Kotiliesi: Karita Mattila nauttii urastaan kuusikymppisenä: ”Onneksi Euroopassa ei ole ikärasismia ja töitä riittää”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Karita Mattila
Karita Mattila on huippusopraano, joka tekee täysillä töitä, lentää maasta ja mantereelta toiselle, ja aina kun ehtii, twiittaa arjestaan ja juhlastaan. © Suvi Elo
Kuusikymppinen Karita Mattila tuntee olevansa täynnä rakkautta, eikä pelkää vastoinkäymisiä siinäkään.

Oopperalaulaja Karita Mattila, 61, tuntee olevansa uransa huipulla, hän kertoo Kotilieden haastattelussa.

Mattila on iloinen, että pandemiasta huolimatta hänellä on tänä vuonna tehtävänään neljä uutta oopperaroolia ja yksi uusi konserttiohjelma.

”Eihän sellainen ihan tavallista ole yli kuusikymppiselle laulajalle”, Mattila sanoo.

”Onneksi Euroopassa ei ole ikärasismia ja töitä riittää. Uuden oppiminen tekee aivoille hyvää. Se, että minulta pyydetään nykyisin myös laulutunteja, on tosi kivaa.”

Nelikymppisenä Karita Mattila debytoi kiitetyssä Salomen roolissa Metropolitanissa.

”Tiedän kyllä olevani ikäpolveni legendaarinen Salome, mutta en halua sanoa, että olin
silloin urani huipulla, koska tunnen olevani siellä yhä.”

Palaute sisuunnutti

Kaksikymppisenä Karita Mattila aloitteli laulajanuraansa. Hän oli juuri voittanut Lappeenrannan laulukilpailun ja esiintyi Mozartin Figaron häiden kreivittärenä, josta kriitikot antoivat hänelle kylmää kyytiä.

”Vaikka kritiikeissä oli perääkin, pidin niitä kohtuuttomina. Asunikin haukuttiin mauttomaksi. Se opetti aika paljon, kun haukutaan 22-vuotiaana.”

Mattila sisuuntui palautteesta, päätti tehdä itselleen jotain hyvää ja alkoi pudottamaan painoa.

”Vasta kun olin saanut pois neljä kiloa, myönsin ensi kertaa itselleni, että olin ylipainoinen. Se, että olin lihonut opiskeluaikana kymmenen kiloa oli ollut niin hävettävää.”

Seuraavana vuonna Mattila voitti Cardiffin laulukilpailut Lontoossa ja muutti kaupunkiin. Siellä hän pääsi ensimmäistä kertaa irrottelemaan.

”Sain elää yksityishenkilönä ja nautin valtavasti naiseksi kasvamisesta. Kotona minut oli pidetty niin sillipurkissa.”

Vain 28-vuotiaana Mattilalle tarjottiin hyvin vaativia rooleja, mutta hänen agenttinsa kieltäytyi. Mattila ei ollut vielä valmis.

Koko ajan hän kuitenkin kasvoi ja kehittyi laulajana sekä kuunteli kokeneempien oppeja tarkasti ollakseen myöhemmin valmis Salomen kaltaisiin rooleihin.

Rohkeus rakastua

Karita Mattila oppi myös alan kääntöpuolesta matkallaan maailmantähdeksi.

”Kun minua yritettiin litistää tai latistaa, tiedostin, että se johtui ennen kaikkea siitä, että olen nainen”, hän sanoo.

Nyt kuusikymppisenä hän tuntee olevansa täynnä elämäniloa ja tuntuu luonnolliselta olla työporukoissa yksi vanhimmista.

”Pidän nuorempien laulajien kanssa työskentelystä. Itse koen nyt olevani tietoisemmin läsnä kuin nuorempana, jolloin keskityin siihen etten töppää.”

Pandemia kuritti Karita Mattilaa sekä taiteilijana että sinkkuna. Se on auttanut häntä huomaamaan, kuinka paljon hänessä onkaan rakkautta.

”Viime vuonna rikkoutuneen rakkaussuhteen jälkeen olen taas jaloillani, tykkään itsestäni enkä pidä itseäni epäonnistujana. Olen huomannut, että ympäristökin suhtautuu minuun siksi eri tavalla”, Mattila kertoo.

”Se mikä meiltä monilta joskus puuttuu, on rohkeus rakastua, koska pelkäämme saavamme turpaan ja haavoittuvamme. Minä en pelkää tällä hetkellä edes sitä.”

X