Lloyd Libiso sai intistä ryhtiä elämäänsä: ”Tajusin heti, että armeija oli minun juttuni – olin kaivannut rutiineja ja sääntöjä”
Toimittaja-radiojuontaja Lloyd Libiso löysi armeijasta elämäänsä kaipaamaansa ryhtiä ja merkityksellisyyden tunnetta. Libison armeijauralle mahtui myös yksi hyvin synkkä hetki.
Lloyd Libiso on 31-vuotias toimittaja, tuottaja, käsikirjoittaja sekä radiojuontaja. Lloyd Libiso – Pää edellä -kirja julkaistiin elokuussa.
Lloyd Libiso oli pari vuotta muita vanhempi, kun hän meni armeijaan Upinniemeen tammikuussa 2015.
”Minulle oli anottu lykkäystä työni takia, sillä olin pääsemässä työskentelemään rakennuksille elementtiasentajaksi, mutta siinä oli ehto, että minun piti pystyä olemaan vähintään yhden kokonaisen työmaan ajan rungolla hommissa”, Lloyd Libiso kertoo.
Lopulta armeijaan meno siirtyi kahdella vuodella.
Alokas Libiso
”Alokasaika Upinniemessä imaisi minut heti mukaansa, ja siitä tuli minulle suuri käännekohta. Yhtäkkiä olin vain alokas Libiso. Meillä kaikilla oli samanlaiset vaatteet ja yhtäläinen jännitys siitä, miten intti tulisi menemään.
Minulle teki tosi hyvää, että armeijassa kaikki oli niin tarkkaan suunniteltu. Aamusta yömyöhään tai jopa vuorokauden ympäri joku oli miettinyt ohjelman. Siellä ei tarvinnut miettiä sitä itse yhtään. Lompakkoakaan ei tarvinnut, sillä talo tarjosi pöperöt.
Olin jo nuorena kova liikkumaan. Kilpailin SM-tasolla esimerkiksi taekwondossa ja pystyin voittamaan siinä Suomen mestaruuksia.
Kun kilpaurheilu oli jäänyt, tuntui tosi hyvältä olla mukana porukassa, jossa herättiin kuudelta, pedattiin vuode ja lähdettiin aamureippailulle. Se toi kaivattua ryhtiä. Osa kapinoi tietysti vastaan, mutta minä tajusin heti, että armeija oli minun juttuni. Olin kaivannut rutiineja ja sääntöjä elämääni.”
Armeija yhdisti sotilaat eri puolilta maata
”Intti toi mielenrauhaa, mutta se tuntui myös todella merkitykselliseltä. Meistä oli kasvamassa sotilaita, maanpuolustajia. Ihastuin siihen.
Olin ehkä salaa odottanut, että olosuhteet olisivat välillä vähän haastavat ja myös kurjat. Tammikuussa, kun mereltä puhalsi mukavasti vilvoittava tuuli, minusta oli vain mukava haastaa itseäni ja möyriä porukalla maastossa.
Koen olevani poikkeuksellisen siunattu siinä, että niin koululuokissa kuin armeijatuvissa kohdalleni on aina sattunut niin mukavaa porukkaa.
Vietin palvelusaikani loppuun meritiedustelukomppaniassa. Armeija on ollut erityisen käänteentekevä elämässäni siksi, että sain siellä henkilökohtaisesti todistaa ja oivaltaa, miten se yhdistää meitä suomalaisia ympäri maan. Olin ennen omaa palvelusaikaani saanut kuulla inttitarinoita kavereiltani, mutta lopulta pääsin elämään ne itse.
En usko, että olisin koskaan muuten oivaltanut, miten merkityksellinen suomalainen armeija on, ellen olisi kokenut sitä itse. Myöhemmin perustin myös Inttistoorit-podcastin.”
Itsekuria ja huumorintajua
”Olen sotilasarvoltani kersantti eli taistelukenttien työnjohtaja. Sotilasjohtaminen on esimerkillä johtamista, mutta jokainen johtaa aina vähintään itseään. Se tarkoittaa myös viestintää.
Sotilasjohtaminen vaatii kuria, jonka korkein muoto on itsekuri. Välillä tehtävissä pitää purra hammasta yhteen mutta samalla muistaa huumorintaju. Reissut voivat olla raskaita. Jos ei pysty nauramaan omille onnistumisilleen tai epäonnistumisilleen, se käy raskaaksi.”
”Mummini ja vaarini olivat ylpeitä sotilasurastani”
”Kun olimme juuri kotiutumassa, eräs reserviupseerioppilas kuoli onnettomuudessa 2015 joulukuussa. Vaikka hän oli seuraavaa saapumiserää, tuntui siltä kuin joku läheinen olisi menehtynyt. Se oli ehdottomasti koko armeija-aikani synkin kohta.
Armeijassa on aina puhuttu hyvin suoraan tilanteesta Venäjän suhteen, ja kun oma palvelusaikani alkoi, Venäjä oli edellisenä vuonna hyökännyt Krimille. Viimeisimmät tapahtumat ovat osoittaneet, kuinka äärimmäisen tärkeää on, että pidämme valmiutta yllä sekä harjoittelemme ja täytämme jokainen sen tehtävän, joka meille on annettu.
Mummini ja vaarini olivat sotaveteraaneja, ja he olivat ylpeitä sotilasurastani. Mummi eli 94-vuotiaaksi. Hän oli loppuvaiheessa terveyskeskuksessa, ja kävin siellä lakkaamassa hänen varpaankyntensä. Kun olin lähdössä, mummi totesi viimeiseksi, että oli se hyvä, että sinäkin kävit sen armeijan.
Suvussamme on aina arvostettu sitä, että maata puolustetaan.”
