlia.

Kun kutsun vaimoni Marin kanssa ystäviä kylään, haluamme tarjota rakkaudella tehtyä ruokaa. Vaikka rahat olisivat tiukoilla, ystäville katettavista tarjoiluista emme tingi. Ystävien ja perheen läsnäolo on minulle tärkeimpiä asioita.

Huoli äidistä

Kiivaaseen työtahtiin tottunut Raija masentui 60-vuotiaana niin syvästi, että joutui jäämään sairaslomalle. Hän oli kärsinyt pitkään ahdistuksesta, ja masentumisen jälkeen puhkesi unettomuus.

Suurin kriisi äidin ja pojan välillä on ollut Raijan alkoholismi.

Oskari: Äidin viininlipittely alkoi muuttua häiritseväksi 1990-luvun lopussa, jolloin Raija ja Jyrki alkoivat viettää talvet Espanjassa.

Kun lähdimme illalla ravintolaan syömään, viimeistään jälkiruoan aikaan oli odotettavissa ongelmia. Raijan käytös muuttui äänekkääksi. Hän saattoi puhjeta hiljennysyrityksistä huolimatta lauluun, eikä hänen kanssaan pystynyt enää keskustelemaan.

Raija: Kerran Oskari pyysi minua jäämään autoon ennen kuin menimme ravintolaan. Hän piti minulle puhuttelun ja sanoi, että minun on vähennettävä alkoholinkäyttöäni. Sanoin, että tiedän, mutta en pysty siihen. Tuosta hetkestä kului vielä kaksi vuotta, kunnes laitoin vuonna 2003 korkin kokonaan kiinni.

Oskari: Olen todella huojentunut siitä, että äiti jätti alkoholin 17 vuotta sitten. En tiedä, missä nyt olisimme, jos muutos ei olisi tapahtunut.

Raija: Minä tiedän. Olisin arkussa. Maksa-arvoni olivat koholla, ja elimistöni sekaisin. Kun lääkäri puuttui asiaan, tajusin, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa korkki kiinni.

Toisesta opittua

Yksi Oskarin puhelu 20 vuoden takaa on jäänyt erityisesti Raijan mieleen. Oskari soitti ja sanoi, että äiti, nyt minä olen rakastunut. Oskari opiskeli Lahden Muotoiluinstituutissa ja oli tavannut nykyisen puolisonsa Marin.

Oskari: Isäni Jyrkin kanssa puhun enemmän käytännön asioista, kuten remonteista. Äidille soitan silloin, kun elämässäni on tapahtunut jotain merkittävää. Olen kiitollinen siitä, että Raija on ottanut minut aina vastaan sellaisena kuin olen.

Olen kiitollinen äidille siitäkin, että hän on opettanut minulle käytöstavat, yleissivistyksen ja työn tekemisen merkityksen. Äiti tapasi sanoa, että asioista selviää parhaiten puhumalla totta ja tekemällä töitä. Äiti on myös aina kannustanut minua varauksetta.

Raija: Olen pyrkinyt tukemaan ja rohkaisemaan molempia lapsiani, Oskaria kuvataiteisiin ja Jiriä musiikin suuntaan. Aiemmin kannustin Oskaria maalaamaan ja piirtämään, nyt käännyn hänen puoleensa sisustusasioissa.

Sisustaminen on yhteinen intohimomme. Oskarilla on loistava värisilmä ja kyky hahmottaa tilaa. Aikuisena Oskari on opettanut minulle erityisesti sitä, miten jokaisen ihmisen tulee antaa elää omaa elämäänsä.

Oskaria jännitti, miten Raija jaksaa, kun hän vei kolme nuorinta lastaan isoäidille hoitoon. ”Kaikki sujui loistavasti.” © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Ylpeyden aihe

Oskarin esikoinen Voldemar oli 12 vuotta sitten Raijan ensimmäinen lapsenlapsi.

Raija: Viisi lastenlastani olivat minulle tärkein syy palata Espanjasta Suomeen. En voisi toivoa itselleni parempaa seuraa. Itsellenikin pieneksi yllätykseksi olen ottanut lapsia myös yökylään.

Oskari: Olen ylpeä Raijasta, joka pärjää niin hyvin lasten kanssa. Tiedän, että äidilleni on tärkeää saada elää rauhassa oman päivärytmin mukaan. Olin tähän asti ajatellut, että muutama tunti intensiivistä aikaa lasten kanssa on hänelle tarpeeksi. Minua hieman jännitti, kun vein hiljattain Raijalle kolme nuorimmaistamme hoitoon pitkäksi viikonlopuksi. Olin turhaan huolissani, kaikki sujui loistavasti.

Raija: Ensimmäisenä iltana minun piti ottaa rauhoittavaa lääkettä, koska maailmani meni sekaisin lasten energioista. Kun lapset muutaman päivän päästä lähtivät, minulta pääsi itku. Nautin valtavasti yhteisestä ajastamme.

Raija: Kun äitini kuoli, Oskari sanoi, että Jenni oli niin hyvä minulle. Silloin päätin, että minä haluan kohdella lastenlapsiani niin, että he voisivat sanoa kuolemani jälkeen minusta samaa.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 10/18.