Kovia kokenut Annika löysi turvan Riitta Väisäsen ystävyydestä: ”Soitin, kun halusin satuttaa itseäni”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Riitta Väisänen on tukenut Annika Niemitaloa jo nuoresta.
Riitta Väisänen on tukenut Annika Niemitaloa jo nuoresta. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Suosikkijuontaja Riitta Väisänen on ollut Annika Niemitalon ystävä ja öinen keskustelukumppani painajaismaisilta tuntuneina vuosina.

Syyrianhamsteri Catnip kuoli illalla yhdeksältä. Se oli elänyt jo pidempään kuin lajitoverit keskimäärin, mutta tieto siitä ei lohduttanut Annika Niemitaloa. Elämän kurimuksessa hamsterin kuolema tuntui ylitsepääsemättömältä. Kello oli kolme yöllä, kun Annika etsi kännykästään Riitta Väisäsen numeron.

”Nyt on tosi huono olo. Ahdistaa enkä tiedä, mitä teen.”

Puhelu kesti aamun tunneille saakka.

Oli syyskuu vuonna 2014. Annika oli 14-vuotias.

”Jos Riitta ei olisi vastannut ja jutellut kanssani, en tiedä, mitä olisi voinut tapahtua. Ajatukseni olivat aika itsetuhoisia”, sanoo Annika.

Ensin Annika lakkasi syömästä, sitten käsiin ilmestyi viiltelyn jälkiä

Annika tutustui Riittaan ja alkoi vuokrata tämän tallissa ollutta Laku-ponia 12-vuotiaana. Ratsastuskertoja oli kolme–neljä viikossa.

”Siinä ponissa oli jotain, jonka vuoksi rakastin sitä alusta alkaen.”

Hän sai ratsastustunteja Riitan tyttäreltä Sofialta ja toisinaan Riitta vei hänet ponin kanssa oppitunneille läheiselle tilalle tai lainasi hevosen kuljetusautoa Annikan isälle.

Annika osallistui myös tallin töihin, siivosi karsinoita, hoiti suitsia ja satuloita sekä harjasi ja talutti hevosia.

Riitta oli lähes aina tallilla Annikan kanssa. Tallissa oli tuolloin seitsemän hevosta, joten tekemistä riitti.

Riitta muistaa Annikan ujona, mutta innokkaana tekemään ja oppimaan.

”Annika on rapu horoskoopissa, kuten minäkin. Sellainen herkkä sielu”, Riitta kuvaa.

Välillä Riitta kutsui Annikan samassa pihapiirissä olevaan kotiinsa katsomaan ratsastusvideoita tai syömään välipalaa.

Muutokset alkoivat vähitellen. Annika laihtui merkittävästi eikä enää suostunut aterioimaan Riitan kanssa, vaan väitti syöneensä jo kotona.

”Yritin tarjota vaikka mitä, suolaista ja makeaa. Välillä laitoin ruokaa nokareen lautaselle ja vetosin, että edes kohteliaisuudesta pitää syödä vähän”, Riitta kertoo.

Syömättömyys ei ollut ainoa huolenaihe. Jostain syystä Annika ei tuntunut haluavan mennä kouluun.

”Olin huolissani, sillä hän näytti voivan monin tavoin huonosti. Konitohtorina olin varma, että hänellä oli myös paniikkihäiriön tapaisia oireita. Ne ovat itselleni tuttuja jo monen kymmenen vuoden ajalta”, Riitta sanoo.

Eräänä päivänä Annikalla oli tallilla yllään lyhythihainen paita, joka paljasti viiltojen jäljet käsivarsissa. Niitä oli paljon.

”Ehkä Annika halusi, että näen ne”, arvelee Riitta.

Riitta ja Laku-poni olivat Annikan ainoat ystävät

Vielä 7. luokalla Annika oli suosituimpia tyttöjä kaveripiirissään. Yhdessä muutaman ystävän kanssa he keksivät, miten suosiota voisi saada lisää. He aloittivat laihdutuskilpailun. Avuksi otettiin kännykkäsovellus My Diet Diary, johon kirjattiin syödyt ja kulutetut kalorit. Niitä vertailtiin päivittäin.

Laihduttaminen otti vallan ja Annika sairastui syömishäiriöön. Hän alkoi kärsiä myös peloista, joiden pohjana olivat luvattomasti katsotut kauhuelokuvat. Yhä useammin mielessä pyöri synkkiä ajatuksia. Annika yritti käsitellä ahdistustaan itseään viiltelemällä.

Keväällä 2014 Annika vietiin hoitoon sairaalan nuorisopsykiatrian osastolle. Kun hän syksyllä palasi kouluun, ystävät olivat kaikonneet.

”Minua alettiin kutsua hulluksi.”

Kiusaaminen ei rajoittunut nimittelyyn, vaan se sai niin rajuja muotoja, että Annikan vanhemmat tekivät asiasta rikosilmoituksen. Nuorisopsykiatrian hoitojaksoja tuli useita ja osan peruskoulun yläasteesta Annika suoritti sairaalakoulussa.

Kiusaajat saatiin kiinni, mutta Annikan piina ei helpottanut. ”Hei hullu”, tuntui olevan yleisin tapa, jolla häntä tervehdittiin koulun käytävillä.

Annika tunsi olevansa turvassa vain Laku-ponin karsinassa.

”Se oli yksi niistä asioista, jotka pitivät minut kiinni elämässä. Kun halusin luovuttaa ja lähteä pois, muistin ponin, jota minun pitää hoitaa.”

Annika saattoi viettää päiviä Riitan tallilla. Hän ratsasti, siivosi ja kun mitään muuta tehtävää ei ollut, hän istui karsinassa purujen päällä ja luki Lakulle ääneen kirjaa.

”Laku oli turvallinen, se ei hylännyt eikä kiusannut. Se oli Riitan lisäksi ainoa ystäväni.”

Annika soitti Riitalle silloin, kun halusi satuttaa itseään

Ensimmäisen kerran Annika soitti Riitalle lemmikkihamsterin kuoleman jälkeen. Vuosien varrella tuntejakin kestäneitä öisiä keskusteluja on kertynyt kymmenittäin.

Yöllinen puhelinmaraton alkoi yleensä Annikan lähettämällä tekstiviestillä: ”Oletko hereillä? Voitko jutella hetken?”

Riitta ei kieltäytynyt kertaakaan.

”Olen sellainen päivystäjä, jolle läheiset voivat soittaa koska tahansa”, hän sanoo.

Riitta sai Annikan useimmiten nauramaan kertoessaan kommelluksista, joita hänelle päivän mittaan oli sattunut. Vakaviakin aiheita käsiteltiin.

”Annikalle ei voinut puhua mitä tahansa liibalaabaa, koska hän on hyvin tarkka ja järkevä.”

Keskusteluiden merkitys on mittaamaton.

”Puhelut pelastivat monelta vaikealta hetkeltä. Yleensä soitin Riitalle silloin, kun halusin satuttaa itseäni. Kerroin, että nyt on tällainen olo. Riitalle on helppo puhua, hän on lämminhenkinen ja hyvä kuuntelija”, Annika kiittää.

Puhelun päätteeksi Riitta kehotti Annikaa keittämään inkivääri- tai kamomillateetä ja syömään pari voileipää. Se auttaisi saamaan unen.

Toisinkin päin apua on tarvittu.

Lue myös: Talousvaikeudet piinaavat Riitta Väisästä – Ulosotto sanelee nyt tylysti suosikkijuontajan arkea: ”Tunnen itseni viidennen luokan kansalaiseksi”

X