Laulaja Matti Esko hoiti surun aiheuttamaa masennusta terapialla: ”En osannut ajatella, että minun pitäisi antaa itselleni aikaa surra menetyksiä”

Jaa artikkeliTilaa Seura
”Mökille meneminen oli parasta terapiaa minulle. Mökillä olin vain. En tehnyt mitään.”
”Mökille meneminen oli parasta terapiaa minulle. Mökillä olin vain. En tehnyt mitään.” Kuva: Ari Heinonen/Om-arkisto
Matti Esko masentui vanhempiensa kuoleman jälkeen. ”Olin pitänyt isäni ja äitini menetykseen liittyvästä surusta suuren osan sisälläni vuosia.”

Väinö-isäni kuoli vuonna 1985 ja Mailis-äitini vuonna 1993. Kasvuympäristössämme perhekeskeisyys oli huipussaan, joten olin sekä isäni että äitini kanssa erittäin läheinen.

Olin aika nuori, kun vanhempani kuolivat. Isän kohdalla vasta alle 40-vuotias, äidin kuollessakin alle 50-vuotias. Molemmat kuolivat syöpään.

Menetysten jälleen elämä oli itkemistä, muistelemista ja totuttelemista, että heitä ei enää ole. Olin hyvin surullinen pitkään, ennen kuin pahin suru alkoi häipyä.

Molempien kuolemien jälkeen kesti noin vuoden, että pääsin pahimmasta yli. Sanotaan, että aika parantaa haavat, ja niinhän se lopulta tekeekin.

En pitänyt keikkataukoa vanhempieni kuolemien jälkeen, vaan keikkailu oli juuri silloin kuumimmillaan. Olin koko ajan menossa, enkä pysähtynyt ollenkaan. Keikkatahti esti tauon pitämisen.

En osannut ajatella, että minun pitäisi antaa itselleni aikaa surra menetyksiä. Sen ymmärtäminen otti oman aikansa.

Vuonna 1997 täytin 50 vuotta. Masennuin vähän ennen niin, että jouduin perumaan keikkojani. Masennustani ei nähnyt päällepäin, mutta unohtelin asioita. Unohdin jopa kautta linjan kaikki omien kappaleideni sanat.

Olin pitänyt isäni ja äitini menetykseen liittyvästä surusta suuren osan sisälläni vuosia. Ainakin se oli yksi vahva osatekijä masentumisessani, kun mietin asiaa jälkeen päin.

Kävin terapiassa vähän aikaa. Otin sairauslomaa ja menin mökille. Itse asiassa mökille meneminen oli parasta terapiaa minulle. Mökillä olin vain. En tehnyt mitään. Lepäilin, ja nukkuminen alkoi taas onnistua. Elämisen arvo löytyi myös uudestaan.

Läheisen menetys on käytävä läpi. Toisella se on pitempi ja toisella lyhyempi tie. Arvoni ovat muuttuneet kokemuksen jälkeen. Olen ymmärtänyt, että olemme vain käymässä tässä elämässä.

Älä välttele surun tunteita

Jos ihminen kokee liian suuren vastoinkäymisen, hän ei pysty kohtaamaan sitä kunnolla. Tällainen ongelma voi syntyä esimerkiksi läheisen kuoleman jälkeen.

Tutkimusten mukaan suurin syy ihmisten psykologiseen kärsimykseen on haluttomuus kohdata vaikeita ajatuksia, tunteita ja muistoja. Kyse on välttelystä. On ratkaisevaa, miten tämä pystytään estämään.

Avuksi voi ottaa hyviksi koettuja kysymyksiä: Voinko pilkkoa surun pienemmiksi askeliksi? Voinko kysyä apua? Voinko hyödyntää vahvuuksiani? Voinko lisätä voimavarojani ja palata myöhemmin asiaan?

On tärkeää pystyä olemaan tässä hetkessä ja tuottamaan itselleen onnistumisen kokemuksia. Moni lähtee suruprosessissaan liikkeelle liikunnan lisäämisestä. Alkuun tavoitteet voivat olla pieniä, kuten että pystyy viemään roskat. Ihmiset ovat viisaita tunnistamaan, mihin he ovat valmiita. Kaikki eivät ole heti valmiita työskentelemään surun kanssa. Joitakin auttavat esimerkiksi elokuvat, joihin pystyy samastumaan.

Surun pilkkominen voi onnistua esimerkiksi niin, että kertoo jonkin muiston jollekin tai katselee valokuvia kymmenen minuuttia. Siitä tulee hallinnan tunne, että pystyy käsittelemään asiaa ja palaa sen jälkeen takaisin keräämään voimavaroja. Jos ystäviltä saatu tuki ei riitä, terapia tai voimavaravalmennus voi auttaa.

Suruprosessin kesto on yksilöllistä. Jos tunteiden välttely kestää vuosia, voidaan tarvita isoa muutosta, että asiaan vielä tarttuu.

Asiantuntijana Mielenterveyden keskusliiton kouluttaja Jyrki Rinta-Jouppi

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 7/20.

Lue myös: Matti Esko ja Pirjo Eskonniemi yhdessä 52 vuotta: ”Seksiä ei harrastettu siihen aikaan, vasta e-pillerit muuttivat kaiken – Matti oli kuitenkin ahkera pussaamaan”

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X