Laulaja Mira Luoti ja näyttelijä Ilkka Koivula tietävät ammatin riskit: ”Alkoholi on aina läsnä esiintymispaikoissa”

Mira Luoti ja Ilkka Koivula nousevat ensimmäisen kerran samalle lavalle. Kesäteatteripestin yksi anti on päästä vaihtamaan mielipiteitä työnteosta, rentoutumisesta ja perhearjesta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kesäteatterissa suuri ilo on tutustua uusiin ihmisiin. ”Janoan kuulla toisen ajatuksia ja kokemuksia”, sanoo Mira. Ilkka on luvannut tyttärelleen, että tämä pääsee tutustumaan Miraan.

Mira Luoti ja Ilkka Koivula nousevat ensimmäisen kerran samalle lavalle. Kesäteatteripestin yksi anti on päästä vaihtamaan mielipiteitä työnteosta, rentoutumisesta ja perhearjesta.
(Päivitetty: )
Teksti: Pirjo Kemppinen

Vailla diivan elkeitä. Se on piirre, joka yhdistää laulaja Mira Luotia, 40, ja näyttelijä Ilkka Koivulaa, 52.

Samanlainen oli vuonna 2011 keuhkosyöpään kuollut laulaja Topi Sorsakoski, jonka elämästä kertovaa musikaalia On kesäyö Mira ja Ilkka tähdittävät kesällä Pälkäneellä.

”Topi Sorsakoski oli helposti lähestyttävä eikä esittänyt mitään”, sanoo Ilkka Koivula.

Hän on todennut, että malli toimii.

”Parhaiten pärjää olemalla oma itsensä.”

Topi Sorsakoskelle tien päällä oleminen oli elämäntapa. Vauhtivuosina elämää hallitsivat musiikin lisäksi viina ja naiset. Keikkabussielämä on tuttua myös Miralle ja Ilkalle. Niillä reissuilla tosin ei viina virtaa, vaan he ovat kehittäneet toisenlaisia tapoja rentoutua.

Kunnianhimon kahleet

Teatterikorkeakoulusta vuonna 1990 valmistunut Ilkka on ehtinyt näytellä lukuisissa teattereissa ja elokuvissa. Topi Sorsakoskena hän debytoi ensimmäisen kerran Valkeakoskella 2013. Sorsakosken musiikki sytytti hänet jo 1980-luvun puolivälissä.

”Kappaleet olivat lapsuudesta tuttuja iskelmäversioina, mutta Topin ja Agents-yhtyeen sovituksissa niihin yhdistyi rock. Se iski aika lujaa.”

Muusikkoelämä on Ilkalle tuttua, sillä näyttelemisen ohella hän toimii laulusolistina ja soittaa huuliharppua. Taidoista kertoo kutsu lähteä soittamaan Peer Güntin keikoille vuosi sitten. Ilkka ymmärtää, kuinka helppoa keikkamuusikon on sortua liialliseen alkoholinkäyttöön. Syitä on monia.

”Alkoholi on koko ajan läsnä paikoissa, joissa työtä tehdään. Joillekin lavalle meneminen vaatii rohkaisua. Tien päällä voi vaivata koti-ikävä, jota yritetään lievittää. Muusikon työaikoina kirjastot eivät ole auki.”

Ilkalle alkoholi ei ole ollut koskaan ongelma. Sen on taannut kunnianhimo:

”Haluan tehdä työni niin hyvin kuin pystyn, ja kännissä se ei onnistu. Ylipäänsä työmoraali teattereissa on nykyään sellainen, että työt tehdään selvänä.”

”Jos näyttelijät nousevat lavalle selvin päin rimakauhusta huolimatta, miksi muusikot eivät siihen pysty”, Mira miettii.

Raitista energiaa

Mira on tunnettu PMMP-yhtyeen laulajana, lukuisista musikaaleista ja nykyisestä soolourastaan. Hän on myös entinen MM-tason showtanssija.

”Monialaisuus kiehtoo.”

Tulevalle uralleen hän määritteli periaatteita jo alle 20-vuotiaana kiertäessään coverbändin laulajana.

”Silloin pyörin osuuteni juoppolallien mukana. Päätin, että jos joskus saan oman bändin, meno on erilaista. Keikoilla ryyppääminen on surullinen ilmiö, josta pitäisi puhua ja johon pitäisi puuttua.”

Miralle ominaista, energistä lavaesiintymistä eiole siivittänyt alkoholi, vaikka hän PMMP:n aikoina toisinaan laittoi rumpujen suojaan valmiiksi pullollisen valkoviinillä lantrattua vettä.

”Aika harvoin edes muistin sen olemassaoloa. Tein sinnikkäästi keikkoja, ja otin yleisön energian vastaan selvin päin. Jäin siihen koukkuun.”

Ristiriita on silti olemassa hänessä, kuten muissakin taiteilijoissa.

”Olen valtavan itsevarma ja tiedän, mitä haluan. Toisaalta olen hirveän herkkä, hukassa ja ihmettelen, mitä olen tekemässä. Onneksi iän myötä olen oppinut suhtautumaan omiin ajatuksiin ja ristiriitoihin.”

Mira Luoti ja Ilkka Koivula

Mira pääsi Topi Sorsakosken keikalle yläasteikäisenä. ”Musikaalin myötä muisto on noussut hyvin merkitykselliseksi.” Ilkalle rokkiin yhdistetty iskelmä kolahti 80-luvun puolivälissä. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Taannoin kerrottiin julkisuudessa, että Mira olisi luopunut alkoholista kokonaan.

”En ole missään asiassa ei koskaan -ihminen. Tällä hetkellä ei vain tee mieli juoda. On mielenkiintoista käydä mielessä asioita läpi turvautumatta huonoon lääkitykseen”, Mira oikaisee.

Miran valintoihin ovat vaikuttaneet kuitenkin eniten lapset.

Tylsät puhdetyöt

PMMP julkaisi jättihitiksi nousseen ensimmäisen singlensä Rusketusraidat vuonna 2003. Neljä vuotta myöhemmin Mira sai esikoispojan ja kaksi vuotta myöhemmin tyttären.

Lapset kulkivat kiertueilla mukana.

”Keikalle lähtiessä laitoin heidät nukkumaan hotellihuoneessa, palattuani kävin suihkussa ja asetuin imettämään”, hän kuvaa.

Oli pakko rauhoittua, vaikka sydän hakkasi ja adrenaliini vyöryi veressä.

”Siinä oli pieni tyyppi, joka tarvitsi minua.”

Ilkka hymyilee.

”Adrenaliini auttaa hetken niin, että jaksan ajaa pimeässä väsyneenä kotiin. Siellä sitten odottaa viemistä roskapussi ovensuussa. Arjen todellisuus tulee vastaan heti, kun lavalta hyppää alas.”

Entä ne rentoutumiskeinot?

Nokialla omakotitalossa asuva Ilkka on intohimoinen puuklapien hakkaaja. Mira puolestaan istuu vaatehuoneessa ja viikkaa vaatteita lasten nukkuessa.

”Harmiton, tylsä puhdetyö tai joku harvinaisen huono kirja ovat oivallisia keinoja rentoutua.”

Mira purskahtaa nauramaan:

”Ei kovin glamourista elämää.”

Ajankäytön ongelmat

Ilkan puoliso Merja Koivula on niin ikään freelancenäyttelijä. Ilkan esikoinen on jo muuttanut omilleen, mutta kotona asuu vielä kaksi kouluikäistä.

”Kamppailen jatkuvasti ajankäytön kanssa. Painaako puntarissa enemmän ura vai perhe?”

Onko arki helpompaa, kun sen jakaa samalla alalla työtä tekevän kanssa?

”Jos haluaa päästä helpolla, kannattaa ottaa joku normaalia työtä tekevä”, Mira vastaa.

Poukkoilevat aikataulut vaativat jatkuvaa säätämistä.

”Meillä ainoa rutiini ovat lasten nukkumaanmeno- ja ruoka-ajat. Kaikki muu sovitaan edellisenä iltana.”

Entä huolestuttaako töiden jatkuvuus?

Mira kokee paniikin aina, jos jostain syystä kieltäytyy tarjotusta tehtävästä.

”Silloin iskee pelko, ettei minua enää ikinä pyydetä mihinkään. Onneksi se kestää vain hetken. En usko, että kiikkustuolissa kadun mitään valintaani.”

Ilkka jättäytyi freelanceriksi, kun tiedossa ei ollut töitä. Hän joutui odottamaan viikon.

”Teatterialalla töitä ei haeta, vaan niihin pyydetään. On maltettava odottaa, että puhelin soi. Toistaiseksi se on aina soinut. Tietysti ikävuosien lisääntyessä mietin, kauanko töitä vielä tarjotaan.”

Kumpikaan ei kaihtaisi tarttua muihinkin kuin alan töihin. Ilkan työura alkoi postin jakamisella. Mira on tehnyt työtä kokkina, tarjoilijana, siivoojana ja pesulan työntekijänä.

”Se lohduttaa, etten ole ronkeli. Luotan saavani työtä jostain.”

Kesän taikaa

Mira ja Ilkka nousevan ensimmäisen kerran samalle lavalle, kun Ilkka heittäytyy Topi Sorsakoskeksi ja Mira hänen naisikseen.
Kumpikin odottaa riemulla tulevaa.

”Kesäteatterissa on taikaa. On mahtavaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin”, Mira kuvaa.

Hän aikoo ottaa Pälkäneelle mukaan myös kolme lastaan.

”Olen jo varmistanut, että siellä voi ratsastaa, pelata frisbeegolfia, uida ja pyöräillä.”

Ilkka hymyilee:

”Katsoimme perheen kanssa yhdessä Vain elämää -ohjelmaa. Nuorimmaiseni silmät välähtivät innosta, kun sanoin, että kesällä hän pääsee tutustumaan Miraan.”

Kuvausvaatteet: Ilkan farkut Tuomo ja ruutupaita My o My. Miran mekko Prisma, vyö Feminett, korvikset ja kengät Dots.

X