Laulaja Antti Ketonen muistelee liikuttuneena Olli Lindholmia: ”Olli kävi aina suoraan asiaan, siinä ei small talkia käyty”

Vuotuista Iskelmä Gaalaa vietettiin Tampereen Tampere-talolla tänä vuonna surumielisissä sävelissä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Laulaja Antti Ketonen odottaa tulevia soolokeikkoja. ”Olen saanut treenata uuden bändin kanssa ja olen ihan fiiliksissä”, Ketonen kertoi.

Vuotuista Iskelmä Gaalaa vietettiin Tampereen Tampere-talolla tänä vuonna surumielisissä sävelissä.
(Päivitetty: )
Teksti: Linda Martikainen

Yksi Iskelmä Gaalan vakiotähdistä, Yö-yhtyeen keulahahmo Olli Lindholm, menehtyi yllättäen vain kolme päivää ennen gaalaa.

”Olli oli tärkeä henkilö minullekin. Soittelimme aina silloin tällöin kun oli asiaa. Viimeksi puhuimme soolourastani. Olli kävi aina suoraan asiaan, siinä ei small talkia käyty”, laulaja Antti Ketonen muisteli liikuttuneena.

Koko kulunut viikko oli mennyt Ketosella järkytystä käsitellessä. Miesten piti soitella vielä gaalaviikolla, mutta se puhelu jäi tekemättä. Ketosen mukaan aika moni saisi ottaa oppia sydämellisestä Lindholmista, joka käsitteli asiat aina positiivisen kautta.

Ystävän äkillinen poismeno oli havahduttanut Ketosen miettimään elämän haurautta.

”Kyllä tämä pisti ajattelemaan. Täällä kannattaa elää täysillä ja oikeasti nauttia.”

Lindholmin poismeno jättää sävynsä myös keväällä julkaistavaan Ketosen esikoislevyyn.

”Kävin tällä viikolla studiossa laulamassa ja yksi kuolemasta kertova kappale muuttui vähän toisenlaiseksi. Kyllä se vaikuttaa.”

Kuvat: Sara Pihlaja/Otavamedia

Galleria

X