Kotiliesi: Elisabeth Rehn muistelee uraansa, miten oli tehtävissään usein ainoa nainen miesten keskellä: ”Kansainvälisen yhteisön ukot, jotka olin ohittanut, odottelivat, että epäonnistun”

Elisabeth Rehn, 84, muistelee Kotilieden haastattelussa, kuinka tiedonjano heräsi jo nuorena tyttönä Mäntsälän alakoulussa. Myöhemmin Elisabethin tie vei ruotsinkieliseen kauppakorkeakouluun, samalla kun ensimmäinen lapsi teki tuloaan.

”Opiskellessani Hankenilla olin heti kiinnostunut kansainvälisistä asioista. Olin raskaana, mutta vanhempani sanoivat, että lapsi tai ei, sinun pitää valmistua.”

Ainoana naisena miesten keskellä

Se, että Elisabethille on langennut useissa tehtävissä ainoan naisen asema miesten keskellä, ei ole hänen mukaansa ollut pelkästään huono juttu – ennakkoluuloista huolimatta.

”On minua kohti myös syljetty ja odotettu, että epäonnistun. Niin tapahtui erityisesti toimiessani puolustusministerinä. Samoin silloin, kun Kofi Annan nimitti minut YK:n alipääsihteerin vakanssilla erityisedustajakseen Bosniaan. Kansainvälisen yhteisön ukot, jotka olin ohittanut, odottelivat, että epäonnistun.”

”Jossain vaiheessa elämääni osasin ulkoa suunnilleen kaikki lentoaikataulut”

Elisabethin pitkän uran kiireisimpinä vuosina työkalenteri täyttyi virkamatkoista ja  tapaamisista.

”Jossain vaiheessa elämääni osasin ulkoa suunnilleen kaikki lentoaikataulut. Jos joku kysyi, mikä olisi paras reitti Timbuktuun, pystyin neuvomaan.”

Nyt viimeisestä Nairobiin suuntautuneesta lentomatkasta on kulunut vuoden päivät. Kipeytynyt polvi estää lentokoneessa istumisen, vaikka Elisabeth muuten nauttiikin lentämisestä ja matkustamisesta uusiin paikkoihin.

Nyt entisen puolustusministerin ja kansanedustajan sekä YK:n ihmisoikeustarkkailijan arki on rauhoittunut eläkepäiviksi uudessa kaupunkikodissa Kauniaisissa.

Entinen koti Kirkkonummen Hilassa säilyy rakkaana viikonloppu- ja kesäasuntona.

”En ole ollut muille ilkeä enkä vetänyt mattoa kenenkään jalkojen alta”

Vaikka Elisabeth kertoo katuvansa elämässään moniakin asioita, ei hän halua niitä luetella.

”Olen ajatellut mokiani, kun olen kävellyt Hilassa postilaatikolle. Ne eivät ole kuitenkaan isoja asioita. En ole ollut muille ilkeä enkä vetänyt mattoa kenenkään jalkojen alta. RKP:n ukkojenkin kanssa, jotka kohtelivat minua huonosti, teen edelleen yhteistyötä.”

Elisabeth on nähnyt urallaan paljon vihaa ja katkeruutta. Itse hän on sitä mieltä, että niistä ei ole ihmiselle minkäänlaista hyötyä.

Ihmisoikeusasioista puhuminen merkitsee Elisabethille omien traumojen purkamista

Elisabeth käy usein puhumassa eri tilaisuuksissa ihmisoikeusasioista. Tehtävä on mieluinen, sillä vuodet YK:n ihmisoikeustarkkailijana herättävät edelleen muistoja.

Elisabeth pohtii, että yleisölle puhuessaan, hän puhuu samalla pois omia traumojaan.

”Olen kertonut kuulijoille vähäpätöisyyden tunteistani Balkanilla hetkinä, jolloin en ole voinut muuta kuin pitää kädestä jotakuta, joka on kokenut kauheuksia.”

YK:n ihmisoikeustarkkailijan vuosina Elisabethin tärkeäksi henkireiäksi muodostui kolmen hengen jengi, joka on seurannut Elisabethia siitä lähtien, kun hän aloitti työnsä Bosniassa 24 vuotta sitten.

”Papit, psykiatrit ja psykologit tarjosivat aikoinaan apua, mutta en ottanut sitä vastaan. Ajattelin, että perheeni ja koiramme Suku ja Laku olivat riittävä tuki. Joskus kuitenkin hätkähdin, kun huomasin varoittelevani lastenlapsia Hilassa, että älkää menkö metsään, siellä voi olla maamiinoja.”

Jokainen päivä on lahja

Vaikka Elisabeth ei omien sanojensa mukaan halua elää ’kovasti yli satavuotiaaksi’, hän ottaa jokaisen uuden päivän vastaan mielellään.

”Olen tavattoman onnellinen siitä, että minulla on hyvät suhteet kaikkiin
lapsiini, lapsenlapsiini ja lapsenlapsenlapsiini. Muut kivat tapahtumat elämässä tulevat ja menevät, mutta perhe pysyy.”

Nyt on Elisabethin mukaan aika nauttia myös elämän pienistä iloista. Esimerkiksi kohtaamisesta aivan vieraankin ihmisen kanssa.

”Kai se kohottaa itsetuntoani, kun joku sanoo Stockmannin hississä, että voi kiitokset teille kaikesta, mitä olette tehnyt.”