Kotiliesi: Leskeksi jäänyt Kaari Utrio kokee yhä epätoivon hetkiä ja turvautuu mielialalääkkeisiin: ”On hetkiä, jolloin mietin, että kunpa kuolema tulisi”
Miehen kuolema muutti Kaari Utrion elämän täysin, ja edelleenkin hän käy läpi syviä epätoivon hetkiä. Elämäntahto on kuitenkin jäljellä, ja läheisten tuki auttaa jaksamaan.
Kirjailija Kaari Utrio, 77, jäi leskeksi kaksi vuotta sitten, kun hänen aviomiehensä Kai Linnilä menehtyi yllättäen sydänkohtaukseen. Hän kertoo Kotiliedessä, että suru menetyksestä on edelleen vahvasti läsnä, vaikka olo on jo hieman helpottanut.
”Vaikka vieläkin on epätoivon hetkiä, niitä tulee harvemmin. Pystyn jo puhumaan Kaista ja nauramaan sille, millaista meillä oli. Vuosi sitten se olisi ollut täysin mahdotonta.”
Utrio ja Linnilä viettivät kaiken aikansa yhdessä 40 vuoden ajan ennen Linnilän kuolemaa, joten leskeksi jääminen muutti Utrion elämän täysin. Hän sanoo, ettei mikään valmistanut häntä menetykseen, ei edes vanhempien kuolema tai Linnilän tyttären itsemurha 23-vuotiaana.
”Sitä elämänmuutosta, joka toisen kuolemasta seuraa, ei voi ymmärtää ennen kuin se tapahtuu. Sellaista tyhjyyttä ei pysty kuvailemaan, ei edes kirjailija.”
Vanhempien ihmisten mielialalääkkeiden käyttöä paheksutaan
Kaari Utrio uskoo itsetuhoisten ajatusten olevan yleisiä leskillä. Hänellä itselläänkin on ollut niitä välillä.
”On hetkiä, jolloin mietin, että kunpa kuolema tulisi. Tai pohdin, miten voisin päättää elämäni. Se, etten ole sitä tehnyt, osoittaa, että elämäntahto on jäljellä.”
Aviomies Kai Linnilän kuoleman jälkeen Utrio joutui pian järkyttymään uudelleen, kun kaihileikkauksen jälkitarkastuksessa todettiin, että hänen vasen silmänsä pitäisi leikata uudelleen. Hän tunsi itsensä avuttomaksi ja kykenemättömäksi – sängystä nouseminenkin tuntui ylivoimaiselta.
”Ihminen traumatisoituu puolison kuolemasta äärettömästi. Sitten tuli vielä tämä toinen trauma. Tarvitsin mielialalääkitystä.”
Lääkäri määräsi Utriolle Xanoria, joka vaikuttaa keskushermostoon rauhoittavasti. Se taittaa pahan olon kärjen niin, että Utrio tuntee olevansa toimintakykyinen.
”Suomessa paheksutaan usein varsinkin sitä, jos vanhempi ihminen käyttää mielialalääkkeitä. Minä olen käyttänyt Xanoria siitä asti, eikä siitä ei ole minun mielestäni ollut mitään haittaa.”
Pienetkin asiat auttavat arjessa
Läheisten tuki on ollut tärkeää Utrion jaksamiselle surun keskellä. Ystävät ja sukulaiset soittavat, tulevat kylään ja kutsuvat tapahtumiin, ja Utrio käy joka viikko leikkimässä lastenlastensa kanssa. Lisäksi hänen nuorin poikansa Lauri käy vaimoineen hänen luonaan tekemässä pihatyöt ja hoitamassa ostokset.
”Minulla on kaikki asiat niin hyvin kuin tässä tilanteessa voi olla. Siitä huolimatta olen välillä todella epätoivoinen.”
Kaari kiittää ystäviään siitä, että he tulevat usein hakemaan hänet kotiovelta asti. Se on leskelle iso asia.
”Kun aloitekyky romahtaa täysin, pienetkin asiat ovat suuren päätöksen takana. On kerättävä viimeiset tahdonrippeet ja pakotettava itsensä liikkeelle. Siinä verkostot ovat avainasemassa.”