Laulaja Tuula Amberla: ”Minun kappeleitani kuvattiin syntisiksi, vaikka itse olin normaali, raju rokkityttö”

Paluun tehnyt laulaja Tuula Amberla, 58, pelkää läpipääsemätöntä ja ankeaa tyhmyyttä. Rasismi ja epätasa-arvo saavat kolmen adoptiolapsen äidin verenpaineen nousemaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Laulaja Tuula Amberla.

Paluun tehnyt laulaja Tuula Amberla, 58, pelkää läpipääsemätöntä ja ankeaa tyhmyyttä. Rasismi ja epätasa-arvo saavat kolmen adoptiolapsen äidin verenpaineen nousemaan.
(Päivitetty: )
Teksti: Linda Martikainen

Tunnustan, että olin lapsena Peppi-tyttö: itsenäinen ja vahva. Olin kova kiipeilemään, pyöräilemään ja pelaamaan pesäpalloa.

Omassa lapsuudessani emme kilpailleet niin kamalasti ulkoisilla seikoilla. Silloin oli merkittävämpää se, oliko joku hyvä pallon heitossa tai juoksemisessa. Nyt nuoren elämä voi tuhoutua, jos on vääränmerkkiset kuulokkeet tai kännykkä.

Uusin biisini Anna äiti puhaltaa kertoo mielestäni ulkopuolelle jättämisestä, joka on todella iso ongelma nyky-Suomessa. Lasten ja nuorten maailma on muuttunut kovaan suuntaan.

Arvomaailma on hyvin aineellinen.

Muistan 1980-luvun olleen nousevaa Suomi-rockin aikaa. Olin ollut Pariisissa au pairina ja palannut takaisin Suomeen vuonna 1980.

Suomessa olivat pinnalla Eppu Normaali ja Pelle Miljoona. Silloin alkoi ihan järjettömän rikas kausi suomalaisessa musiikissa. Rokkarit olivat nuoria ja kauniita. Perustimme Liikkuvat lapset -bändin. Läpimurron tehnyt debyyttisooloalbumini Lulu julkaistiin vuonna 1984. Minun kappeleitani kuvattiin syntisiksi, vaikka itse en ollut lainkaan syntinen. Olin vain normaali, raju rokkityttö.

Rasismi suututtaa

Tulen äärettömän vihaiseksi, kun joitain ihmisryhmiä kohdellaan huonosti. Minua suututtaa rasismi, epätasa-arvo, tietoinen köyhyyden lisääminen ja nuorten väheksyminen. Verenpaineeni nousee heti.

Minulla on kolme adoptiolasta Kolumbiasta. Rasismi ei ole ollut meille ongelma ennen kuin viitisen vuotta sitten. Silloin muotiin tuli ilmiö, että sanoa saa mitä vain, eikä kukaan ota vastuuta. Meillä on tällä hetkellä sellaisia esikuvia, jotka antavat ymmärtää, että jokainen voi sanoa mitä haluaa, jos on jotakin mieltä.

Rasismi on ihan normaalia adoptiolasten kohdalla nyky-Suomessa. Kauhulla ajattelen niitä maahanmuuttajaperheitä, jotka eivät osaa suomea eivätkä voi puolustautua. En olisi ikinä 20 vuotta sitten voinut uskoa, miten törkeästi ihmiset tulevat käyttäytymään.

Lukeminen vähenee

Ennustan, että lukeminen vähenee edelleen. Ei siksi, etteikö hyviä kirjoja tehtäisi vaan siksi, että on niin paljon kaikkea muuta.

Kaunokirjallisuutta ei lueta enää samalla tavalla kuin 1980-luvulla: nyt on Netflixit, kännykät ja lapsilla hirveästi läksyjä. Kirjastossa se näkyy niin, että lasten ja nuorten kirjallisuutta käännetään enää hyvin vähän.

Olen ollut kirjastossa töissä vuodesta 1981. En ole siis koskaan jäänyt pelkästään laulamisen varaan. Kirjastotyö ja musiikki ovat kulkeneet sopuisasti rinta rinnan.

Kirjojen läsnäolo on vakaa ja arvokas. Kirjasto on hieno paikka. Se on täydellinen vastakohta keikkailulle, vaikka nykyäänhän kirjastot ovat tapahtumapaikkoja, joissa ei enää vain lueta hiljaisuudessa.

Rakkaus adoptiolapsiin

Rakastan lapsiani. Tämä rakkaus on ehdotonta. Oli ilmiselvä päätös, että jäin kotiin hoitamaan heitä silloin, kun lapset tulivat meille. Olisihan se tuntunut hieman erikoiselta adoptoida ensin ja viedä lapset sitten heti päivähoitoon.

Kotona oleminen oli lopulta aika hauskaa, kun totuin siihen pikkuhiljaa.

Adoptiot olivat 90-luvulla todella yleisiä. En tiedä, kannustanko ihmisiä siihen tämän päivän Suomessa. Adoptio on kuitenkin raskas prosessi, ja tämä yhteiskunta on rasistinen.

Kannattaa kuitenkin olla rohkea jos lapsen haluaa. Siitähän siinä loppupelissä on kyse – halusta tulla vanhemmaksi. Tyttöjeni mielestä olen varmaan hirveän lepsu äiti, poikani mielestä taas liian ankara.

Pelkään ankeaa tyhmyyttä

Pelkään tyhmyyttä. Läpipääsemätöntä, ankeaa tyhmyyttä. Näen maapallon tulevaisuuden kuitenkin positiivisena. Olen positiivinen, Esko Valtaoja -tyyppinen ihminen ja uskon ihmiseen ja tekniikkaan.

Uskon, että joku keksii levittää merkillisen kankaan jäätiköille eivätkä ne yhtäkkiä enää sulakaan. Nythän juuri keksittiin se jokin bakteeri, joka voisi syödä muovit valtameristä. Aivan mahtavaa!

Valitettavasti nämä jutut tulevat aika myöhään.

Jonkinlainen luonnonmullistus on varmaan edessä. Asumme maalla, ja siellä se näkyy vuodenajattomuutena ja sateisuutena. Pelkään, että Suomessa rakennuksemme eivät kestä jatkuvaa sadetta ja kosteutta.

X