Lola Odusoga on taitava säästämään kuluistaan: ”Yrittäjän työn epätasaiset rahavirrat näkyvät lastenkin elämässä”

Pätkätöitä tekevä yrittäjä Lola Odusoga kärsii koronaviruksen aiheuttamista työkeikkojen peruuntumisista. Hän on aina ollut tarkka rahoistaan ja on koko aikuisikänsä pitänyt kirjaa omasta kulutuksestaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lola Odusoga on työskennellyt yrittäjänä 20 vuoden ajan. Hän loikkasi rohkeasti uuteen ja työskentelee nykyisin tv-ohjelmien tuotantotiimeissä. Lisäksi hän tekee myös perinteisiä malli- ja pr-hommia.

Pätkätöitä tekevä yrittäjä Lola Odusoga kärsii koronaviruksen aiheuttamista työkeikkojen peruuntumisista. Hän on aina ollut tarkka rahoistaan ja on koko aikuisikänsä pitänyt kirjaa omasta kulutuksestaan.
Teksti: Anneli Juutilainen

Keikkojen peruuntumisia alkoi ilmestyä kalenteriin maaliskuun alussa. Vauhdilla levinnyt koronavirus on pannut monen yrittäjän suunnitelmat uusiksi – näin on kokenut myös juontaja Lola Odusoga, 42.

”Koronavirus vaikuttaa työntekooni isosti. Tapahtumia perutaan ja perun joitakin myös itse. Uusia keikkoja tuskin hetkeen buukataan, ja eräässäkin pidemmässä proggiksessa koronatilanne on jo sopimuksessa huomioitu toteutumisen kannalta”, Lola Odusoga sanoo.

Onneksi hänellä on mahdollisuus kirjoittaa blogiaan kotioloissa. Yksityisiä eli yhden hengen malli- ja missikoulutuksia hän voi edelleen pitää, ja useimpia sosiaalisen median yhteistyökuvioita ja kuvausjuttuja on mahdollista tehdä ilman ihmiskontakteja.

Koronavirus tuntuu myös perheen arkirutiineissa. Jo viime viikon torstaina Lolan lapset, 9. luokkalainen ja pian 16 vuotta täyttävä Denise sekä 7. luokkalainen Sylvester, 13, jäivät pois koulusta, vaikka koulua ei silloin suljettu.

”Olemme perheen yhteisellä päätöksellä pitäneet lapset pois koulusta ja harrastustuksista. Ennakoin itse ja teen päätöksiä lasteni tartuntariskiä pienentääkseni, ja pyrin myös huomioimaan muut omilla toimillani – en halaile, kättele ja vältän ihmisjoukkoja ja pesen käsiäni. Jokaisen tulisi nyt toimia niin.”

Notkahdus työtilanteessa ei kuitenkaan pelota Lolaa. Jo yli 20 vuoden ajan pätkätöitä tehneenä yrittäjänä hän tietää, minkälaista on elää välillä pienemmällä budjetilla.

Lukio jäi kesken

Lola Odusoga oli vasta 18-vuotias lukiolainen, kun työelämä imaisi hänet mukaansa. Jo 11-vuotiaana mallikouluun mennyt Lola teki mallin töitä, promootiohommia ja mainoksia niin paljon, että ehti istua koulussa vain kahtena päivänä viikossa.

Niinpä syksyllä 1995 hän jätti lukion kesken. Rehtori vastusteli, mutta Lola piti päänsä. Äiti tuki tytärtään ratkaisussa ja luotti siihen, että tämä tiesi mihin oli ryhtymässä.

”Ajattelin, että nyt pitää takoa, kun rauta on kuuma. Tiesin voivani palata opintojen pariin myöhemmin.”

Kun Lola talvella 1996 kruunattiin ensimmäisenä tummaihoisena naisena Miss Suomeksi, julkisuusmylläkkä oli valtava. Esiintymiskeikkoja riitti jokaiselle päivälle ja missivuoden ajan Lola juoksi sekä mallitoimiston että missiorganisaation sopimilla keikoilla.

Monien Lolaa edeltävien missien julkinen ura oli hiipunut kruunajaisvuoden jälkeen, mutta Lolan kohdalla niin ei käynyt. ”Olin varmaan niin erilainen, että töitä riitti misseyden jälkeenkin. Ehkä siihen vaikutti myös kansainvälinen menestykseni ja se, että tein aina duunini hyvin”, Miss Universum-kilpailuissa kolmanneksi edennyt Lola pohtii.

Hän ei ole katunut lukion keskeyttämistä.

”En ole ikinä tarvinnut yo-todistusta. Mikään elämässäni ei ole tyssännyt siihen, että en ole ylioppilas.”

Lolan omat lapset ovat nyt yläkoululaisia. Denise aikoo syksyllä lukioon, mutta Lola suhtautuu suopeasti siihen, jos tytär toimisi kuten hän aikoinaan.

”Ymmärtäisin koulun keskeyttämisen, jos tiedossa olisi töitä ja selkeä suunnitelma. Tyhjän päälle jääminen ei koskaan ole vaihtoehto. Jos työtä ei ole, pitää pysyä koulussa niin kauan, että on rahkeita saada hommia.”

Salakuvausta

Voimakas esiintymisvietti on ohjannut Lolan uraa eteenpäin. Kilpatanssin ja julkisen työn vastapainoksi hän kuitenkin huomasi jo muutaman vuoden jälkeen kaipaavansa ulkonäkökeskeisen uran rinnalle muutakin. Hän halusi varmistaa selviävänsä, jos jotain pahaa tapahtuisi.

”Minulla on tapana paisutella asioita mielessäni ja siksi tarvitsen aina varasuunnitelman. Kun ulkonäkö kuitenkin muuttuu, ei sen varaan kannata laskea koko elantoaan.”

Mallintyön ja juontokeikkojen lisäksi Lola Odusoga onkin tehnyt vuosien varrella monenlaista hommaa: ohjannut jumppatunteja, järjestänyt ohjelmaa ja pyörittänyt tapahtumia TPS:n jalkapallo- ja jääkiekko-otteluissa.

Kiinteistönvälittäjänä hän työskenteli noin kymmenisen vuotta sitten kolmen vuoden ajan, kunnes totesi, ettei halua jatkaa enää päivääkään. Riitojen sovitteleminen ja jatkuva osapuolien välinen vääntö tuntuivat liian negatiiviselta.

Suurimmaksi ongelmaksi muodostuivat kuitenkin hänen koko kansalle tutut kasvonsa.

”Usein myyjät ajattelivat, että julkisuuteni vuoksi voisin saada pakotettua jonkun ostamaan talon. Odotukset olivat liian usein epärealistiset.”

Monet uskoivat Lolan olevan hyvä vetonaula asuntoesittelyihin. Ja usein niin olikin, mutta se kääntyi nopeasti epämiellyttäväksi piirteeksi.

”Välillä minusta otettiin salaa kuvia asuntonäytöillä. Siinä työssä tunnettuus oli haitta.”

Lolalla on kova työmoraali ja hän vaatii sitä myös työtovereiltaan. ”Ihmettelen nykynuoria, joiden pitäisi saada kovaa liksaa mutta mitään ei oikein huvittaisi tehdä.”

Lola Odusoga omaa kovan työmoraalin ja hän vaatii sitä myös työtovereiltaan. ”Ihmettelen nykynuoria, joiden pitäisi saada kovaa liksaa mutta mitään ei oikein huvittaisi tehdä.” Tommi Tuomi / Otavamedia

Epävarmuutta

Parinkymmenen vuoden yrittäjyyden aikana Lola Odusoga on oppinut elämään epäsäännöllisten töiden parissa.

”Olen elänyt koko ikäni taloudellisen epävarmuuden kanssa. Se motivoi minua tekemään aina parhaani, jotta saan seuraavankin keikan. Jotkut ystäväni ovat seuranneet elämääni sivusta ja ihmettelevät välillä, miten pärjään näin.”

Toisinaan Lola joutuu karhuamaan palkkiotaan, joiden maksu on viivästynyt sovitusta – joskus jopa vuosia.

”Oman palkkion kerjääminen on kaikkein nöyryyttävintä, vaikka sen ei pitäisi tuntua siltä, koska vika ei silloin ole itsessä. Silti tunnen helposti syyllisyyttä joutuessani vonkaamaan niitä ja olemaan kovempi työnantajaa kohtaan.”

Lola on totutellut myös siihen, että välillä yrittäjän kalenteri on buukattu täyteen ja joskus eteen tulee täysin esiintyjälle tyhjä kuukausi.

”Silloin ei saa vaipua kuvitelmaan, että kukaan ei halua minua enää keikalle tai harhaan, että minussa olisi vikaa. Ne ajatukset heräävät helposti. Uran alkuvuosina syyllistin itseäni töiden vähyydestä.”

Tammi- ja heinäkuussa hommia on vähän. Aiemmin Lolan mieleen hiipi silloin paniikki, mutta nyt hän osaa suhtautua tilanteeseen.

”Osaan jo luottaa siihen, että töitä tulee lisää. Olen oppinut keskittymään hiljaisina kuukausina kotiin, lapsiin ja lomailuun.”

Lola uskoo, ettei säännöllinen kuukausipalkkainen työ sopisi hänen luonteelleen.

”Olen tottunut siihen, että kaikki on epäsäännöllistä ja jokainen päivä on erilainen. Minulla ei ole rutiineja päivissäni muuten kuin joka toinen viikko, kun lapset asuvat luonani”, ex-miehestään Jarkko Wallinkoskesta vuonna 2015 eronnut Lola sanoo.

Ei kauneushoidoille

Lola Odusoga on aina ollut tarkka rahoistaan ja on koko aikuisikänsä pitänyt kirjaa omasta kulutuksestaan.

”Yritän kerätä kuukaudessa mahdollisimman monta ’nollapäivää’ eli kirjoitan kalenteriin nollan niiden päivien kohdalle, kun en ole ostanut mitään. Kuun lopussa lasken nollat ja iloitsen niistä.”

Lola on taitava säästämään kuluistaan.

”Silloin kun rahaa on enemmän, saatan käydä nopeilla ruokaostoksilla kalliissa lähikaupassa. Jos on hiljaisempaa, ostan pienet täydennysostotkin kauempana sijaitsevasta Lidlistä.”

Lola pyrkii käymään ruokakaupassa kerran viikossa ja ostaa silloin koko viikon ostokset.

”Jos pitää säästellä, en ostele herkkuja lapsille. Yrittäjän työn epätasaiset rahavirrat näkyvät lastenkin elämässä, mutta he ovat tottuneet siihen, että välillä saa ja välillä ei. Olen opettanut lapsilleni, että raha ei kasva puissa. Välillä sitä tulee paremmin, välillä huonommin.”

Hän seuraa usein mielenkiinnolla muiden ihmisten rahankäyttöä. Lola ei itse käy kampaajalla tai kauneushoidoissa. Töihin hän ottaa kotoa omat eväät.

”Eniten jaksan hämmästellä ihmisiä, jotka ovat koko ajan ulkona ja kahviloissa syömässä. Mielestäni on pahinta mahdollista rahanhukkaa istua kahvilassa juomassa kalliita kahveja ja syömässä ravintoloissa.”

Uusi ura

Filippiiniläisen autiosaaren lämpöisissä rantavesissä Lola pohti tulevaisuuttaan. Vuonna 2018 kuvatun Selviytyjät-ohjelman aikana hänellä oli aikaa mietiskellä, mitkä unelmat olisivat toteuttamista vailla. Hän oli pitkään haaveillut pääsevänsä televisio-ohjelmien tuotantopuolelle ja aloittavansa oman blogin.

Rankan reissun jälkeen Lola päätti ryhtyä toimeen asian etenemiseksi ja otti yhteyttä tuotantoyhtiössä työskentelevään tuttavaansa.

”Kerroin olevani valmis aloittamaan ihan mistä tahansa, vaikka kahvinkeitosta. Halusin päästä opettelemaan kaiken alusta asti.”

Tuttavan rohkaisemana Lola laittoi läjän hakemuksia tv-ohjelmia tekeviin tuotantoyhtiöihin ja sai pestin: hänet palkattiin tekemään castingejä eli roolituksia muutamaan tv-sarjaan. Lola oli mukana Supernanny Suomi -ohjelman ensimmäisen ja toisen tuotantokauden taustatiimeissä, samoin kuin Onnenpyörässä, Gladiaattoreissa sekä Kimpassa -sarjoissa.

Työn alla on ollut koko ajan myös muita ohjelmia eri tuotantoyhtiöille, mutta niistä hän ei voi vielä voi puhua.

Hän on tyytyväinen nykyiseen asemaansa eikä himoitse tuottajan pallille vastaamaan kokonaisista ohjelmista.

”Haluan olla duunari ja hoitaa oman osuuteni kunnolla. Tärkein tavoitteeni on olla hyvä siinä mitä teen.

Lolan kuvausvaatteet: korvakorut Muotikuu. Jakkuasu jakku Muotikuu, housut Your Face, nilkkurit Unisa, korvakorut Kalevala Koru.

Lue myös: Lola Odusoga kaipaa parisuhteessakin omaa rauhaa: ”Itsenäisyyteni on monelle miehelle kova paikka – En kestä, että joku on koko ajan läsnä”

X