Laulaja Arto Nuotio seurasi sydäntään ja hylkäsi varman päivätyön varoituksista huolimatta: ”En kuunnellut vanhoja työkavereitani”
Arto Nuotio päätti heittäytyä täysin musiikin vietäväksi.
”En kuunnellut vanhoja työkavereitani, joiden mielestä päätökseni seurata sydäntäni oli virhe.
Olin ennen musiikkiuraani töissä kuljetuksessa Nesteellä Naantalin jalostamolla. Ajoin autoja ja muita vehkeitä, ja kuskasin pikkuherroja, joskus vähän isompiakin. Ajoin välillä kuorma-autoakin, mutta lähinnä olin autonkuljettajana.
Olin jo nuorena kiinnostunut autoista, joten päädyin niihin hommiin ihan loogisesti. Isäni oli Raision Sammon konttorin päällikkö, ja hänen asiamiehensä oli Nesteen kuljetuksen päällikkö. Isä minut puhui sinne töihin.
Tykkäsin työstäni, mutta vahva tunne vei silti musiikin pariin. Ehkä elämä tuolloin 70-luvulla tuntui liiankin seesteiseltä, ja jotain jännitystä piti saada. Omasta mielestäni en virhettä tehnyt. En ole katunut päätöstäni hetkeäkään.”
25 markan palkkio
”Kun päätin lähteä pois päivätöistä, olin laulanut jo monta vuotta, vaikka aluksi keikkoja olikin aika harvakseltaan. Vuonna 1977 jäin Nesteeltä kokonaan pois ja aloin tehdä vain musiikkia ja myös myydä muiden artistien keikkoja. Hetken minulla oli myös autokorifirma, jossa rakensimme keikkabusseja.
Muistan ensimmäisen oman esiintymiseni, josta minulle maksettiin. Olin solistina Pekka Arevan orkesterissa ja lokakuussa 1967 minulla oli ensimmäinen keikka häissä Vaskion Pukkilassa. Jännittihän se aivan valtavasti.
Meillä kaikilla piti olla keltaiset kauluspaidat, mutta minulle ei sellaista löytynyt mistään, joten jouduimme värjäämään minulle erikseen yhden paidan keltaiseksi. Keikkapalkkioni oli 25 markkaa. Olin juuri täyttänyt 15 vuotta ja saanut mopon, joten voi olla, että se raha meni mopoon.”
Työtä sydämestä
”Musikaalisuus juoksee suvussamme vahvasti äidin puolella. Äidilläni oli hieno lauluääni. Hän teki stemmoja siskonsa kanssa, ja he lauloivat usein yhdessä. Äidin kaikki sisarukset soittivat viulua, mutta hänen soitossaan oli ihan oma soundinsa. Kotona aina myös laulettiin.
Kun opettelin uimaan, uimakoulun opettajanani oli nuori nainen nimeltä Tamara Lund. Hän pani minut laulamaan uimakoulun päättäjäisissä. Se oli hienoa! Uimakoulu pidettiin silloin merenrannalla Sauvossa, josta olen kotoisin.
Katsoin nuorena poikana itse laulajista ylöspäin Markku Aroa ja Tapani Kansaa. Kirkan kanssa olin myöhemmin myös jonkin verran kanssa tekemisissä, ja olin myös Kirkan 20-vuotisjuhlissa. Lahjaa en muista, mutta bileissä oli kyllä hieno olla.
Olen aina ollut luonteeltani puuhamies. Olen vuokrannut tanssilavoja ja hoitanut niihin henkilökuntaa. Gramofonin toimistolle tulen yhä joka päivä, vaikka voisin työskennellä mökin terassilta. Olen kai siinä mielessä vanhanaikainen. Joutenolosta ei tule mitään. Jollen muuta keksi, menen lähellämme olevalle tanssilavalle myymään itse lippuja ja makkaraa. Tykkään tavata ihmisiä ja nähdä, kun väki viihtyy.
Työn tekeminen ei tunnu raskaalta, koska teen sitä sydämestäni. Joskus tietysti mietin, onko tässä järkeä, mutta on tämä aika hauskaa, kunhan itse ei ole liian tiukkapipoinen. Sellaiset eivät tällä alalla pärjää muutenkaan.”
Itsestä on pidettävä huolta
”Minulla on kolme lasta. Olen heiltä jälkeenpäin pyytänyt anteeksi sitä, että olin jossain vaiheessa niin vähän kotona. Asia on painanut mieltäni, ja olemme siitä keskustelleet.
Enhän minä ollut yhteen aikaan ikinä kotona. Viikot menivät niin, että sunnuntaisin palasin kotiin, ja sitten taas lähdin tien päälle. Kyllä sitä tehtiin pitkiä päiviä etenkin 80-luvulla, kun Finlandersilla meni kovaa.
Silloin tuli myös syötyä tosi epäterveellisesti keikkamatkoilla, ja sainkin nuorena miehenä kolesterolilääkkeet. Sitä se öisin grillillä syöminen teetti! Itsestä täytyy pitää huolta. Nyt minulla on apuna personal trainer, joka ohjaa, miten äijän tulisi liikkua ja käydä salilla.
Minulla on taipumusta ylipainoon, ja sitä onkin jonkin verran. Omasta mielestäni pidän nykyään kyllä ihan hyvää huolta itsestäni. Grilliruuat ovat jääneet ja enemmän tulee satsattua salaattipuoleen.”
