Anna-lehti: Manuela Bosco uskaltaa jo iloita raskaudestaan – Uusperheen kuudes lapsi syntyy keväällä: ”Syvempi rauha on päässyt laskeutumaan minuun”

Taitelija Manuela Bosco, 39, on käynyt läpi uupumuksen ja saanut kaksi keskenmenoa. Henkisyys ja luonto ovat auttaneet häntä vaikeina aikoina.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Nyt Manuela Bosco uskaltaa iloita raskaudesta, vaikka oli alkuun varovaisempi kuin aiemmissa odotuksissa.

Taitelija Manuela Bosco, 39, on käynyt läpi uupumuksen ja saanut kaksi keskenmenoa. Henkisyys ja luonto ovat auttaneet häntä vaikeina aikoina.
Teksti:
Anastasia Ranta

Manuela Boscolla ja muusikko Tuure Kilpeläisellä on suuri uusioperhe. Esikoinen on 7-vuotias, keskimmäinen 5-vuotias ja kuopus parivuotias. Kaksi vanhinta ovat osan ajasta isänsä, Kasimir Baltzarin, luona. Perheeseen kuuluvat myös Tuuren teini-ikäiset tyttäret edellisestä liitosta.

Manuelan ja Tuuren perheeseen odotetaan ensi kevääksi kuudetta lasta.

Kaikki perustuu viisauteen ja rakkauteen

Viime keväänä Manuela kävi läpi kaksi keskenmenoa, hän kertoo Anna-lehdessä.

Ensin hänen oli vaikea hyväksyä se, mitä oli tapahtunut.

”Ensimmäinen keskenmeno tuli aivan puun takaa, koska en ollut aiemmin joutunut kokemaan sellaista. Se oli fyysisesti rankkaa, ja sen jäljiltä jäi tyhjyys.”

Varhaislapsuudessaan pienessä italialaisessa Formia nimisessä kalastajakylässä asunut Manuela Bosco käsitteli jo nuorena menetyksiään meren ääreltä. Niin keväälläkin.

”Horisontin näkeminen antaa perspektiiviä. Se on puhdistavaa ja parantavaa”, Manuela Bosco

Henkistesti häntä rauhoitti myös usko hyvään. Manuelan isän, Carmelo Boscon kuolema oli vedenjakaja. Manuela ymmärsi, että kaikkeen, mitä tapahtuu, on olemassa jokin hyväntahtoinen, suureen viisauteen ja rakkauteen pohjaavat syyt.

”Jos uskoisin, että tämä tapahtui minulle rangaistuksena, kokisin turvattomuutta.
Perimmäinen kysymys on, antautuuko valolle vai pimeydelle.”

Huono olo helpotti

Nyt Manuela uskaltaa iloita raskaudesta, vaikka oli alkuun varovaisempi kuin aiemmissa odotuksissa.

”En hirveästi puhunut kenellekään. Kolmen ensimmäisen kuukauden hurja pahoinvointijakso on nyt takana päin”, Manuela kertoo Anna-lehdessä.

Huono olo oli kuitenkin tällä kertaa helpottava asia. Huono olo oli merkki siitä, että kaikki on hyvin. Jos Manuelan sisällä ei olisi tapahtunut mitään, ei hän olisi voinut niin huonosti.

”Nyt kun raskaus on alkanut näkyä ja vauvan liikkeet tuntua, syvempi rauha on
päässyt laskeutumaan minuun.”

Hitaampaa elämää

Vuosi sitten Manuela kävi läpi uupumuksen. Hän päätti uupumisen myötä rajoittaa työpäiviään. Jos jostain ilmestyi lisäaikaa, hän ei enää kavunnut ateljeeseensa vaan lähti vaikkapa ulos kävelemään.

”Kaipasin hitaampaa elämänrytmiä”, Manuela kertoo.

Nyt hän jo uskoo jaksavansa paremmin. Suurperhettä pyörittävällä Manuelalla on tiedossa pari muuttoa ja vähän remonttia siihen päälle – sekä uusi näyttely alkamassa ja pieni elokuvarooli tulossa. Synnytys on edessä keväällä.

”Onneksi ei ihan vielä kuitenkaan! Uskon, että olen siihen sitten valmis. Tässä
on vielä aikaa.”

Lue myös: Manuela Bosco pohtii kulutustaan: ”Minun ei tarvitse täyttää elämääni jollain ulkoisella”

Lapsetkin viihtyvät luonnon helmassa. ”Olen aamuihminen ja Tuure iltapainotteinen, joten olemme vaihdelleet lastenhoitovastuita sen mukaan.”

Lapsetkin viihtyvät luonnon helmassa. ”Olen aamuihminen ja Tuure iltapainotteinen, joten olemme vaihdelleet lastenhoitovastuita sen mukaan.” © Tuure Kilpeläinen

Lue myös: Tuure Kilpeläinen tekee pesäeroa omaan egoon: ”Olen vastuussa muista ja se on tuonut uudenlaisen merkityksen”

Tuure Kilpeläinen

Tuure Kilpeläinen on musiikin tekijänä risteyskohdassa. © Ari Heinonen / Otavamedia

Lue lisää  Anna-lehden numerosta 46/2021. Manuela kertoo lehdessä, miksi he päättivät luopua rakkaasta Inkeroisten omakotitalostaan. Italialaisen temperamentin omaava Manuela kertoo myös, kuinka he riitelevät puolisonsa Tuure Kilpeläisen kanssa.

X