Vuosia muistisairaan äidin rinnalla – Lena Meriläinen hoiti äitiään uupuen välillä itsekin: ”Meillä oli pitkät jäähyväiset, jotka olivat hyvät”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Äidin kuoltua Lena Meriläisellä on ollut aiempaa enemmän vapaa-aikaa. Vapauteen totuttelussa on ollut opettelemista.
Äidin kuoltua Lena Meriläisellä on ollut aiempaa enemmän vapaa-aikaa. Vapauteen totuttelussa on ollut opettelemista. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Näyttelijä Lena Meriläinen huolehti muistisairaasta äidistään vuosikausia. Välillä sairauden vaiheet olivat niin raskaita, että hän itsekin sairastui uupumukseen.

Lena Meriläinen koki Alzheimer-sanan ennen vain pelottavana nimenä, mutta vuonna 2012 siitä tuli osa arkea. Silloin Lenan äidillä Ruth Matsolla todettiin Alzheimerin tauti.

Jo ennen äidin diagnoosia Lena ja hänen tyttärensä olivat huomanneet oireita, jotka eivät enää menneet vanhuuden höperyyden piikkiin. Kun unohtelulle löytyi syy, Lena oli kauhuissaan. Pelko ei hälvennyt muistisairaudesta lukemalla, päinvastoin tieto sairauteen kuuluvista vaikeista vaiheista vain lisäsi huolta.

Lenaa pelotti, että äiti katoaa jonnekin. Myös ajatus siitä, että hänestä tulisi oman äitinsä huoltaja, tuntui ahdistavalta. Lenan täytyi valmistautua hoitamaan kaikki asiat äitinsä puolesta.

Varsinkin äidin sairauden aggressiivisempi vaihe tuntui Lenasta raskaalta, ja lopulta Lena itse sairastui uupumukseen.

”Äiti oli loppuun asti ihanan täynnä rakkautta”

Ensireaktion jälkeen Lena Meriläinen oppi elämään äidin sairauden kanssa. Aluksi lääkkeet hidastivat ja pysäyttivät taudin etenemisen muutamaksi vuodeksi, mutta sitten muistisairaus eteni.

Lenan äiti asui pitkään kotona, ja vaikka kotihoito kävi monta kertaa päivässä, Lena huolehti usein iltaisin, miten äiti pärjää. Hän kävi äidin luona noin viisi kertaa viikossa ja yritti alussa hoitaa tämän lääkityksetkin. Onneksi Lenan tytär asui samassa taloyhtiössä.

”Se oli sellainen turva. Helpotti, että oli joku, jonka kanssa purkaa sitä tilannetta. Alzheimerin tautiin liittyy monenlaisia vaiheita, ja äitikin oli jossain vaiheessa äkäinen ja aggressiivinen. Jälkeenpäin olen ajatellut, että se on ymmärrettävää. Häntä on varmasti pelottanut”, Lena Meriläinen, 66, sanoo.

Lenan äiti kuoli 88-vuotiaana juuri ennen koronarajoituksia 1. maaliskuuta. Lena on siitä helpottunut ja kiitollinen, sillä hän ei olisi kestänyt, ettei olisi rajoitusten takia päässyt katsomaan äitiään hoitokotiin. Koronan takia yhteinen muistotilaisuus jäi kuitenkin pitämättä, ja hautajaisiin pääsi vain alle kymmenen läheisintä.

Kuolema ei tullut yllätyksenä, sillä äiti ollut hoitokodissa vuoden 2019 kesästä lähtien ja sitä edeltäneen vuoden aikana hän oli paljon sairaalassa. Äiti tunnisti Lenan viimeiseen asti, vaikka lopussa hän ei enää muistanut kuin lähipiirin.

”Loppuvaiheessa oli selvää, että sitä kohti mennään. Meillä oli pitkät jäähyväiset, jotka olivat hyvät. Asia oli hyväksytty, eikä äidin kanssa ollut mitään, mitä ei olisi jäänyt sanomatta tai tekemättä ja kaikki asiat oli hoidettu. Äiti oli loppuun asti ihanan täynnä rakkautta. Se meni kauniisti, mutta totta kai suru tuli, kun kuolema on niin lopullista.”

”Minun on taas helppo hengittää”

Äidin sairastaessa viikon lomatkin tuntuivat mahdottomilta, mutta nyt Lenalla on ollut enemmän vapaa-aikaa kuin vuosiin. Hänestä tuntuu, että vapaus on koittanut. Lenalla ei ole velvollisuuksia ketään kohtaan, kun lapsi ja kaksi lapsenlasta ovat jo aikuisia. Nuorin lapsenlapsi on 10.

”Yhtäkkiä elämä onkin minun omani. Huomaan, että nyt nautin itsekin, kun kohtaan jonkun ja pääsen juttelemaan. Ennen äidin sairaus oli koko ajan takaraivossa. Nyt minun on taas helppo hengittää ja voin oikein hyvin tällä hetkellä, koronatilanteesta huolimatta.”

Vapautuneisuuden huomaa myös työssä. Lena epäilee olleensa aiemmin kireä työkaveri, vaikka kollegat sen kiistävätkin.

”Näyttelijän työssä pitää uskaltaa antaa mennä, se on ollut minulle ennen hiukan hankalaa. Kun on kokenut jotain aika rajua, siitä selvittyään tuntuu kuin olisi voittanut jotain. Enää pienillä asioilla ei ole niin väliä, vaan voin antaa itselleni vähän armoa.”

Syke-sarjan ja -elokuvan Lenita

Näyttelijä Lena Meriläinen on eläkkeellä, mutta tekee edelleen töitä. Eläke on tuonut turvaa, sillä aiemmin freelancerin arkeen kuuluva taloudellinen epävarmuus tuntui hänestä stressaavalta.

Toisaalta Lena arvelee, että irrottautuminen työstä voi olla vaikeampaa kuin luulisi. Myös aviomies Olli on yhä työelämässä, vaikka ehti jäädä eläkkeelle viitisen vuotta sitten. Muu perhe on suhtautunut positiivisesti heidän työntekoonsa.

”Lapset ovat sanoneet ihanasti, että teet juuri niin kuin sinusta tuntuu hyvältä. He eivät halua puuttua siihen millään tavalla ja miksi puuttuisivatkaan. Työnteko on sukutraditio, äiti ja isä tekivät hullun lailla töitä ja se oli heidän suuri rakkautensa, samoin on minun.”

Töitä riittää yhä. Kesällä kuvattiin Syke: Hätätila -elokuvaa, ja parhaillaan Lena on kiireinen sairaaladraamasarja Sykkeen kymmenennen kauden kuvauksissa. Koronatilanne vaikutti tuotantojen työskentelytapoihin, sillä studiolle mennään maskeissa, ja näyttelijät saavat riisua ne vasta, kun kamera alkaa käydä. Muilla ympärillä olevilla on maskit koko ajan.

Lena on näytellyt tomeran sairaanhoitaja Lenitan roolia vuodesta 2014. Sykkeen sopimukset tehdään noin vuodeksi kerrallaan, ja Lena on antanut itselleen luvan pohtia joka kerta perusteellisesti, jatkaako vielä sarjassa. Lenitan näytteleminen tuntuu yhä mielekkäältä.

Lena Meriläinen

Lena Meriläinen on eläkkeellä, mutta tekee yhä töitä. Näyttelijänä häntä kiehtoo, kun saa esittää aivan toisenlaista ihmistä kuin mitä itse on. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Lenitaa hän kuvailee työläisnaiseksi, jolla on jalat maassa ja joka ei turhia haihattele. Lena ei ole itse yhtä kylmähermoinen, vaan reagoi tilanteisiin joskus liiankin nopeasti, vaikka on muuten rytmiltään hidas.

Lenan roolihahmo Lenita on alusta asti ollut apulaisosastonhoitaja, mutta viime vuosina Lenita on käsikirjoitettu Lenan toiveesta leikkaussalikohtauksista ulos. Niiden kuvaukset vievät useamman tunnin, ja Lena pyysi itselleen helpotusta aikatauluihin. Hän alkoi myös tehdä kolmepäiväistä viikkoa voidakseen hoitaa äitiään.

”Kun äidin sairaus oli vaikeimmillaan, työt olivat pakopaikka. Kun menin töihin, en miettinyt yhtään äitiä. Kolmipäiväisen työviikon tekeminen oli kyllä viisasta.”

Äidin sairaus ja korona-aika ovat vain lisänneet arvostusta sairaanhoitajien työtä kohtaan. Eniten Lena on ollut yllättynyt siitä, miten hoitajat tekevät työnsä hosumatta kovankin kiireen keskellä. Käytävillä ei juosta kuin todellisessa hätätilanteessa.

”Hoitajien työ on vaarallista. On kunnioitettavaa, että he menevät suoraan koronapesään, ja näinhän he ovat tehneet ennenkin kaikkien sairauksien kanssa. Maksaisin heille paljon parempaa palkkaa. En voi ymmärtää, miksi sairaanhoitajien palkka on niin pieni.”

”Kukaan ei aina jaksa”

Urahaaveita riittää yhä. Lena Meriläinen iloitsee, että nykyään vanhemmille naisille on enemmän rooleja kuin aiemmin, vaikkei toki yhtä paljon kuin miesnäyttelijöille.

”Nuorempana tein vähän omituisempia rooleja, ja haluaisin vielä näytellä jonkinlaista tavallista höppänää, joka olisi vähän hullu. Tuntuu, että sellainen olisi lähellä minua, hah! Usein minut nähdään tietynlaisena: nyt olen fakkiintunut tähän sairaanhoitajan rooliin.”

Teatterikiinnityksiin hän ei ehkä olisi enää valmis. Vuosia sitten hän uupui teatterikiinnityksen aikana ja joutui lopulta hakemaan virkavapautta.

”Oli hyvä opetus muistaa, että kukaan ei aina jaksa, vaan kaikilla on rajansa.”

Myöhemmin uupumus iski uudelleen, kun äidin sairaus oli pahimmillaan. Lena sai silloin apua terapiasta. Alun perin hän meni lääkäriin vatsaoireiden takia, mutta lääkäri ehdotti psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamista. Lopulta Lena kävi tämän juttusilla puoli vuotta.

Apu tuli lopulta nopeasti. Terapiassa hän oppi tunnistamaan omia tapojaan suhtautua asioihin ja toimimaan uudella tavalla. Hän oppi myös, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse, vaan tekee vain sen, minkä pystyy, ja turvautuu muiden apuun.

”Tunsin itseni jo sen verran hyvin, että tiesin unohtavani itseni helposti. Huolehdin muista, enkä aina välitä itsestäni. Olen aina ollut jaksajatyyppiä. Oli hyvä opetus muistaa, että kukaan ei aina jaksa, vaan kaikilla on rajansa. Itseään pitää kuunnella.”

Lena Meriläinen surua seuranneesta korona-ajasta: ”Kyllä me tästäkin selviämme”

Korona-aikana Lena Meriläinen on viettänyt enemmän aikaa mökillään Hämeessä. Pilatestunnit ovat koronan takia jääneet, mutta mökillä Lena on tehnyt pitkiä lenkkejä perheen sekarotuisten koirien Laran ja Murun kanssa.

Sen sijaan tytärtään, lapsenlapsiaan ja kahta lapsenlapsenlastakaan Lena ei ole nähnyt juuri lainkaan kuluneen vuoden aikana. Normaalisti perhe on paljon tekemisissä, mutta nyt he viettivät joulunkin erillään. Koronarajoitusten noudattaminen oli kaikille tärkeää.

”Se on vähän rankkaa, sillä varsinkaan nuorimmainen lapsenlapsenlapsi ei tunne minua enää, mutta kyllä me tästäkin selviämme. Tunnen pelkoa, kun käyn töissä ja saatan kuljettaa tautia, joten päätimme elää korona-aikana näin.”

Tiiviin suvun pienin jäsen on 1-vuotias tyttärentyttärenpoika, jota Lena sai kesällä pitää sylissä. Syksyllä koronatilanne huononi ja Lena siirtyi seuraamaan pienokaisen kasvua videoiden ja valokuvien kautta.

”Tutustuminen täytyy aloittaa alusta, kun taas pääsee lähelle. On erityinen onni, että vaikka itse olen tehnyt vain yhden lapsen, jälkikasvua on näin paljon. En voinut kuvitellakaan, että se on näin ihanaa!”

Kuvausvaatteet: Neuletakki ja korvikset AnniLiinas, Liike, t-paita Inwear, farkut Mos Mosh, Dots…, kengät kuvausrekvisiittaa.

Lue myös: Lena Meriläinen kertoo uupumuksestaan: ”On rohkeaa pyytää apua”

Lue myös: Äidin Alzheimer – Tietokirjailija Liisa Seppänen: ”Ymmärsin, että muistisairaus on sellainen tauti, jossa läheinen voi kulkea rinnalla”

X