Kotiliesi: Näyttelijä Alma Pöysti kulttuurisuvun rasitteesta: ”Pelkäsin ihmisten luulevan, että olen näyttelijä sukutaustani vuoksi”
Toven roolissa loistanut Alma Pöysti kertoo halunneensa osoittaa paikkansa näyttelijänä kovalla työllä, ei sukunsa maineella.
Näyttelijä Alma Pöysti on ihaillut Tove Janssonia lapsesta saakka, hän kahlasi kaikki muumikirjat moneen kertaan ja opeteli myös lukemaan niiden avulla.
Alma Pöysti kertoo Kotiliedessä, miten hän kohtasi Toven ja tämän kumppanin Tuulikki Pietilän kerran, kun pariskunta tuli kylään perheen kotiin Helsingin Laajasalossa. Pariskunta toi vierailullaan puisia nukkeja, joilla he leikkivät Alman ja hänen pikkuveljensä Oskarin kanssa. Vuosia myöhemmin perheen Roisto-koira söi lelut.
Alman toimittajaäiti ja teatteriohjaajaisä Erik Pöysti tunsivat Toven, mutta erityisen paljon Tove eli Alman isovanhempien Birgitta Ulfssonin ja Lasse Pöystin puheissa.
Tove oli tuli aiheena lähelle. Siksi Alman täytyi pohtia tarkkaan rohkenisiko hän ottaa pääroolin vastaan Svenska Teaternin Tove-näytelmässä vuonna 2017. Tove-elokuvan päärooliin hakuprosessin kohdalla hän kävi läpi samoja ajatuksia.
”Kirkastin itselleni, miksi haluan tehdä roolin. Tiesin, ettei motiivini saisi hyväillä omaa egoani. Lopulta päätin lähteä kuukausien hakuprosessiin, koska halusin päästä kertomaan Toven tarinan”, Alma Pöysti kertoo Kotiliedessä.
”Ska vi ha hippa?”
Kun Alma kuuli saaneensa Tove-elokuvan pääroolin, kävi hän viemässä ruusut Hietaniemen hautausmaalle isoäitinsä Birgitta Ulfssonin ja Toven haudoille. Sen jälkeen hän kipaisi Alkon kautta kotiin, poksautti auki samppanjan ja nosti maljan Bisselle ja Tovelle.
Jos isoäiti olisi ollut paikalla, hän olisi todennäköisesti siteerannut tapansa mukaan ystäväänsä Tovea ja kysynyt: ”Ska vi ha hippa? Pidetäänkö bileet?”
Alma perehtyi rooliinsa selvittämällä Tovesta kaiken mahdollisen. Kova työ palkittiin ja hän sai roolistaan parhaan naispääosan Jussi-palkinnon.
Lue myös: Näyttelijä Alma Pöysti: ”Vietin normaalin lapsuuden kuuluisasta suvusta huolimatta”
”Tunsin jääväni sukunimeni jalkoihin”
Kuuluisa kulttuurisuku on ollut ollut myös tietyllä tapaa taakka.
”Pelkäsin ihmisten luulevan, että olen näyttelijä sukutaustani vuoksi – että en olisi ansainnut omaa paikkaani, vaan saanut sen ilmaiseksi. Tunsin jääväni sukunimeni jalkoihin”, Alma kertoo.
Alma Pöysti ei usko lahjakkuuden olevan periytyvää, mutta kertoo hyötyneensä isovanhempiensa opeista, erityisesti näytelmätekstien omaksumisesta ja ajatuksen kirkkauden tärkeydestä.
”Näyttämöllä ei pidä koskaan puhua ja höpöttää asiasta siihen perehtymättä. Näyttelijän täytyy analysoida teksti ja olla tarkka ajatuksistaan, jotta oikea viesti välittyy eteenpäin.”
Burnout-mörkö väijyi
Alma Pöysti pääsi Teatterikorkeakouluun toisella yrittämisellä. Hän arvelee olleensa pinko opiskelija, koska halusi todistaa oppivansa näyttelijän ammattiin kovalla työllä.
Suorittaminen jatkui myös töissä. Rajojen vetäminen oli vaikeaa, kun sai tehdä työkseen suurinta intohimoaan.
”Sillä oli hintansa. Jonkinlainen burnout-mörkö väijyi lähelläni. Onneksi ymmärsin ajoissa, että minun on opeteltava uusia työtapoja tai muuten tämä ammatti syö minut.”
Apua hahmoterapiasta
Alma Pöysti hakeutui hahmoterapiaan, joka on psykoterapian muoto, jossa keskitytään
ihmisen nykyhetken kokemuksiin. Kahden vuoden aikana hän oppimaadoittumaan, hengittämään ja käsittelemään pelkojaan riittämättömyydestä erilaisilla harjoitteilla.
”Taiteelle pitää antaa kaikkensa ja vielä vähän enemmän. Minulla oli jatkuvasti huono omatunto siitä, mitä en ehtinyt tehdä ja mihin en mielestäni ollut riittänyt. Nyt opin kuulemaan itseäni.”