Laulaja Lea Laven, 74, on aina ollut oman tiensä rohkea kulkija – ”En enää pelkää vanhenemista – enkä toisten avun varaan jäämistä”

Laulaja Lea Lavenissa on kiehtovia ristiriitoja: vetäytyvä nainen on toisaalta rohkea heittäytyjä. Rakastumisen tunne on vienyt hänet kolmesti naimisiin, mutta ihana tunne on haihtunut pian. Eräs pelko on vaikuttanut taustalla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Helsinki vaikutti pyörryttävästi”, Lea Laven kuvailee muuttoa pääkaupunkiin uransa alussa. Musiikkipiireissä seuraelämä oli vilkasta. Lean koti oli pisimpään Mannerheimintiellä. © Tommi Tuomi

Laulaja Lea Lavenissa on kiehtovia ristiriitoja: vetäytyvä nainen on toisaalta rohkea heittäytyjä. Rakastumisen tunne on vienyt hänet kolmesti naimisiin, mutta ihana tunne on haihtunut pian. Eräs pelko on vaikuttanut taustalla.
Teksti: Kimmo Rantanen

Lea Laven, 74, on elänyt rohkeasti. Irtiotot ja muuttopäätökset ovat joskus syntyneet yhdessä yössä.

Naantalilla tuntuu kuitenkin olleen häneen maadoittava vaikutus. Lea on asunut Kirkkopuiston vieressä kohoavassa kerrostalossa jo 40 vuotta, pidempään kuin missään muualla.

Mutta se ei tarkoita, etteikö Lea Laven olisi aina kaipaamassa johonkin.

Haukipudas – Rohkeita irtiottoja

”Syntyessäni sodasta oli neljä vuotta. Nyt kun mietin, se on lyhyt aika.

Lapsuuteni oli sellainen kuin sota-ajan jälkeisillä suuren ikäluokan lapsilla oli. Enemmän elin niukkuudessa kuin runsaudessa.

Me Luukiset asuimme vuokralla useammassakin omakotitalossa. Käytössä oli aina vain keittiö ja kamari. Isäpuoli oli metsätöissä, äiti oli ahtaaja. Hän oli teräsmummu loppuun asti.

Meitä lapsia oli paljon, joten leikkikavereita riitti. Nuoremman siskon kanssa leikin liiterissä kauppaa ja pidin näytelmäesityksiä.

Elettiin aikaa, kun Suomi alkoi nousta. Äidin sisko oli töissä laivalla ja matkusti paljon. Hän toi minulle Egyptistä nuken, jollaista ei ollut kellään. Se oli yksi lapsuuteni huippuhetkistä. Olin nukesta käsittämättömän onnellinen.”

Jääräpäinen oman tien kulkija otti toruja vastaan

”Äidinäiti oli ihana. Olin usein hänen luonaan. Mummo paistoi munkkeja ja lättyjä. Mitä muuta lapsi saattoi toivoa!

Lapsesta asti olen ollut jääräpäinen oman tieni kulkija. En totellut vanhempia. Saatoin mennä kaverin luokse yöksi sanomatta mitään. Otin torut vastaan seuraavana päivänä.

Pari ensimmäistä luokkaa koulussa olivat kivoja. Koulu kiinnosti, vaikka olin oppinut lukemaan aikaisemmin. Olen aina lukenut paljon ja kirjastoa käytin jo varhain. Lainasin ensin lastenkirjat, sitten aikuisten romaanit.

Hain oppikouluun ja pääsin. Kotona ei ollut omaa rauhaa ja paikkaa, jossa lukea. Siksi aloin liuhua kylillä. Viisitoistavuotiaana päätin lähteä Helsinkiin kauppaan töihin.

Vähän pelotti, mutta olin jääräpää, kuljin omin neuvoin. Etsin lehti-ilmoituksista työpaikan: kaupan Puistolassa, jossa myös asuin. Jouduin palaamaan kotiin, koska koulu oli kesken.”

Haukiputaalla lapsuuskaverien kanssa. Lea on toinen oikealta. © Lean kotialbumi

Haukiputaalla lapsuuskaverien kanssa. Lea on toinen oikealta. © Lean kotialbumi

Tukholma – Ylpeyttä pärjäämisestä

”Kun sain koulun käytyä, liftasin yksin Ruotsiin. Olin uhmakas ja niin tyhmä, etten ymmärtänyt pelätä. Jälkeenpäin ajateltuna se on hulluinta mitä olen tehnyt, mutta en kadu yhtään.

Taskussa oli muutama kymppi rahaa ja mukana pieni matkalaukku. Olen mahtanut olla melkoinen näky. Hitsi, kun ei ole yhtään kuvia siltä ajalta.

Minulla ei ollut muuta suunnitelmaa kuin että lähden Ruotsiin tienaamaan ja oppimaan kieltä. Aluksi jäin Sundsvalliin. Sieltä jatkoin Tukholmaan ja lopulta Göteborgiin, jossa olin töissä kahvilassa ja hotellin viinikassana.

Siihen aikaan Ruotsiin mentiin töihin rahan takia. Olin reissussa pari vuotta.”

Grand Hotelin kerroshoitaja

”Tukholmassa olin Grand Hotelissa kerroshoitajana. Työasuna oli sininen mekko, valkoinen essu ja hilkka.

Asuin keskellä kaupunkia Grandin yläkerrassa samassa huoneessa kahden tytön kanssa. Autoilin paljon, koska minulla oli ruotsalainen kundikaveri, jolla oli raggariauto. Siihen aikaan raggarit olivat aika eläväisiä.

Olin töissä myös oopperan henkilökunnan kahvilassa. Tapasin kivoja ihmisiä ja opin ruotsia. Tulin sillä hyvin toimeen. Olin ylpeä itsestäni, kun näytti, että pärjään ihan mukavasti.

Ruotsissa oli vauraampaa kuin Suomessa. Maaseudulta lähteneenä ihailin hienoja vaatteita ja muuta. Hyvillä palkoilla pystyin ostamaan kaikkea kivaa, kuten vaaleanpunaisen vekkihameen, hihattoman minimekon ja korkokenkiä.”

Tukholmassa Lea pääsi Grand Hotelin kerros­hoitajaksi. © iStock

Tukholmassa Lea pääsi Grand Hotelin kerros­hoitajaksi. © iStock

Rauma – Ura alkaa

”Kouluaikana lauloin kuorossa ja myöhemmin itsekseni iskelmiä. Minulla oli hirveä hinku päästä laulamaan, vaikka en harkinnut siitä ammattia.

Vuonna 1966 tulin Ruotsista kotiin. Paikallisella tanssilavalla soitti Pentti-Oskari Kankaan orkesteri. Keräsin rohkeuteni ja kysyin, saanko laulaa. Lauloin englanniksi kappaleen Twilight Time.

Pentti-Oskari sanoi, että voit tulla huomennakin. Sovimme melkein saman tien, että muutan Raumalle, bändin kotipaikkaan. Pentti-Oskari antoi minulle nimen Laven.

Muutto oli perinteinen siirto minulta. Äkkipäätöksiä olen tehnyt elämäni aikana monta. Paras on ehkä se, kun uskaltauduin laulamaan. Olen mennyt niin kuin olen halunnut, olen tarttunut hetkeen ilman varasuunnitelmia.

Kun keikkailu ympäri Suomea alkoi, tuntui, että tätä olen aina odottanut. Se oli mahtavaa: oikeita soittajia, ja sain laulaa mikrofoniin. Tunsin oloni heti kotoisaksi.

Raumalla menin naimisiin ja poikani Janne syntyi. Se oli iso asia. Olin 19 vuotta. Vauvan asiat järjestettiin parhain päin: hän oli keikkamatkojen aikana isän ja isovanhempien hoivissa.”

Muutto Raumalle oli äkkipäätös. Siellä alkoivat niin ura kuin äitiyskin. © Teuvo Kanerva/Museovirasto

Muutto Raumalle oli äkkipäätös. Siellä alkoivat niin ura kuin äitiyskin. © Teuvo Kanerva/Museovirasto

Helsinki – Seuraelämän pyörteissä

”Kun tuli avioero, muutin Helsinkiin vuonna 1969. Sain levytyssopimuksen ja pääsin levy-yhtiöön töihin. Oli hienoa, kun oli normaali työyhteisö. Olin kaivannut sellaista.

Helsingissä urani toden teolla alkoi. Kävin Tuure Aralla ottamassa hengitystunteja, kuten Markku Aro sanoi. Muuten en käynyt laulutunneilla.

Levytin käännösiskelmiä, mikä oli silloin maan tapa. Levytin myös Suzi Quatroa ja esiinnyin monta kertaa Tavastia-klubilla.

Joka levyn jälkeen ja aina kun radiossa soi biisini, tunsin onnistuneeni.”

Lea muutti Helsinkiin vuonna 1969. Kuva Saab 96:n konepelliltä on samalta vuodelta. © Alvar Kolanen

Lea muutti Helsinkiin vuonna 1969. Kuva Saab 96:n konepelliltä on samalta vuodelta. © Alvar Kolanen

Itsenäistä ja elävää elämää

”Yksi suurimpia asioita oli taloudellinen itsenäisyys. Kun aloin saada parempia palkkoja, se räjäytti elämän. En osannut käsitellä rahaa. Vaihdoin asuntoja jatkuvasti. Ostin ja myin äkkiä pois. Vaihdoin hyvästä parempaan.

Elämä Helsingissä oli aika eläväistä. Kävin kavereiden kanssa joraamassa Hesarilla eli Helsinki-klubilla. Työt tein, mutta seuraelämää oli paljon enemmän kuin aikaisemmin.

Helsinki vaikutti pyörryttävästi. Se oli silloin minulle oikea paikka. Pääsin kuuntelemaan bändejä, pelaamaan squashia ja tennistä. Tein vaikka mitä, kun oli paljon kavereita – kaikki musiikkialan ihmisiä.

Välillä on ikävä niitä aikoja. Olen joskus miettinyt palaamista Helsinkiin, mutta aika on nyt toinen. Moni sen ajan ihmisistä on poistunut toisiin kuoroihin ja orkestereihin. Minäkin olen muuttunut. Osaan katsoa isoja kokonaisuuksia paremmin kuin aiemmin.

Tässä iässä on vaikea enää ystävystyä. Minulla on muutama ystävä, pidän niistä suhteista huolta. Olen levoton sielu siinäkin mielessä, että olen aina kaipaamassa johonkin.”

Lea asui Helsingissä myös legendaarisessa Meranon talossa, jossa sijaitsi pitkään elokuvateatteri. © Tommi Tuomi

Lea asui Helsingissä myös legendaarisessa Meranon talossa, jossa sijaitsi pitkään elokuvateatteri. © Tommi Tuomi

Lean toinen Taka-Töölön koti sijaitsi Töölön­torin reunalla. © Tommi Tuomi

Lean toinen Taka-Töölön koti sijaitsi Töölön­torin reunalla. © Tommi Tuomi

Naantali – Tunteiden viemänä

”Olen tunneihminen, ja olen aina mennyt tunteen mukaan. En silti ole ollut tunteiden vietävissä. En ole niitä, jotka eivät kadu mitään; on paljon asioita, joita kadun.

Naantali tuli elämääni, kun olin siellä keikalla ja kuvaan astui mies. Tykästyin myös kaupunkiin, jossa meri on vieressä.

1990-luvun alussa ajattelin, että lopettelen, kun en jaksa ajaa ympäri maata. Valuin alaspäin. Mutta sitten teinkin vielä vaikka mitä! Tuli toinen Syksyn Sävel -voitto ja oli Leidit lavalla -kiertue. Se oli kiireistä aikaa, keikkoja oli paljon.

Vasta nyt olen kokenut olevani osa suuria ikäluokkia. Olen elänyt muun muassa tanssilavojen nousun ja kultakauden. Tanssimassa kävi saman ikäisiä ihmisiä kuin itse olin.

Olen ollut levoton sielu siinäkin suhteessa, että olen ollut kolme kertaa naimisissa. Rakastumisen tunne on aina ollut ihana, mutta se ei ole kestänyt pitkään. Niin kuin ei mikään muukaan asia.

Elämässäni on koko ajan ollut jätetyksi tulemisen pelko. Siksi minun on ollut vaikea sitoutua. Olen kokenut itseni riittämättömäksi. En ole ollut tarpeeksi esimerkiksi ystävänä tai parisuhteessa.”

”En pelkää vanhenemista”

”Ihmisiä on alkanut poistua kuvioista, ja ikä on siihen suurin syyllinen. Äiti kuoli toissa vuonna syksyllä 98-vuotiaana. Pitkään eläneitä teräskantoja olivat myös isovanhempani.

Toivon, etten ole saanut samanlaisia geenejä. Täytän ensi kesänä jo 75, joten en enää pelkää vanhenemista. En pelkää myöskään toisten avun ja hoidon varaan jäämistä tai muistisairautta, mutta en niitä toivokaan.

Tässä iässä remppoja alkaa tulla. Aamulla on ihmeissään, jos ei mihinkään satu. Ihmisen maallista majaa ei ole tehty kestämään loputtomiin. Toisessa polvessani on titaania, ja toisessakin pitäisi olla.

Omaa ikää ei voi sanoin kuvata. Suunnittelen sitä ja ajattelen tekeväni tätä, mutta sitten tajuan, että olen 74-vuotias. Matkustaminen on jäänyt. Minulla on flimmeri, ja pelkään mennä lentokoneeseen. Yhden teatterihommankin peruin eteisvärinän takia.

En ole päässyt vielä ajatuksesta, etten lähde keikoille. Laulan mielelläni ja teen pieniä keikkoja. En halua katsoa uraani taaksepäin, koska haluaisin, että se olisi vielä.”

Lea Lavenin äänen tunnistaa

”Laulajana minulle on annettu tunnistettava ääni, johon olen ollut tyytyväinen ja joka on tuonut kultalevyjä ja kiitoksia. Nuorena olisin kyllä voinut kouluttautua enemmän: lukea musiikin teoriaa ja opetella soittamaan pianoa.

En koskaan alkanut kantaa tähden roolia. Olen ollut aika vaatimaton ja vetäytyvä. Olen vetäytynyt, koska olen – ristiriitaista kyllä – aina ollut pelokas ja ujo.

Kun minulla oli 50-vuotisjuhlakonsertti loppuunmyydyssä Finlandia-talossa, katsoin pukuhuoneen ikkunasta. Ihmettelin, tulevatko nuo ihmiset oikeasti kuuntelemaan minua. Olin äimistynyt, ja sydän itki kiitollisuudesta.

Lue myös: Lea Laven nauttii idyllisessä Naantalissa pikkukaupungin soljuvasta arjesta: ”Naantalin parhaita puolia on luonto – se on lähellä”

Naantalissa Lean arkea ovat päivittäiset lenkit Miso-koiran kanssa.

Naantalissa Lean arkea ovat päivittäiset lenkit Miso-koiran kanssa.

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 3/2023.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X