Laulajat Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka ymmärtävät toistensa armottomuutta ja rikkovat rock-musiikin ja oopperan raja-aitoja: ”Yhdessä tulee parempaa jälkeä kuin yksin tekemällä”

Laulajat Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka löysivät yhteisen sävelen neljä vuotta sitten Tähdet, tähdet -ohjelman aikana.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Rocktenori, muusikko Jarkko Ahola, 41. Oopperalaulaja Waltteri Torikka, 34.

Laulajat Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka löysivät yhteisen sävelen neljä vuotta sitten Tähdet, tähdet -ohjelman aikana.
(Päivitetty: )
Teksti: Linda Martikainen

Laulaja Jarkko Ahola:

En tiennyt Waltterista mitään ennen Tähdet, tähdet -ohjelmaa.

Muistan kun meidät kilpailijat esiteltiin yleisölle ohjelman lehdistötilaisuudessa. Jokainen laskeutui omalla vuorollaan portaita alas. Waltteri saapui portaisiin puku päällä ja aika aran oloisena. Ohjelman aikana huomasin nopeasti, miten mies alkoi ottaa haltuun tilanteita. Ymmärsimme toisiamme hyvin.

Teimme muutaman keikan ohjelman jälkeen Waltterin ja Laura Voutilaisen kanssa. Silloin meillä klikkasi Waltterin kanssa ja muistan, että molemmilla oli ajatus areenakeikoista. Olimme samalla levy-yhtiöllä ja siitä se sana sitten levisi. Ajatus yhteiskonsertista oli mielenkiintoinen siksikin, että fanimme voivat olla aika erilaisia. Tämä on jo kolmas areenakonserttimme.

Odotan muilta joskus liikaakin, mutta kyllä eniten soimaan itseäni. Ensimmäisen Hartwall-konsertin aikana kärsin kovasta flunssasta. Ääneni oli mennyt ja tilanne oli ihan hirveä. Meillä oli täysi tupa ja halusin vain paeta jonnekin mustaan aukkoon.
Minun oli pakko ottaa kortisonia, mutta konsertin loppupuolella ääneni kuitenkin petti.

Kun kerroin yleisölle olevani flunssassa, ei päälleni satanut mätiä kananmunia, vaan saimme konsertista hyvää palautetta. Viime vuonna oli kiva päästä areenalle toistamiseen Waltterin kanssa. Silloin oli huomattavasti iloisemmat tunnelmat.

Minä olen meistä kahdesta se pragmaattisempi, järjestelmällisempi tyyppi. Ajattelemme molemmat, että yhdessä tulee parempaa jälkeä kuin yksin tekemällä.

Tässä ammatissa on viihdyttävä kuitenkin myös yksin ja kontrasti voi olla kova: keikalla ihmiset hurraavat ja osoittavat suosiota, keikan jälkeen olet yksin hiljaisuudessa. Se on välillä raskasta. Kaikki perustuu aitouteen: artisti voi olla rujo, raju tai miten huono tahansa, mutta jos hän tekee sitä aitona itsenään, on se aina viehättävää.

Olin pienenä syrjäänvetäytyvä, omissa oloissani viihtyvä poika. Yläasteella musiikki iski todenteolla, kun pääsin soittamaan rumpuja, mutta minusta tehtiin laulaja. Siihen vaikutti osaltaan se, ettei meillä ollut varaa hankkia soittokamoja. Tunsin siitä osattomuutta ja suruakin. Tajusin kuitenkin pystyväni laulamaan yhtä korkealta ja kovaa kuten ihailemani hevilaulajat. En ole vieläkään ottanut yhtäkään laulutuntia.

Tulevalta kesältä toivon rauhaa ja terveyttä. Niitä asioita alkaa tässä iässä vaalia. Teen myös soololevyä, joka ilmestyy syksyllä.

Waltteri Torikka ja Jarkko Ahola

Tommi Tuomi / Otavamedia

Laulaja Waltteri Torikka:

Avioeroperheen ainoana lapsena minullakin on aika vaatimattomat lähtökohdat, kuten Jarkolla. Musiikki on ollut meille molemmille henkireikä. Siihen maailmaan voi uppoutua ja siitä voi löytää aina jotain uutta.

Tiesin aika paljon Tähdet, tähdet -ohjelman muista artisteista ennen kuin ohjelma alkoi. Olin seurannut Jarkon uraa ja kuunnellut Teräsbetoniakin jonkin verran. Tulin itse ihan oudosta kulmasta siihen maailmaan. Taisin olla aluksi aika syrjäänvetäytyvä ja arka.

Luonteeni on osaltaan polarisoitunut. Joskus minun pitää päästä katoamaan ja lataamaan akkuja yksinäisyyteen. Tähdet, tähdet -voiton myötä elämä muuttui nopeasti ja suosio tuli yllättäen. Se oli hirveän vieras maailma.

Olen pyrkinyt aina olemaan oma itseni ja jos jossain vaiheessa se ei enää riitä, niin sitten teen jotain muuta. En halua rakentaa toista artistiminää, jolloin joutuisin taiteilemaan kahden persoonallisuuden kanssa.

Olen havainnut Jarkossa perfektionistin piirteitä ja tinkimättömyyttä. Olen itse ollut aina kova ruoskimaan itseäni, mutta nyt kun olen tehnyt Jarkon kanssa töitä, niin olen huomannut, että en olekaan niin paha.

Itsekritiikki on näissä hommissa kova, mutta se on ainoa tapa tehdä tätä työtä. Kyse on myös yleisön kunnioittamisesta. On se yleisö sitten 40 ihmistä Utsjoella tai täysi Hartwall-areena niin ihmiset tulevat paikalle aina tietynlaisin odotuksin – ja ne odotukset haluamme täyttää mutta myös yllättää.

Ensimmäinen areenakonsertti oli mennä mönkään, kun Jarkko sairastui flunssaan. En kuitenkaan usko, että kukaan olisi huomannut mitään, jollei hän olisi siitä kertonut.

Ymmärrämme toisiamme ja tietynlaista armottomuutta. Kun odotukset ovat kovat, vastuu omasta onnistumisesta on myös suuri. Lavalle mennään aina silti yksin.

Tulevan kolmannen konsertin kappaleet päätämme yhdessä, mutta molemmat haluavat laulaa tietyt omat kappaleet. Pyrin olemaan käytännönläheisempi, mutta myönnän, että olen aika taiteellinen tyyppi. Minun on tosi vaikea delegoida tehtäviä muille.

Minua myös ottaa todella paljon päähän, jos jokin asia menee mönkään. Silloin helposti mietin, että tuokin olisi pitänyt tehdä itse. Luulen välillä ihmisten voivan lukea ajatuksiani ja unohdan kertoa heille omat toiveeni. Jarkon kanssa saamme olla omilla tonteillamme.

Rikomme oopperan ja rock-musiikin raja-aitoja, mutta kaikki eivät ole sitä oopperan suhteen sulattaneet. Minua ei esimerkiksi pyydetä tekemään tiettyjä oopperateoksia enää ollenkaan. Se on tosi mälsää. Tuntuu, että nyt on tulossa taas se vaihe, kun minun pitää alkaa todistella itseäni muille. Ymmärrän oopperan tiukat raamit, mutta tekojeni katsominen suurennuslasilla tekee elämästäni vähän hankalaa. Armotonta menoa, kuten Sepi Kumpulainen sanoo.

Elokuun lopulla esiinnyn omassa juhlakonsertissa Olavinlinnassa, jossa juhlin samalla 35-vuotissyntymäpäiviäni ja 10-vuotistaiteilijajuhlaani. Se sattuu olemaan myös Jarkon syntymäpäivä. Polkumme leikkaavat tänä vuonna siis monessa kohtaa.

X