Alkoholismi sävytti Maarit Hurmerinnan lapsuutta – Vankka parisuhde vapautti muusikon nuoruuden tunnelukoista: ”Tunteiden pitäminen sisällä on tuhoisaa jokaiselle”
Laulaja Maarit Hurmerinta oli nuorena pidättyväinen ja salasi tunteensa niin iloissa kuin suruissakin. Nykyään hän uskaltaa räiskyä.
Laulaja Maarit Hurmerinta on huomannut herkistyneensä iän myötä. Pitkä ja onnellinen parisuhde on tehnyt hyvää nuoruuden tunnelukoille.
Maarit Hurmerintaa hävetti. Äänitysstudiolla työnteko oli mennyt jälleen niin syvälle ihon alle, että keskustelu oli lipsahtanut huutamiseksi. Kommunikaatio oman kitaristimiehen Sami Hurmerinnan kanssa oli sekin ollut melkoisen intohimoista. Rauhallinen äänittäjä oli kuitenkin pysytellyt tyynenä ja seurannut tilannetta sivusta.
Myöhemmin samana iltana Maaritin oli laitettava miehelle viesti, jossa hän pyysi tulisuuttaan anteeksi. Pian puhelimeen kilahti helpottava vastaus: ”Maarit, mä rakastan sun temperamenttiasi!”.
Kun kyse on musiikin tekemisestä, Maaritin tunteet singahtavat helposti pintaan.
”Duunia tehdessäni heittäydyn siihen niin täysillä, että saatan räiskyä sinne ja tänne. Olen luonteeltani temperamenttinen, ja se myös näkyy. ”
Viime aikoina tunteet ovatkin olleet ilmassa, sillä tammikuussa julkaistiin Maaritin 19. albumi Sumuinen puutarha. Levyä tehtiin viime keväästä asti.
”Levyn tekemisen intensiivisyys yllättää joka kerta, vaikka olen kokenut saman prosessin monta kertaa. Jälleen kerran se vei minut kokonaan ja sai ajoittain mieleni kuohumaan.”
Mutta aina Maarit ei ole osannut näyttää tunteitaan avoimesti. Oli aika, jolloin hän piti kaiken sisällään.
Purkautuvia ajatuksia
Kuin pullo, jonka korkki olisi poksahtanut auki. Siltä Maaritista tuntui, kun hän ensimmäisiä kertoja huusi puolisolleen Samille suhteen alkumetreillä.
”Muistan sen tunteen, kun seisoimme pihalla ja annoin kaiken tulla ulos. Vaikka haistattelin ja haukuin häntä apinaksi, minulla oli niin turvallinen olo hänen kanssaan, että uskalsin näyttää negatiivisetkin ajatukseni.”
Maarit oli lapsuudessaan ja nuoruudessaan hyvin arka ja sisäänpäin kääntynyt. Maarit varttui perheessä, jonka arkea sävytti toisen vanhemman alkoholismi. Se johti siihen, että Maaritin piti muodostaa itselleen ja tunteilleen panssari.
”Lapsuudessani oli aikoja, jolloin minun täytyi pitää itseni kasassa. Siksi jouduin rakentamaan itseni liiankin vahvaksi. Pidin aina tunteet visusti sisälläni ja suhtauduin kaikkeen tasaisen rauhallisesti.”
Se oli samalla oman turvan rakentamista, jotta oma hauraus ei näkyisi muille.
”Tässä iässä tiedän, että tunteiden pitäminen sisällä on tuhoisaa jokaiselle. Se syö ihmistä sisältäpäin. On tärkeää löytää väylä, jota kautta voi prosessoida vaikeitakin asioita ja oppia näyttämään tunteensa.”
Vaikka lapsuus ei aina tuntunut helpolta, Maarit tietää, ettei ole kokemustensa kanssa yksin. Hän on onnellinen siitä, ettei ole katkera menneistä.
”Olen antanut aikaa sitten anteeksi. Sen vuoksi ymmärrän täysin, miten vaikeaa elämä voi olla. Toivon, että se ymmärrys välittyy myös työssäni ja tulkinnoissani.”
Maaritin elämänohje on: ”Pienistä ei vinguta.” Tommi Tuomi / Otavamedia
Tulista temperamenttia
Maarit uskoo, että hänet vapautti nuoruuden tunnelukoista vankka parisuhde ja onnellinen perhe-elämä.
”Samin kanssa koin oivalluksen, että voin olla auki enemmän ja tunnen silti olevani turvassa. Perheemme on symbioosi, jossa on helppo näyttää tunteitaan.”
Yhteistä taivalta Samin kanssa on kestänyt jo 44 vuotta. Vaikka onnelliseen liittoon on joskus mahtunut tahmeampiakin jaksoja, kumpikaan ei ole koskaan vakavissaan harkinnut eroa.
”On ihanaa voida näyttää tunteensa ilman, että täytyy pelätä vahingoittavansa toista tai pelätä, että toinen suuttuu lopullisesti.”
Parin välillä on alusta asti vallinnut voimakas yhteys, joka ei ole hiipunut.
”Pystymme plokkaamaan jo ihan pienestä ilmeestäkin tai huoneen ilmapiiristä, mikä toisen muudi on. Puhumme suoraan kaikesta, ja se helpottaa elämää. Kummankaan ei koskaan tarvitse jäädä kelailemaan, että mitähän se tuolla tarkoitti.”
Maarit uskoo, että pitkän liiton salaisuus piilee yhteisissä intohimoissa ja ymmärryksessä molempien uravaatimuksia kohtaan.
”Suhteessamme kummankaan temperamentit eivät ole loiventuneet vuosien varrella. Tietysti räiskyminen voi olla välillä kuluttavaakin. Toisaalta on myös valtavan hedelmällistä käydä joitain asioita läpi vaikeimman kautta.”
Maarit muistuttaa, että liiton yhdessä pitävä liima on vahva molemminpuolinen tahto.
”Molempien täytyy työskennellä suhteen eteen. Eihän siinä hyvin käy, jos toista pitää itsestäänselvyytenä. Toista pitää huomioida. Itse nautin valtavasti, jos Sami esimerkiksi auttaa ravintolassa takin päälleni.”
Uudenlaista herkkyyttä
Maarit epäilee, että hänen temperamenttinen luonteensa on osittain peruja italialaiselta isoisältä.
”Hermo voi mennä missä vain. Jos verensokeri on alhaalla, yö nukkumatta ja duunit painavat päälle, mopo lähtee herkemmin käsistä. Toisaalta olen siinä mielessä epätyypillinen suomalainen, että annan helposti positiivista palautetta vaikka ventovieraallekin, jos siihen on aihetta.”
Nyt 65-vuotiaana Maarit uskoo, että myös kertyneet vuodet ovat tehneet hänestä entistä herkemmän.
”Iän myötä olen oppinut näyttämään tunteitani aidosti ja rehellisesti. Herkkä puoleni on avautunut maailmalle. Samalla tunteeni nousevat helpommin pintaan kuin ennen.”
Pienetkin asiat tai jonkun kertoma tarina voivat saada hänen silmäkulmansa kostumaan.
Hiljattain hän liikuttui, kun läheinen ystävätär kertoi rakastuneensa.
Maarit on myös herkkä havainnoimaan ympärillään olevien ihmisten tunnetiloja.
”Aistin, jos jollain on ahdistusta tai pelkoja − tunnen sen heti. Hoivaviettini herää välittömästi. Se voi olla haastavaa tai kiusallistakin, koska kaikkien asioihin ei voi puuttua.”
Coolia ylisuojelua
Hurmerintojen perheessä on aina osoitettu reippaasti hellyyttä, mutta toisaalta annettu myös kipakkaakin palautetta. Maaritin ja Samin esikoinen, nyt jo yli nelikymppinen Samuli sekä muusikkotytär Janna, 37, saivat varttua perheessä, jossa negatiivisistakin asioista uskallettiin puhua kaunistelematta.
”Meillä on aina saanut äänensävy nousta. Lapsia on komennettu kun on ollut tarpeen – ja rakastettu varmaan sitäkin enemmän.”
Maarit tunnustaa olevansa äitinä ylisuojeleva. Hän soittelee lapsilleen usein.
”Mielessäni on aina pyörinyt kela, että kunpa mitään ei sattuisi. Välillä se on aika stressaavaa. Olen aina varoittelemassa kaikesta.”
Joskus tasapainoilu tuntuu vaikealta, koska Maarit tietää, että aikuisten lasten pitää antaa mennä vapaina.
”Nykyään yritän olla coolisti, mutta minun pitää tehdä sen eteen töitä. En halua olla liian ahdistava.”
Maaritista tuli isoäiti ensimmäistä kertaa 19 vuotta sitten, kun Samuli sai esikoispoikansa. Nyt Samulilla on myös kahdeksan kuukauden ikäinen pieni tyttö, joka on lumonnut Maaritin. Vanhemmalle lapsenlapselleen hän on aina ollut Maarit, mutta tyttö saa kuulemma kutsua aikanaan isoäitiään miksi itse haluaa.
”Näemme aika usein, mutta en änkeä sinne koko ajan. Ostin hänelle juuri ihanan bodyn ja iloitsin kuvasta, jonka sain: hän oli juuri oppinut konttaamaan. Lapset tuovat niin paljon ihania asioita elämään! Nautin suuresti siitä, kun saan lapsenlapsia.”
Tommi Tuomi / Otavamedia
Pitkiä pyörälenkkejä
Maarit pitää huolta kunnostaan pyöräilemällä. Matka Vantaalta Helsinkiin tavallisella naistenpyörällä taittuu tuosta vain. Joskus matkaa saattaa kertyä lähes 30 kilometriä.
”Minulle pyöräily on kuin meditaatioharjoitus. Pyörän selässä prosessoin asioita ja laitan palikat kuntoon.”
Maaritilla on myös kuntopyörä, jota hän polkee 75 minuuttia miltei joka ilta. Yleensä kilometrejä kertyy 15−20.
”Minulla on kuntopyörääni viha-rakkaussuhde, koska se on helvetin tylsää hommaa. Jo ajatus polkemisesta ottaa päähän, mutta aina hyppään uudelleen sen selkään. Lopulta se palkitsee hyvällä ololla.”
Tylsyyttä Maarit yrittää torjua katsomalla samaan aikaan televisiosta hömppäsarjoja tai hyvän elokuvan. Jos tahti on verkkaisempi, hän kirjoittelee samalla muistikirjaansa.
”Joskus joku hyvä leffa saattaa imaista mukaansa niin, että puolentoista tunnin pyöräily menee huomaamatta.”
Rentoa unettomuutta
Ainoa Maaritin hyvinvointia verottava tekijä on ongelma unen kanssa. Hän on aina ollut herkkä menettämään yöunensa. Iän myötä piirre on vahvistunut. Jos aamulla on edessä esiintyminen televisiossa, Maarit ei nuku edeltävänä yönä silmänräpäystäkään.
Silti hän pyrkii suhtautumaan uniongelmiinsa rennosti. Jos uni ei tule, lepokin riittää.
”Unettomuuden kanssa olen ajatellut, että on parempi hyväksyä omat ominaisuutensa kuin taistella niitä vastaan. Olen vähäuninen. Sen kanssa on helpompi elää, jos en yritä väkisin olla toisenlainen.”
Nyt levyn valmistumisen jälkeen Maarit tuntee olevansa pienen huilin tarpeessa.
Lyhkäisenkin ulkomaanreissun jälkeen kevätkauden keikkaputki tuntuu taas entistä kutkuttavammalta.
”Rakastan työtäni, mutta tiedän rakastavani sitä vielä enemmän taas pienen levon jälkeen.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 2/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti