Kyse on aina toisista ihmisistä – Sen Lauri Salovaara oivalsi pyhiinvaellusreitillä Italiassa: ”Jos meillä ei ole muita, ei millään ole mitään väliä”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Lauri Salovaara
"Minulla on aivan ihanat lapset. He ovat aina olleet sitä mieltä, että kyllä isän pitää lähteä, olipa kyseessä sitten pyhiinvaellusreitti tai Selviytyjät", Lauri Salovaara kertoo. © Maiju Pohjanheimo
Yrittäjä Lauri Salovaara lähti reumalääkärinsä suosituksesta pyhiinvaellukselle Italiaan. Kolmen viikon yksinolo henkisti suorituskeskeistä Salovaaraa, eikä kotimaahan palannut ihan sama mies, joka vaellukselle lähti.

Yrittäjä-juontaja Lauri Salovaara lähti Via Francigenan pyhiinvaellusreitille Italiaan syksyllä 2018. Hän vaelsin ensimmäisellä vaelluksella 330 kilometriä.

”Opin siinä aika paljon elämästä ja ennen kaikkea itsestäni”, Lauri Salovaara sanoo.

Reumalääkärin vinkistä vaellukselle

”Olen tykännyt Paulo Coelhon kirjoista ja innostus vaeltamiseen lähti Coelhon Pyhiinvaellus-kirjasta, joka todella kosketti minua. Siinä pyhiinvaellusreittinä on Santiago de Compostela, mutta reumalääkärini ehdotti minulle suomalaisille tuntemattomampaa reittiä ja se oli Via Francigena.

Vietin vaelluksella elämäni upeimmat kolme viikkoa yksin. Reissu henkisti minua isosti. Väitän, että tulin sieltä takaisin parempana miehenä, ystävänä ja isänä. Parasta jälkeenpäin ajateltuna oli se, että muutamassa päivässä kaikki ne miljoona asiaa, mitkä päässäni pyörivät, tulivat käsiteltyä. En aktiivisesti ajatellut mitään, mutta huomasin silti käsitelleeni valtavan määrän erilaisia ongelmia ja juttuja mielessäni. Se oli hyvin meditatiivinen tila.”

Lue myös: Tällainen on Santiago de Compostela – Vaellus keskiaikaisella reitillä kulkee pyhiinvaeltajien jalanjäljillä

Irtautuminen arjen kiireestä ja somesta

”Vaellukselle oli lähtenyt suorituskeskeinen, pedantti kaveri. Olen entinen perfektionisti. Vaelluksella minulle tuli tosi voimakkaana ajatus riittävän hyvästä. Siitä, että ihan oikeasti riittävän hyvä riittää, kaikesta ei tarvitse tehdä täydellistä.

Tämä heijastui myös somemaailmasta, jonka täydellisyyden virtaan on niin helppo hypätä mukaan. En ollut somessa vaelluksen aikana muuten paitsi yksisuuntaisesti eli postasin kyllä videoita itse, mutta en katsonut yhtään muiden juttuja. Se oli aivan mahtavaa.

Huomasin, miten riittävästi minulla on asioita ja miten hyvin minulla on kaikki. En kaivannut somesta mitään.

Irtaantuminen siitä kuplasta vapautti tietyllä tapaa kaiken suorittamisesta ja kaikkeen pyrkimisestä, kun ei siihen kuitenkaan yksi ihminen pysty. Vaeltamiseen lähtemisessä tunne voitti järjen, mutta lopussa voitti kyllä molemmat.”

Mieleenpainuva työkeikka kaatosateessa Toscanassa

”Minulla on aivan ihanat lapset. He ovat aina olleet sitä mieltä, että kyllä isän pitää lähteä, olipa kyseessä sitten pyhiinvaellusreitti tai Selviytyjät. He tietävät, että minussa on niin paljon kiertolaisverta, että en pysty olemaan paikoillani. Sen takia en myöskään pysty enää kuvittelemaan, että olisin kenellekään töissä.

Tein vaelluksella jonkin verran etäkeikkoja ja kerran minun piti tehdä Suomeen puolen tunnin puhekeikka. Olin kaatosateessa keskellä Toscanan kukkuloita eikä missään näkynyt mitään mihin olisin voinut mennä sateensuojaan tietokoneeni kanssa. Keikka oli alkamassa muutaman hetken päästä ja minulle alkoi hiipiä paniikki.

Varttia ennen h-hetkeä näin vanhan kivitalon. Pian sen ikkunaluukut aukesivat ja nainen sieltä huusi, että hullu, mitä sinä siellä sateessa kävelet, tule tänne sisälle. Naisen mies juoksi avuksi kantamaan rinkkaani ja selitin heille tilanteen.

He sanoivat, että ei hätää. Heiltä löytyi nettiyhteys, yläkerrassa oli hyvin tilaa ja lisäksi he olivat juuri tehneet tomaattipastaa, josta riittäisi minullekin. Niinpä istuin yhtäkkiä siellä yläkerrassa lasissa punaviiniä, edessäni tomaattipastaa ja aloitin työt upeissa Toscanan maisemissa.”

Lauri Salovaara

© Maiju Pohjanheimo

Rationaalista hengellisyyttä – ”Kaikessa on kyse toisista ihmisistä”

”Kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon. Olen enemmänkin hengellinen kuin uskonnollinen. Lapsille on ihanaa puhua, että on taivas ja siellä kaikki tutut kohtaavat. Se on kiva turva. Muuten olen vähän rationaalisempi ajatuksissani.

Seuraavaa suurempaa vaellusta Turkkiin olen jo suunnitellut. Siinä olisi edessä 400 kilometriä vuorilla. Vaellan aina yksin, koska kyseessä on matka itseen. Tunne ja järki kohtaavat silloin aivan erityisellä tavalla.

Tärkein oppi, jonka olen reissuiltani saanut on se, että me olemme tosi pieniä suhteessa maailmankaikkeuteen. Ne ongelmat, joita minulla lähtiessäni oli, asettuivat vaelluksella ihan toiseen perspektiiviin. Uskon siihen, että elämä tuo eteen ne ihmiset, joita kulloinkin tarvitsee.

Uskonnosta tuli vaelluksen aikana tosi vahva tunne. Kävellessäni kylästä kylään kävelin aina myös kirkosta kirkkoon. Pohdin paljon sitä mitä uskonto oli merkinnyt minulle aiemmin ja mitä se merkitsi nyt.

Yksi olennainen teema kirkastui: kaikessa on kyse toisista ihmistä. Jos meillä ei ole muita ihmisiä, ei millään ole mitään väliä.”

Lue myös: Pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan toi käänteen Johannan elämään: ”Opin luottamaan, että elämä kantaa”

X