Kotiliesi: Näin Sikke Sumarin majatalossa rentoudutaan Muhun saarella – Tunnelma on niin rento, että yrittäjä voi itsekin nautiskella olostaan

Sikke Sumarin kesäpaikka ja majatalo sijaitsee Muhun saarella Virossa. Siellä hän kestitsee herkuttelulle persoja vieraitaan, mutta rentoutuu myös itse.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sikke Sumarin majatalon pihalla kasvaa muun muassa ruiskukkaa, kurkkuyrttiä ja kehäkukkaa. Kuva NamiNamastesta vuonna 2017. Kuva: Sara Pihlaja, Otavamedia

Sikke Sumarin kesäpaikka ja majatalo sijaitsee Muhun saarella Virossa. Siellä hän kestitsee herkuttelulle persoja vieraitaan, mutta rentoutuu myös itse.
Teksti: Katriina Lundelin

Sikke Sumarin vieraat löytävät Muhun saarelta Virosta pienen maalaisparatiisin, jossa maanläheinen ja runsas herkuttelu rytmittävät loman kulkua. Lepopaikkoja löytyy paitsi asiakkaille, myös Sikelle itselleen.

Vieraiden hemmottelu alkaa majatalossa jo aamulla, ja aamun nautinnollisuudessa Sikellä on omat sormensa pelissä. Aamiaispöydässä tarjoillaan nimittäin Siken kuuluisia rapeakuorisia sämpylöitä, jotka hän pyöräyttää joka aamu itse. On siis herättävä aikaisin.

Sämpylöiden salaisuus piillee kylmäkohotuksessa. Sikke tekee taikinan jääkaappiin jo edellisenä iltana.

”Kylmäkohotus tuo sämpylöihin makua”, Sikke Sumari paljastaa Kotiliedessä.

Myöhemmin päivää rytmittävät herkullinen lounas ja illallinen, jolloin pöydät notkuvat taas. Näiden välissä vieraat nautiskelevat olostaan riippukeinussa tai kuka mitenkin.

Täällä jopa yrittäjä itse saattaa nukahtaa keskellä päivää riippukeinuun.

Sikke Sumarin omat lepohetket taittuvat usein riippukeinussa, johon hän välillä torkahtaakin.

Sikke Sumarin omat lepohetket taittuvat usein riippukeinussa, johon hän välillä torkahtaakin. Kuva vuodelta 2017. Kuva: Sara Pihlaja, Otavamedia

Kun luottokokki ahkeroi keittiössä, on Sikke Sumarin hetki rauhoittua

Sikellä on luottokokki, Albert Veenendal, joka huolehtii taloon aamiaismunakkaan pöytään. Sen ansioista Sikellä on aamuissaan pieni hetki omaa aikaa.

”Istun hetkeksi alas tarkkailemaan, kuinka ihanasti aurinko valaisee Namasten puutarhan. Olen kieltänyt henkilökuntaa lähestymästä minua, kun juon aamukahvia. Se on ikioma rauhan hetkeni, jolloin kerään energiaa loppupäivää varten.”

Siken luottohenkilöihin kuuluu myös puutarhuri Elle Ligi, jonka taitavissa hyppysissä kasvavat salaatit ja yrtit, sekä vihannekset. Myös kukat tulevat omasta rönsyilevästä kukkamaasta. Näiden lisäksi Sikke hankkii raaka-aineita naapurin navetasta.

Illallisella loistaa jälleen Albert, mutta myös Siken puoliso Tony, jonka erikoisreseptillä valmistuu talon yksinkertainen raakakala, jonka maku syntyy tuoreista ja ykkösluokkaisista eväkkäistä, sormisuolasta ja oikeasta määrästä tilliä.

NamiNamaste on myös Sikke Sumarin oma kesäpaikka. Namaste on sanskriittiä ja tarkoittaa ”tervetuloa sydämeeni”.

NamiNamaste on myös Sikke Sumarin oma kesäpaikka. Namaste on sanskriittiä ja tarkoittaa ”tervetuloa sydämeeni”. Kuva: Sara Pihlaja, Otavamedia

Kun luottokokit puuhaavat illallista keittiössä, Sikellä on aikaa keskittyä siihen, mitä hän erityisesti rakastaa, jälkiruokien laittoon. Jälkiruoat, kuten ruoatkin, valmistetaan sesongin antimista. Illallispöydässä on aina marja- tai hedelmäpiirakkaa tai kakkua.

”Aloitan illallisvalmistelut aina jälkiruoasta. Valmistan sen omassa keittiössäni.”

Lue Kotiliedestä, mistä herkutteluloma NamiNamastessa koostuu, kuinka Siken päivä Muhun saarella rullaa ja miten Sikke itse rentoutuu.

Lue Kotiliedestä, myös, mitä Siken majatalossa tapahtuu myöhäisen illallisen jälkeen ja missä tähtitaivas näyttää kauneimmalta.

Nappaa Kotilieden resepteistä myös Siken parhaat kesäruokavinkit ja kokeile itse minipavlovia, kokonaisena grillattua siikaa, marinoitua melonisalaattia ja Tonyn ohueksi viipaloitua raakakalaa.

Lue myös: Lapsenlapsi ja liikunta ovat Sikke Sumarin, 67, pirteyden salaisuus – Diagnoosi sepelvaltimotaudista yllätti: ”En koe infarktia edes varoituksena mistään, vaan pikemmin mahdollisuutena”

X