Manuela Bosco, 38, pohtii kulutustaan: ”Minun ei tarvitse täyttää elämääni jollain ulkoisella”

Kuvataiteilija Manuela Bosco pohtii koronakriisin myötä suhdettaan rahaan. Uudelle Inkeroisten-huvilalle hankitaan vain tarkkaan valittuja tavaroita.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuvataiteilija Manuela Bosco pääsee tänä kesänä nauttimaan uudesta kakkoskodista, joka sijaitsee luonnon keskellä. ”Olin haaveillut tällaisesta paikasta.”

Kuvataiteilija Manuela Bosco pohtii koronakriisin myötä suhdettaan rahaan. Uudelle Inkeroisten-huvilalle hankitaan vain tarkkaan valittuja tavaroita.
(Päivitetty: )
Teksti: Rosanna Marila

Kuvataiteilija Manuela Bosco on Inkeroisten-huvilansa pihamaalla 6-vuotiaan tyttärensä ja 4-vuotiaan poikansa kanssa piknikillä. Sitten lapset keksivät napata alleen polkupyörät ja alkavat viuhua niillä ympäri isoa pihaa. Samaan aikaan Manuelan ja aviomiehen, muusikko Tuure Kilpeläisen yksivuotias tytär päättää maistella maasta löytyviä kiviä.

”Kulta, älä laita niitä suuhun. Rakas, sinulla on likainen nenä, käy pesemässä se. Hei, lastenrattaat menevät rikki, jos niihin kiipeää”, Manuela ohjeistaa kaikkia kolmea lasta.

Tänään Manuela pyörittää kolmen lapsen arkea yksin, sillä Tuure on valmistautumassa bändinsä Kaihon karavaanin kanssa Helsingistä lähetettävään etälivekeikkaan. Tuuren piti olla konserttikiertueella kevään ja kesän ajan, mutta koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi häneltä peruuntui 60 keikkaa.

Taloudellisesti se oli kova isku, arjen tasolla ei niinkään.

”Näin ei varmaan saisi sanoa, mutta minulle oli mieluisa käänne, että Tuure pystyy nyt olemaan pikkulapsiarjessa enemmän läsnä. Toki näen hänessä palon esiintymiseen ja turhautumisen, kun hän ei pääsekään keikoille. Ymmärrän senkin”, Manuela huomauttaa.

Tänä keväänä koronapandemian aiheuttama poikkeustila on saanut Manuelan mietteliääksi. Hän on pohtinut erityisesti suhdettaan kuluttamiseen ja rahaan.

Johdatusta

Koronarajoitusten aikaa Manuela ja Tuure ovat viettäneet pääosin Kouvolassa Inkeroisten-huvilallaan, jonne he asettuivat tammikuussa. Talon löytyminen oli heille onnekas sattuma – tai vahvaa johdatusta, kuten Manuela luonnehtii.

Helsingin keskustassa isossa kerrostaloasunnossa asuva pariskunta oli jo pitkään haaveillut talviasuttavasta kakkoskodista luonnon keskellä, mutta sellaista ei ollut etsinnöistä huolimatta löytynyt.

Lopulta Tuure kirjoitti parin yhteisestä haaveesta Facebookiin, jonka kautta Inkeroisten-huvilan omistaja otti yhteyttä. Talossa oli asunut taiteilijoita kolmessa sukupolvessa ja omistaja halusi perinteen jatkuvan.

”Luonnon keskellä, joen lähellä sijaitseva asunto oli meille älytön onnenpotku. Olin haaveillut tällaisesta paikasta ja oikeastaan jo luovuttanut. Lopulta täydellinen asunto löytyi, kun uskalsin päästää toiveestani irti ja hyväksyin, etten välttämättä saakaan haluamaani.”

Lapsetkin viihtyvät luonnon helmassa. ”Olen aamuihminen ja Tuure iltapainotteinen, joten olemme vaihdelleet lastenhoitovastuita sen mukaan.”

Lapsetkin viihtyvät luonnon helmassa. ”Olen aamuihminen ja Tuure iltapainotteinen, joten olemme vaihdelleet lastenhoitovastuita sen mukaan.” Tuure Kilpeläinen

Kaksikerroksisessa huvilassa on tilaa paitsi arjelle, myös aikuisten työtiloille. Tuurella on talossa oma studiotila, Manuela puolestaan maalaa taulujaan yläkerran ateljeessa.

Vaikka lapset eivät ole koronarajoitusten vuoksi olleet hoidossa, Manuela on pystynyt silti silloin tällöin maalaamaan tauluja valvomalla samalla isoista ikkunoista lasten ulkoleikkejä.

Suurella pihalla kasvaa paljon omenapuita, sillä se on vanha omenatarha. Nyt Manuela odottelee, että puut puhkeaisivat kukkaan. Vielä he eivät tiedä millaista satoa saavat, sillä omenapuut ovat vanhoja.

Jossain vaiheessa parin on tarkoitus viljellä myös omia ruokiaan. Suunnitelmana on kuitenkin jättää piha melko rönsyileväksi. Puita kaadetaan vain, jos niistä aiheutuu vaaraa.

”Pihamme on aika villi. Aiomme ensin rauhassa katsoa mitä kaikkea tänne kasvaa, mihin kohtiin aurinko paistaa ja millainen maaperä on. Tuurella tai minulla ei ole puutarhuritaustaa, joten opiskelemme sitä pikkuhiljaa.”

Kuluttamisen pohdintaa

Manuela Bosco on harkitseva kuluttaja, joka pyrkii suosimaan ekologisesti ja eettisesti kestäviä valintoja. Mieluiten hän ostaa tarvitsemansa kirpputoreilta, antiikkiliikkeistä ja pienyrittäjiltä.

Manuela uskoo, että koronatilanne muuttaa yleisiä kulutustottumuksia parempaan, eettisempään suuntaan.

”Moni harkitsee tälläkin hetkellä, haluaako enää palata vanhaan, ylitsevuotavaan kulutuskäyttäytymiseen. Vaikka olen itse kiinnittänyt eettisyyteen ja ekologisuuteen huomiota jo pidemmän aikaa, olen yhä selvemmin oivaltanut, ettei materia palvelekaan meitä. Minun ei tarvitse täyttää elämääni jollain ulkoisella, kun vahvistan itseäni syvyyssuunnassa.”

Aina Manuela ei ole ollut yhtä tiedostava. Nuorena aikuisena hän shoppaili surutta vaatteita miettimättä tarkemmin niiden taustoja. Vaatekaapista löytyi kerralla parikymmentä eri housumallia, mitä Manuela pitää nykyään turhana.

”Shoppailu liittyi minulla asioiden arvon tunnistamiseen ja nuoruuden aika isoonkin tiedostamattomuuteen. Jos nyt katson taaksepäin 15–20 vuotta, tekisin monta asiaa eri tavalla.”

Vaikka Manuela nykyään noudattaa eettisiä ja ekologisia arvoja kuluttamisessa, haastetta aiheuttavat toisinaan lapsiin liittyvät hankinnat. Jos lapsi tarvitsee kiireellä isommat kurahousut, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suunnata kauppaan täsmäostoksille.

”Lasten suhteen en aina voi olla niin ekologinen kuin haluaisin. Mutta suurimman osan heidän vaatteistaan ja leluistaan hankin käytettynä. Toisinaan lainaan niitä myös kavereilta.”

Eroon suorittamisesta

Manuelan italialainen, edesmennyt isä ei juurikaan ostellut tavaroita tai vaatteita. Manuelan mukaan hän oli tiukka, mutta silti antelias. Materian sijaan isä käytti paljon rahaa ravintoloihin ja ruokaan.

Suomalainen äiti on Manuelan mielestä aina ollut hövelimpi kuluttamisen suhteen. Hän uskoo kuitenkin perineensä äidiltään ekologiset, eettiset arvot ja vahvan luontosuhteen.

”Yhteys luontoon ja ihmisiin on lopulta kaikkein tärkeintä. Se on asia, joka täyttää sielun.”

Viime aikoina Manuelan oma luontosuhde on vahvistunut, kiitos huvilalla vietetyn ajan. Hän kuvailee luonnon läheisyyttä maadoittavaksi ja uskoo kuulevansa oman sisäisen äänensä luonnossa paremmin.

Se on nostanut Manuelan ajatuksissa pintaan myös varjopuolia. Yksi niistä on suorittaminen. Manuela on oivaltanut, ettei hän aina tunnista omaa suorittamistaan, mitä esimerkiksi maalaamiseen tulee.

”Koska työllistän itse itseni, olen jatkuvasti tekemässä ja luomassa uutta. Minun pitäisikin oppia, ettei luovuutta ole pakko suorittaa. Haluaisin maalata paljon enemmän mihin lasten kanssa pystyn, joten joudun harjoittelemaan sen suhteen kärsivällisyyttä. Yritän antautua sille, että luotan luovuuteni löytyvän silloin, kun sen aika on.”

Manuela on alkanut kyseenalaistaa sitäkin, millaisella tekemisellä hän omat viikkonsa täyttää.

”Tästä eteenpäin haluan olla huolellinen ja harkitseva ajankäytöstäni. Lapsillani on esimerkiksi useita harrastuksia, mutta olen alkanut pohtia, voisiko kotona oleminen olla niille yksi vaihtoehto?”

Manuela Bosco

Tuure Kilpeläinen

Vanhaa kunnioittaen

Kuluttajina Manuela ja Tuure ovat pitkälti samanlaisia: ostoksiaan harkitsevia ja niiden taustat tiedostavia. Parhaillaan pariskunta remontoi huvilaansakin kunnioittamalla sen vanhanajan olemusta. Uusia tavaroita he eivät sinne osta, vaan kaikki hankitaan käytettynä muun muassa Myllykosken kirpputorilta.

Viime aikoina Manuela ja Tuure ovat vaihtaneet huvilan seinille William Morrisin perinnekukkatapetit, sillä Morris on elänyt samaan aikaan kun talo on rakennettu. Lisäksi talon edellinen omistaja jätti kattoihin roikkumaan itse tekemiään kattokruunuja, joista Manuela on innoissaan.

Oikeastaan ainut asia, jota Tuure Manuelan kulutuskäyttäytymisessä välillä kummastelee, on Manuelan rakkaus marokkolaisiin vintagemattoihin.

”Ne ovat minulle kuin taideteoksia. Kunnon matot ovat uniikkeja, niissä on hienoja värejä ja kuvien taustalta löytyy aina symboliikkaa. Niihin voisin käyttää kaikki rahani.”

Mieluisia yllätyksiä

Taiteilijana ja yrittäjänä Manuela Bosco on tottunut epäsäännöllisiin tuloihin. Hän hallitsee talouttaan maksamalla laskut aina heti, kun ne tulevat, vaikka tili siitä tyhjenisikin. Hänellä on olemassa myös säästötili, jonne voi laittaa rahaa, mutta josta sitä ei saa nostettua.

”Olen alkanut yhä enemmän luottaa siihen, että kun rahaa uskaltaa laittaa liikkeelle, sitä tulee myös tilalle.”

Viime aikoina Manuelan ja Tuuren yhteinen Boskil-yritys onkin kohdannut positiivisia yllätyksiä. Manuelan maalauksiin perustuvia huiveja ja kodintekstiilejä myyvä yritys sai huomiota, kun pääministeri Sanna Marin esiintyi julkisuudessa sen villahuivi kaulallaan. Forgive-huivissa esiintyy viisi naista, aivan kuin nykyhallituksen kokoonpanossakin.

Näkyvyyden myötä yrityksen koko varasto myytiin parissa viikossa loppuun muutamaa silkkihuivia lukuun ottamatta.

”Tämä oli totta kai tosi iloinen yllätys ja meille merkittävä asia.”

Manuela iloitseekin siitä, että korona on saanut ihmiset entistä paremmin tiedostamaan pienyrittäjien tukemisen tärkeyden.

”On hienoa, että tämä poikkeusaika ruokkii luovuuttamme uudella tavalla. Vanhat rakenteet murtuvat, ja alamme tarkastella arvojamme uudelta kantilta. Rakennamme yhdessä uutta maailmaa.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 6/20.

Lue myös: Anna-lehti: Manuela Bosco löysi Tuure Kilpeläisestä hyvän vastuksen: ”Kumpikaan ei mene toisen edessä kyykkyyn eikä tallo toista oman varjonsa alle” 

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X