Kuvataiteilija Katja Tukiainen: ”Tyttö ei ole kirosana, eikä nainenkaan – ei myöskään feminismi”
”Ennen kuin olin kuullutkaan sanaa feminismi, olin sisäistänyt naisten tasa-arvoisen aseman, mutta myös erilaisia tapoja olla mies”, Katja Tukiainen sanoo.
”Maailmasta puuttuu järjetön määrä tyttölapsia. Mutta tyttö ei ole kirosana, eikä nainenkaan. Ei myöskään feminismi”, Katja Tukiainen sanoo.
Eihän tuosta tiedä, onko se tyttö vai poika, puiston sedät sanoivat. Katja Tukiainen loukkaantui ulkonäköään koskevasta kommentista. Toisaalta setämiehille aiheutunut sukupuolihämmennys tuotti tyydytystä. Se oli niille ihan oikein!
Setien hämmennys johtui siitä, että Tukiainen oli teininä varsinainen poikatyttö – myös omasta mielestään. Vanhempien, pikkuveljen ja äidinäidin muodostama lapsuudenperhe oli ”radikaali turvasatama”, jonka sisällä sukupuoli ei ollut koskaan rajoittava tekijä.
”Ennen kuin olin kuullutkaan sanaa feminismi, olin sisäistänyt naisten tasa-arvoisen aseman, mutta myös erilaisia tapoja olla mies”, Katja Tukiainen sanoo.
”Huono feministi” käytti huulipunaa ja hajuvettä
Poikatyttö- ja punkkarivaiheiden jälkeen Tukiaisesta kuoriutui nainen, joka halusikin olla söpö ja kiltti ja pitää hauskaa. Se ei miellyttänyt kaikkia. Ja taas tuli sanomista, nyt tosin naisilta.
”Olin 90-luvun feministikaverieni mielestä huono feministi, koska käytin huulipunaa ja vaniljahajuvettä ja minulla oli pitkä ruskea tukka.”
Porissa ja Kuusankoskella kasvanut Tukiainen aloitti kuvataideopinnot parikymppisenä Helsingissä. Lapsuuden turvasataman jälkeen maailma tuntui raa’alta. Sen vastapainoksi syntyi omakuva: tyttöhahmo, josta kasvoi myöhemmin kokonainen tyttöjen armeija.
Yhtä aikaa anarkistinen ja söpö hahmo seikkaili jo Tukiaisen esikoissarjakuvassa Tyttöjen leikit. Sarjakuvien jälkeen tytöt ovat jatkaneet elämäänsä Tukiaisen maalauksissa.
”Teosteni tytöt ovat alusta alkaen olleet yhdistelmä herkkyyttä, huumoria ja voimaa ponnistaa aina pystyyn.”
Tyttöarmeijan syntyaikoina Tukiainen ei kutsunut taidettaan feministiseksi, vaikka se tuntuu nyt itsestäänselvyydeltä. Feminismi purkautui intuitiivisesti taiteeksi, kun sen määritelmät tuntuivat liian mustavalkoisilta.
”Minun feminismini oli jo silloin vaaleanpunaista, alkaen hennosta roosasta ja jatkuen anarkistiseen pinkkiin.”
Tukiaisen mielestä jokaisen ihmisen velvollisuus on olla feministi ja puolustaa ihmisoikeuksia. Hän on pitänyt Intiassa sarjakuvatyöpajoja naisille ja joutunut kohtaamaan sen, että tyttövauvat ovat yhä osassa maailmaa epätoivottuja asioita, jotka saattavat päätyä katuojaan.
”Maailmasta puuttuu järjetön määrä tyttölapsia. Mutta tyttö ei ole kirosana, eikä nainenkaan. Ei myöskään feminismi.”
Mitä seuraavaksi
Katja Tukiaisen mielestä on tärkeää kiinnittää huomiota kieleen, koska se luo ja pitää yllä valtarakenteita. Yksittäisillä sanoillakin on merkitystä.
”Meillä on suomen kielessä jo valmiiksi pronomini hän. Se on hieno juttu! Minusta on myös hienoa, että miesasiakin on noussut puheeksi feminismin myötä. Korjataan yhdessä vastakkainasettelu huutelusta kuunteluksi!”
Sankarini
Teini-ikäisenä 1980-luvulla Katja Tukiainen luki Suosikista ensi kertaa laulajasta nimeltä Madonna.
”Olin ihan myyty, mikä asenne! Perheemme ajoi kesäisin kleinbussilla Italiaan halki Euroopan. Kun luin, että Madonna oli vielä italialainenkin, hänestä tuli sankarini heti Peppi Pitkätossun jälkeen.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 5/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti