Klaus Härön uusi elokuva kertoo virolaisen Endel Nelisin tarinan

Elokuvaohjaaja Klaus Härö, 43, siristelee silmiään porvoolaisen kevätauringon armottomassa valossa. Hän sanoo elävänsä kuin joulun ja uudenvuoden välistä välitilaa, elokuvantekijän juhla-aikaa. Uutuuselokuva Miekkailija on valmistunut ja odottaa ensi-iltaa, ja uuden projektin suunnittelu on alkutekijöissään.

”Siitä hetkestä, kun idea uudesta elokuvasta syntyy, työn tekeminen on kuin raskaan ylämäen kiipeämistä. Kiipeäminen saattaa kestää vuosiakin”, Härö miettii.

”Mutta nyt juuri, tällä hetkellä, olen sen ylämäen päällä ja katselen maisemia. Pian saan katsoa elokuvan niiden ihmisten kanssa, jotka ovat olleet siinä mukana alusta lähtien. Se on se hieno hetki.”

Viron Haapsalussa ja Pärnussa viime vuonna kuvattu Miekkailija kertoo virolaisen Endel Nelisin tarinan.

Vaikka 1950-luvun loppuun sijoittuvat tapahtumat ovat osin dramatisoituja, pohjautuu peruskertomus aitoon henkilöön, vuosina 1925–1993 eläneeseen huippumiekkailija Endel Nelisiin.

Nelisin perustama miekkailuseura En garde on yhä voimissaan ja muun muassa kaksinkertaisen maailmanmestarin Nikolai Novosjolovin kasvattiseura. Härön Miekkailija ei kuitenkaan ole mikään varsinainen urheiluelokuva.

Kieli on sivuseikka

Suomalaiskatsojalle Miekkailija avautuu kauniina tarinana vain urheilulle eläneestä nuoresta miehestä, jättimäisessä Leningradissa eläneestä huippu-urheilijasta, joka joutuu epämukavaan tilanteeseen, pikkukaupungin liikunnanopettajaksi.

Vähitellen opettaja ja oppilaat löytävät yhteisen päämäärän. Viron historiaan tutustunut saattaa kokea elokuvan myös pienen ja sinnikkään Viron irtiottona ylivoimaista Neuvostoliittoa vastaan.

”Sitähän se on tosi vahvasti, metaforatasolla. Mutta metaforat eivät ole se syy tehdä elokuvia. ”

Härö innostui aiheesta kolmisen vuotta sitten luettuaan Anna Heinämaan käsikirjoituksen.

”Luin tekstin ja ällistyin: aivan kuin joku olisi käynyt vakoilemassa, minkälaisen elokuvan haluaisin tehdä. Käsikirjoituksessa olivat kaikki toivomani elementit.”

”Minulle elokuvassa on pohjimmiltaan kyse siitä, kuinka ihminen, joka ei halua muiden yhteyteen, astuu ulos omasta suojakilvestään ja avautuu muille. Sen myötä hän kokee jotakin merkityksellistä ja hienoa. Aika ja paikka ovat vain taustakangas, jota vasten itse tarina piirtyy.”

Klaus Häro on tehnyt elokuvia ruotsiksi ja suomeksi. Viron ja venäjänkielinen Miekkailija istuu luontevasti ohjaajan tyylikkäiden, jännittävällä tavalla maattomien, mutta silti niin iholle tulevien, elokuvien sarjaan.

”Kieli on elokuvassa sivuseikka. Kieli on vain yksi asia elokuvan ääniraidalla, siellä ukkosen, linnunlaulun ja musiikin kanssa. Elokuvan tekevät ne tarinan kertovat kuvat.”

Härön mukaan repliikitkin ovat elokuvassa tavallaan toissijaisia. Tärkeintä ovat tilanne, kuva ja suunta, jonne ollaan menossa. Muutamalla kuvalla voi saada aikaan kiinnostuksen tapahtumiin.

”Muistan, miten Postia pappi Jaakobille -elokuvan kuvauksissa jo muutaman päivän kuluttua elokuvan näyttelijät Kaarina Hazard ja Heikki Nousiainen alkoivat kompata toi-
siaan. Siitä tuli kuin pingispeli, jota sain katsoa eturivistä. Kolmas osapuoli ei vain voi mennä siihen väliin, tai koko peli menee sekaisin.”

Kenestä Suomen kuningas?

Muutama viikko sitten tiedotettiin Klaus Härön seuraavasta elokuvasta, mikä on suomalaiselle elokuvantekijälle harvinainen tilanne. Menestysohjaaja tulisi tekemään seuraavaksi elokuvan vuonna 1918 Suomen kuninkaaksi valitusta Hessenin prinssi Friedrich Karlista. Solar Filmsin tuottaman elokuvan ensi-ilta on vuonna 2017.

”Niin, täytyy muistaa, että jokaisen toteutuneen elokuvan kohdalla on yksi, ellei kaksi, toteutumatonta elokuvaa. Onhan minulla paljon ideoita, eikä tämä Suomen kuningas ole ainoa. Yleensä olen varma elokuvan toteutumisesta vasta, kun kuvauskamera surraa vieressäni.”

Mutta nyt Suomen kuninkaan tarinan päätyminen valkokankaalle näyttää varsin todennäköiseltä. Kuitenkin skandinaavisen tyylittelijän ja räiskyvien menestyselokuvien, kuten Häjyt, Pahat pojat ja Vares -sarjan tuotantoyhtiön yhteistyö vaikuttaa ensituntumalta kuin vadelmahillon ja suolasilakoiden liitolta. Nähdäänkö Friedrich Karlina siis Jasper Pääkkönen, ja Paasikivenä ja Svinhufvudina Mikko Leppilampi ja Samuli Edelmann?

”Niin, sitähän emme voi vielä tietää”, Härö naurahtaa.

”Tuotantoyhtiön valinta oli luonnollista, kun vakiotuottajani Rimbo Salomaa siirtyi Solar Filmsiin. Hän tuottaa Suomen kuninkaan, ja myös käsikirjoittaja tulee olemaan sama kuin Miekkailija-elokuvassa eli Anna Heinämaa.”

Tuoko megahittejä tahkonneen filmiyhtiön läsnäolo menestyspaineita?

Härön mielestä tilanne on taiteilijoilla monesti kahtiajakautunut: tarjotaan jotakin työtä, joka toisi aivan varmaa palkkaa, mutta siitä ei vain saa kiinni.

”Minullekin on tarjottu monia elokuvia, joista olen nähnyt, että ne voisivat olla tosi hauskoja ja viihdyttävä, mutta en vain pystynyt itse tarttumaan niihin. Ja sitten joku muu on tehnyt ne.”

”Aiheessa on oltava jotakin erityistä, että sen kanssa jaksaa työskennellä kolmekin vuotta. Ja tietenkin minulla täytyy olla visio siitä, miten haluan jonkun asian kertoa.”

Katsojalukuja ei voi ikinä ennustaa etukäteen, Härö muistuttaa.

”Itse ajattelin, että Postia pappi Jaakobille on varmaan viimeinen elokuvani, koska se on hidas, kertoo vanhoista ihmisistä ja siinä on uskonnollinen aihe. Kuka muu sitä katsoisi kuin minä? Ja sitten se onkin se, josta ihmiset tulevat sanomaan, että se on paras tai tärkein elokuva, jonka he ovat nähneet. Se on iso lahja.”

Menestyksestä unohdukseen

Juuri itsenäistyneen Suomen lyhyeksi jääneessä kuningaskunta-haaveessa eittämättä löytyy tasoja. Suomalaisessa historiankirjoituksessa joskus hieman tragikoomisenakin kuvattu monarkistien ajama suunnitelma Suomen saattamiseksi kuningaskunnaksi sotki perin pohjin useammankin ihmisen elämän. Aiheesta selvästi innostunut Härö kuvaa ”suomalaisen kuningasseikkailun” materiaalia ”fantastiseksi”.

”Kuvittele nyt, kuinka tätä Hessenin prinssiä on kosittu Suomen kuninkaaksi”, Härö sanoo.

”Hän on aloittanut harjoittelun ja kouluttautunut, valmentautunut suoritukseen kuin huippu-urheilija. Sitten hänelle sanotaankin, ettei mitään kisoja tule.”

Tarina on ajaton, jos ajatellaan vaikkapa tämän päivän yritysmaailmaa.

”Luvataan jotain huippupestiä maailmalta, ja ihminen muuttaa koko perheensä elämän sen mukaan. Sitten käy kuin meidän Friedrich Karlille. Saksa häviää maailmansodan, eikä kukaan tohdi sanoa prinssille, ettei hankkeesta tulekaan mitään. Tämä on niin suomalaista, kun vaikeista asioista ei haluta puhua.”

Prinssi, eli entinen tuleva kuningas, kuuli asiasta viimeisenä.

”Mutta sen sijaan, että hän olisi halunnut kostaa Suomelle tai lyödä Suomen suohon, hän kirjoitti Suomen hallitukselle kirjeen, jossa ”vapauttaa heidät antamastaan lupauksesta” ja toivotti onnea ja menestystä. Siinä hän osoitti todellista kuninkuutta, vaikka koko hänen elämänsä oli mennyt aivan uusiksi.”

Ikuiset aiheet

Menneisyyden kuvaajana tunnettu Härö ei tee varta vasten historiallisia elokuvia. Epookkimuodon määräävät usein muut, käytännöllisetkin, tekijät.

Menneen ajan tapahtumat saattavat hyvinkin kertoa nykyajasta. Härö kertoo, kuinka Haapsalussa kuvattiin viime vuonna elokuvan kohtausta, jossa isoisä viettää iltaa kotona 12-vuotiaan Jaanin kanssa.

”Pihaan tulee auto ja ovelle ilmestyneet kaksi vierasta miestä vievät isoisän pois. Kuvasimme myöhään illalla, ja yhtäkkiä osa tästä hyvin ammattitaitoisesta virolaisesta kuvausryhmästäni tarttui kännyköihinsä.”

”Olin ihmeissäni, kunnes kävi ilmi, että Venäjän joukot olivat Ukrainassa.Virossa se oli totisinta totta. Historia toistaa itseään, pieni on aina isomman jaloissa ja armoilla. Suomessa suhtaudutaan maailmantapahtumiin niin paljon teoreettisemmin, kuin Monopoli-peliin.”

Olipa kyseessä pieni suomenkielinen tyttö Pohjois-Ruotsissa tai saksalainen aatelinen, ihminen on aina sama.

”Hän kamppailee niiden asioiden kanssa, jotka kokee oikeiksi ja tärkeiksi. Niistä haluan kertoa.”