Kotiliesi: Pirkko Mannola on kiitollinen, että hänen lapsenlapsensa saavat erilaisen kasvatuksen kuin hän aikanaan

Laulaja ja näyttelijä Pirkko Mannolan, 82, tytär Heidi kehottaa äitiään vähentämään työskentelyä. Kasvatus istutti Mannolaan kuuliaisen, muita miellyttävän perhetytön, minkä takia työtarjouksista kieltäytyminen tuntuu vaikealta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pirkko Mannola kiittää hyviä geenejä siitä, että on 82-vuotiaana vielä hyvässä kunnossa.

Laulaja ja näyttelijä Pirkko Mannolan, 82, tytär Heidi kehottaa äitiään vähentämään työskentelyä. Kasvatus istutti Mannolaan kuuliaisen, muita miellyttävän perhetytön, minkä takia työtarjouksista kieltäytyminen tuntuu vaikealta.
Teksti:
Kiia Heikkilä

”En osaa vetää rajoja esimerkiksi siinä, mihin töihin suostun ja millä ehdoilla. En ole koskaan osannut myydä itseäni tai pyytää työstä napakasti riittävää korvausta”, Pirkko Mannola kertoo Kotilieden haastattelussa.

Liiallisen kiltteyden Mannola arvelee johtuvan ”kiltin perhetytön” kasvatuksesta, joka oli tyypillinen hänen lapsuudessaan. Hän on kiitollinen, että hänen lapsenlapsena saavat elää maailmassa, jossa heitä työnnetään lempeästi eteenpäin.

”En muista, että minua olisi koskaan kannustettu – ei kotona eikä koulussa. Moitteita sain sitäkin enemmän”, Mannola muistelee.

Hän kuvailee lapsuuttaan joka tapauksessa onnelliseksi. Pirkko Mannola varttui Valkeakoskella Lotilan kartanossa eläinten, pehtoreiden ja kauniin puutarhan keskellä. Vesi haettiin kaivosta ja maito navetasta.

Mannolan isä haavoittui jatkosodan ensimmäisenä päivänä saatuaan osuman kranaatin sirpaleesta. Kuntoutuminen vei kauan, mutta perhe oli kiitollinen, että isä saatiin takaisin kotiin.

Niin kuin monet sodan käyneet, Mannolan isä vaikeni asiasta.

”Äiti kertoi minulle myöhemmin, että isä huusi öisin sotatraumojaan.”

Elämä yllätti ruokakaupassa

Pirkko Mannola avioitui vuonna 1968 Åke Lindmanin kanssa. Kun Lindman vuonna 2009 menehtyi, ei leskeksi jäänyt Mannola kuvitellut enää rakastuvansa. Elämä kuitenkin yllätti, kun Göran Stubb asteli Mannolaa vastaan ruokakaupassa.

”Göran pyysi minua ensimmäistä kertaa treffeille jo vuonna 1958, jolloin minut oli valittu Miss Suomeksi. En lähtenyt treffeille, sillä missivuonna minun piti olla puhtoinen tyttö, joka pitää jalat tiukasti yhdessä”, Mannola kertoo Kotiliedessä.

Yli 50 vuoden jälkeen uusittu treffikutsu sai myöntävän vastauksen heti.

”Ensimmäisillä treffeillämme Göran valmisti etanoita ja kukkoa viinissä hänen kotonaan Lehtisaaressa. Ajattelin, että onpa hyvä kokki. Myöhemmin hän tunnusti, että ruoat oli haettu valmiina Stockmannin Herkusta.”

Stubb ja Mannola ovat jääneet samoihin aikoihin leskiksi pitkistä avioliitoista. Menehtyneet puolisot kuuluvat luontevasti heidän arkeensa, pari esimerkiksi vierailee haudoilla yhdessä.

”Olemme kihlattuni kanssa sielunkumppaneita. Täydennämme toisiamme, ja huumorintajumme osuu yksiin.”

Lue myös: Göran Stubb pyysi Pirkko Mannolaa treffeille jo 1959 – lempi leimahti 50 vuotta myöhemmin

Vanhuus ei tule yksin

Kun Pirkko Mannola katsoo peiliin, hän hämmästyy. Kuvajainen ei näytä siltä, mihin hän on tottunut. Iho on rypistynyt, ja lihakset ovat haihtuneet. Vanhenemisessa on kuitenkin
myös mukavia puolia, kuten isovanhemmuus.

”Hämmästelen sitä, miten erilaisessa maailmassa tyttärentyttäreni elävät. He käyttävät sujuvasti pädejä ja puhelimia. Kun kerron heille, kuinka minun lapsuudessani käpylehmille tehtiin tikuista jalat, heitä naurattaa.”

Mannolan tytär asuu perheineen Ruotsissa. Vierailut puolin ja toisin kärsivät korona-aikana. Lisäksi Mannola joutuu usein perumaan reissun töiden takia. Heidin mielestä äidin olisi jo aika vähentää työskentelyä.

Ikä ei paljon Mannolaa hidasta. Lapsenlapsien kanssa hän leikkii, jumppaa, laulaa ja näyttelee minkä kerkeää. Vierailu vie kylläkin Mannolan mukaan voimat.

”Saan kiittää geenejäni siitä, että olen ikäisekseni hyvässä kunnossa. Toki pidän myös itsestäni huolta esimerkiksi harrastamalla liikuntaa ja käymällä hieronnoissa.”

Perheen lisäksi Mannolalla on muutama todella läheinen ystävä. Esimerkiksi tyttärensä kummin Eira Lunnelan kanssa ystävyys on kestänyt jo kuusi vuosikymmentä.

Iän myötä ystäviä on myös menehtynyt ja elävienkin kanssa keskustellaan paljon siitä, kelle on jouduttu viimeiseksi jättämään jäähyväiset.

”Luopumisen elämänvaiheessa arvostan yhä enemmän sitä, että minulla on rinnallani muutamia pitkäaikaisia ystäviä. Ystävyys on minulle yksi elämän tärkeimmistä asioista.”

Lue lisää Kotiliedestä. Pirkko Mannola syventyy lehdessä esimerkiksi lapsuuteensa ja siihen, kuinka iän myötä hän sekä ympäröivä maailma on muuttunut.

Lue myös: Rintasyöpä oli sokki – Pirkko Mannola kehuu suomalaista rintasyöpähoitoa: ”Pelkoni kaikkosivat hyvässä hoidossa”

X