Pata Degerman paljastaa vinkit, joilla ihmishenkikin voi reissussa säästyä – Lue myös, missä löytöretkeilijä vietti prinssi Harryn kanssa kahdenkeskistä aikaa
Löytöretkeilijä ja vuorikiipeilijä Patrick ”Pata” Degerman on tehnyt lähes 50 retkikuntaa eri puolille maailmaa. Hän on oppinut, että ihminen on suurin vaara löytöretkillä.
Löytöretkeilijä, vuorikiipeilijä Patrick ”Pata” Degerman on varautunut kaikenlaisiin tilanteisiin retkillään: varasuunnitelmat, evakuointisuunnitelmat ja hätävalheet ryöväreiden varalta pitää olla valmiina.
Löytöretkeilijä ja vuorikiipeilijä Patrick ”Pata” Degerman on 25-vuotisen uransa aikana käynyt seitsemän kertaa Etelämantereella ja tehnyt lähes 50 retkikuntaa muun muassa Huippuvuorille, Grönlantiin ja Etelä-Amerikkaan.
Retkikunnat ovat onneksi selvinneet seikkailuista vain pienillä naarmuilla, kiitos huolellisen valmistautumisen, harjoittelun ja varasuunnitelmien. Pata myöntää, että on pelännyt esimerkiksi Etelämantereen railoalueen ylityksellä.
”Siellä ollaan koko ajan railojen päällä. Kerran jäin hiihtäessä suksien kanssa railon päälle jumiin. Tajusin, että jos vähänkin liikahdan, putoan alas. Vaikka oli köysi ja valjaat, olisi voinut sattua pahasti. Onneksi muu retkikunta sai revittyä minut pois. En juuri tykkää railoista.”
Ihminen on reissussa vaarallisin
Luonnossa vaarallisin eläin on Patan kokemuksen mukaan ihminen. Keskellä-ei-mitään ihmishenki ei ole minkään arvoinen. Siksi Pata onkin varautunut kaikenlaisiin tilanteisiin esimerkiksi pitämällä mukanaan tupakka-askia, vaikka ei polta.
”Kun aseella uhaten tullaan ryöstämään jossakin viidakossa, pitää olla hyvin diplomaattinen. Siinä pitää olla kikkoja. Tupakan tarjoaminen voi laukaista tilanteen, ja ystävällisyys ja hymy ovat valttia. Poltetaan tupakat ja istutaan sitten neuvottelemaan, sitten raha vaihtaa omistajaa.”
Rehellisyys sen sijaan ei kannata, vaan ryöstäjille kannattaa valehdella matkakohde ja matka-aika. Pata sanoo aina paikan, joka sijaitsee ainakin sadan kilometrin päässä todellisesta kohteesta, ja lähtee aina muutama päivä ennen kertomaansa ajankohtaa.
Ulkonäölläkin on väliä. Pata ei käytä koskaan kelloja tai koruja eikä aja partaa, vaatteetkin ovat likaiset.
”Jos tulee vaikea tilanne, en jää keskustelemaan ja ruokkimaan toista, vaan poistun paikalta. Borneon viidakossa, Amazonilla tai joissakin paikoissa Afrikassa ei voi olla sinisilmäinen.”
Pata harjoittelee kävelemällä tuntikausia painava reppu selässään. Retkikunnan matkoilla paino saattaa pudota jopa kymmenen kiloa. Kuva: Tommi Tuomi
Yhteinen hetki prinssi Harryn kanssa
Etelämantereella erikoisin kohtaaminen tapahtui vuonna 2013, kun Pata tapasi prinssi Harryn. Prinssi oli lähdössä hiihtämään Etelänavalle hyväntekeväisyysretkikunnan kanssa, ja sattui lentämään mantereelle samaan aikaan kuin Pata.
Pata oli matkalla kiipeämään Sockertoppenin vuorelle.
Pata yritti mennä prinssin juttusille, mutta henkivartijat estivät saman tien yrityksen vaihtaa kuulumisia. Valokuviakaan ei saanut ottaa.
”Harry oli meidän leirissämme ja söimme yhdessä, mutta hänen kanssaan ei saanut keskustella. Nauroin, miten älytöntä se oli.”
Hän pääsi Harryn juttusille ainoastaan vessareissulla. Pata istui leirin huussissa, kun joku tuli sisään.
”Huusin, että kuka siellä. Kuului, että Harry. Sitten istuimme vierekkäisissä loosseissa ja keskustelimme niitä näitä. Hän oli ihan mukava kaveri, mutta antoi minulle ohjeen, että älä koskaan ryhdy prinssiksi. Hän ei tykännyt siitä ollenkaan, vaan halusi vain seikkailla.”