Makwan Amirkhani avoimena sinkkuelämästään – ”Viimeisestä suhteesta on aikaa jo kuusi vuotta”

Vapaaottelija Makwan Amirkhani, 28, tunnustaa saaneensa sakkoja pyykkien pesusta ja kantaneensa nuorena mukanaan kuulapistoolia. Millainen isä hänestä tulisi?
Linda Martikainen
Julkkikset 12.1.2017 10:23

Makwan Amirkhani

  • Vapaaottelija.

  • Syntynyt 8. marraskuuta 1988 Iranissa.

  • Muutti perheensä kanssa pakolaisleiriltä Suomeen 1993.

  • Ensimmäinen vapaaottelu ammattilaisena 2010.

  • Valittiin 2012 Mr. Finland -kilpailussa ensimmäiseksi perintöprinssiksi.

  • Voitti UFC-debyyttiottelunsa teknisellä tyrmäyksellä Tukholmassa 2015.

  • Vuoden 2017 Sokos-tavaratalon keulakuva.

  • Mukana Mertaranta ja legendat -tv-ohjelmassa.

Tunnustan, että ulkonäkö ja tyyli kertovat paljon ihmisestä. Pukeutuminen tilanteeseen sopivalla tavalla on tärkeää. Se kertoo kunnioittamisesta.

Kyse on myös edustamisesta. Haluan vakuuttaa muut siitä, että kelpaan. Haluan esiintyä edukseni esimerkiksi televisiossa, koska aina jollain on rahansa kiinni siinä hommassa.

Pukeutuminen liittyy myös vapaaotteluun. Siinä missä muut lähtevät matsin jälkeen kotiin verkkareissa, pukeudun aina pukuun sekä ennen että jälkeen ottelun. Otteluissa edustan itseni ja lajin lisäksi promoottoria, joten haluan esiintyä fiksusti ja tyylikkäästi. Vaikka voittaisin kaikki matsit, mutta en osaisi markkinoida itseäni ja olla hyvä esimerkki, olisi urani toisenlainen.

Tunnustan, että rakastan perhettäni. Mikä muu voisi olla tässä maailmassa tärkeämpi? Läheiset ovat oikeastaan ainoa syyni elää. Ajattelen, että tämä elämä on vain yksi jakso.

Loppujen lopuksi seisomme kaikki samalla viivalla, ja meidät määrittelee se, millaisia olemme ihmisinä. Yritän tehdä hyviä tekoja koko ajan: tervehdin ihmisiä ja katson heitä silmiin. Keskustellessa pyrin aina olemaan oikeasti läsnä.

Olen aina ihannoinut Muhammad Alia. En niinkään nyrkkeilyn takia, vaan sen vuoksi, mitä hän sai aikaan kehän ulkopuolella. Haluan, että myös minut tullaan muistamaan hyvistä asioita.

Pikkupoikana leikin gangsteria ja kannoin mukanani kuulapistoolia. Imin kaikki huonot vaikutteet television supertähdiltä. Saan nykyään paljon fanipostia nuorilta pojilta, jotka kutsuvat minua päälliköksi. Ymmärrän täysin, miten paljon oman esikuvan tekemiset vaikuttavat nuorena. Sanotaan, että suuri voima tuo suuren vastuun ja minun tilanteessani asia on juuri niin.

Ennustan, että vapaaottelusta tulee hyväksytty laji olympialaisissa 2020. Tammikuussa alan jälleen treenata matsia varten, eli vetäydyn pariksi kuukaudeksi eroon kaikesta muusta. Minuun ei saa silloin yhteyttä kukaan.

Ehdin viime vuoden aikana viettää aikaa läheisteni ja ystävieni kanssa eli antaa aikaa kaikelle muulle paitsi urheilulle. Seuraava otteluni on maaliskuussa Lontoossa, ja motivaatio treenata on nyt kova. Jos voitan, uskon, että innostus lajia kohtaan räjähtää käsistä.

Edellisen voitokkaan otteluni jälkeen kamppailulajikurssit olivat aivan täynnä, joten seuraava voitettu matsi rikkoo lajin myytin lopullisesti. Haluan näyttää, että voimme menestyä muussakin kuin lätkässä.

Ennustan, että seuraavaksi hurahdan parisuhteeseen. Viimeisestä suhteesta on aikaa jo kuusi vuotta. En usko, että parisuhde lopettaisi vapaaottelu-uraani, päinvastoin. Se toisi vain lisää pökköä pesään.

Hyvä nainen pitää miehen elossa. Hän auttaisi minua arjen pyörittämisessä ja tukisi muutenkin. Pienet, arkiset jutut ovat loppupelissä isoja ja tärkeitä. Asun ja treenaan nykyään Lahdessa. Sain vähän aikaa sitten viidenkymmenen euron sakon kun pesin ajanpuutteen vuoksi pyykkejä pesutuvassa iltakymmenen jälkeen. Maksoin sakon kiltisti. Lahdessa asuminen ei ole ollut helppoa, koska perheeni ja kaverini asuvat Turussa. Ilman lähipiiriäni elämäni olisi hiton tylsää. Heitä ei korvaa mikään.

Tunnustan, että minua pelottaa tulevaisuus. Nykyään kolmetoistavuotiaat tekevät sellaisia asioita, joita minä tein 20-vuotiaana. Lapsuus loppuu nykyään niin aikaisin. 18-vuotiaana ihminen vasta astuu aikuisten maailmaan, mutta ei se tarkoita sitä, että ihminen on aikuinen.

Olen puhunut paljon kiusaamisesta, jota koin lapsena. Ala-asteella minulle kasvoi kunnon amisviikset, ja yhtenä päivänä kuudesluokkalaiset ottivat minut kiinni ja polttivat ne sytkärillä. Menin kotiin ja ajoin terällä loputkin pois.

Tänä päivänä en enää viihtyisi ilman viiksiäni ja partanikin saa kasvaa. Kiusaamisen ehkäisemiseksi on tehty aika paljon, mutta miksi syytämme siitä aina lapsia ja nuoria, emme vanhempia? Jostain se esimerkki tulee. Jokainen ihminen voi tehdä lapsia, mutta vanhemmaksi tuleminen vaatii jo enemmän.

Ennustan, että jos minusta tulee joskus isä, niin pelisäännöt ovat enemmän kuin selvät lapseni kanssa. Minulle ei ole koskaan tarvinnut sanoa kahta kertaa asiasta. Kerta on riittänyt.

Toki olen joskus uhmallakin kokeillut onneani, mutta mutsi on ollut aina oikeassa. Yhdessä vaiheessa hän kielsi minua liikkumasta tietyssä porukassa, eikä heistä kukaan ole enää frendini. Vanhempia kannattaa siis aina kuunnella.

Keskustelu