Mari Rantasila oivalsi rakkauden ytimen: ”Toista pitää rakastaa ehdoitta – sellaista rakkautta jokainen tarvitsee ja ansaitsee”
Näyttelijä ja ohjaaja Mari Rantasila on kasvanut suvaitsevaisuuteen jo lapsuudessa. Sen sijaan vasta viime vuosina hän on oivaltanut rakkauden ytimen.
Mari Rantasila kertoo oppineensa paljon suvaitsevaisuudesta lapsuuskodissaan. Erityisesti perheen taloudenhoitajat avarsivat hänen maailmankuvaansa.
Rantasilan perheen taloudenhoitaja Rauha päästi kotiinsa joka keskiviikko Jehovan todistajia, vaikka ei heidän joukkoonsa kuulunutkaan. Hän kuunteli vaieten, kun he kertoivat uskostaan ja lukivat ääneen Raamattuaan.
”Miksi et kiellä heitä”, kysyi tuolloin 8-vuotias Mari Rantasila.
”Antaa heidän puhua”, Rauha vastasi.
Se oli Marin ensimmäisiä oppitunteja suvaitsevaisuudesta.
Uudessa elämänvaiheessaan Mari Rantasila, 57, on oivaltanut, että Rauha opetti hänelle myös sen, mikä on tärkeintä rakkaudessa.
Häpeämättömyydelle malli lapsuudenkodista
Kun Maria pyydettiin mukaan 9.10. ensi-iltansa saavaan elokuvaan Nimby (lyhenne termistä Not In My Backyard), hän ei epäröinyt. Elokuvan teemat, suvaitsevana itseään pitävien ihmisten suvaitsemattomuus ja toimeen tulemisen tärkeys ovat aiheita, joiden merkitys on entisestään korostunut.
”Taiteen tehtävä on näyttää maailmaa eri vinkkeleistä, rikkoa tabuja ja puhua asioista, jotka ovat olemassa, vaikka niistä vaietaan. Työtäni on vaikuttaa yhteiskuntaan, jossa elämme.”
Ja kun niin tekee, joutuu vääjäämättä suvaitsemattomuuden uhriksi.
”Se ei minua haittaa tai pelota.”
Rehellisyys ja uskollisuus sille, mitä pitää oikeana, on tietoisesti valittu tapa elää. Häpeämättömyydelle Mari Rantasila sai mallin jo lapsuudenkodissaan.
”Kerran kutsuilla äiti istui ainoana naisena miesten keskellä keskustelemassa ravihevosista, vaikka ei todellakaan tiennyt niistä mitään. Hän ei koskaan pelännyt ottaa osaa keskusteluun ja pystyi nauramaan itselleen, jos sanoi jotain asiaan kuulumatonta. Hän ei ikinä miettinyt, mitä hänestä ajatellaan.”
Omalla tavalla edistyksellinen oli isäkin. Kuopuksena ja ainoana tyttönä Mari sai saman kohtelun kuin kolme isoveljeäkin.
”Meillä ei ollut naisten tai miesten töitä, eikä minua koskaan pakotettu tytön rooliin. Kumpikaan vanhemmistani ei ollut lykkäämässä minua naimisiin tai myöhemmin kyselemässä perheen lisäyksiä. Isä korosti sitäkin, että naisella pitää olla työ ja omat rahat.”
Ei ollut silti itsestään selvää, että Marista kasvoi avarakatseinen. Pori oli 60-luvulla vielä sangen luokkatietoinen. Varakkaiden vanhempien, juristi-isän ja kuvaamataidon opettajana toimivan äidin, kuopuksena Marin maailmankuva olisi voinut jäädä rajoittuneeksi.
Mari kiittää yhteiskunnan kerrostumien avaamisesta perheen taloudenhoitajia, jotka avasivat hänelle kotiensa ovet.
”Yhden hoitajan luona vietin viikolla öitä ja kesällä lomia. Sain harjoitella lehmien lypsämistä kymmenlapsisen perheen maatilalla. Toisen mies oli töissä Outokummun tehtaalla. Pääsin katsomaan kaivoksia ja löylyihin yhteissaunaan. Olen todella tyytyväinen siitä, että näin monenlaisia perheitä.”
Yksi oppi oli kesätyö Alkon siivoojana ennen Teatterikorkeakoulua.
”Sitäkin työtä voi osata tai olla osaamatta. Kaikissa ryhmissä on myös ihmisiä, joiden kanssa synkkaa ja heitä, joiden kanssa ei. Se ei ole kiinni uskonnosta, väristä tai varakkuudesta.”
”On siedettävä, että toinen ajattelee eri tavalla”
Mari Rantasila ihailee näyttelijä Seela Sellaa ja filosofi Frank Martelaa. He osaavat innostua.
”Innostuminen koetaan usein tyhmyytenä tai naiiviutena, mutta en ikinä halua luopua siitä tunteesta.”
Tällä hetkellä Maria innostavat uudet, eri-ikäiset tuttavuudet.
”Olin äskettäin syntymäpäivillä, missä muut olivat 20 vuotta minua nuorempia. Ensin muutamat ihmettelivät läsnäoloani, mutta kun olimme hetken jutelleet, iällä ei yhtäkkiä ollutkaan mitään väliä.”
Uusien ystävyyssuhteiden solmiminen ei edellytä samaa mieltä olemista.
Mari vastustaa ydinvoimaa, mutta tietää sen olevan puhtaampaa energiaa kuin esimerkiksi kivihiilellä tuotettu.
”Sen vuoksi ymmärrän ydinvoiman kannattajia, vaikka en lukeudu heihin itse.”
Sukulaisten kanssa hän on useinkin eri mieltä niin politiikasta, uskonnosta kuin seksuaalisuudesta.
”Mielipiteistä pitää keskustella, mutta jos yhteisymmärrystä ei löydy, se on hyväksyttävä ja tultava silti toimeen. On siedettävä, että toinen ajattelee eri tavalla.”
Onnistumisia
Helsingin Paloheinässä toimiva työkeskus oli paikka, jossa Marin oli helppo käydä ottamassa tarvitsemiaan valokopioita 90-luvun puolivälissä. Hänen huomionsa kiinnittyi toiminnanjohtajaan, joka tuntui kohtelevan erilaisia mielenterveyskuntoutujia yksilöinä ottaen huomioon jokaisen erityspiirteet.
”Miksi normaaleissa töissä ei ole hänen kaltaisiaan”, Mari Rantasila pohti.
Työkeskuksen tunnelmassa oli helppo viihtyä. Mari kävi siellä usein ja alkoi jutella kuntoutujien kanssa.
”En ole arvostanut itseäni niin paljon kuin voisin. Voi kuulostaa hullulta, mutta olen aiemmin pienentänyt itseäni,” kertoo Mari Rantasila. © Tommi Tuomi/Otavamedia
”Jo silloin ajattelin, että haluan tehdä esityksen siitä, kuinka paljon työ vaikuttaa mielenterveyteen.”
Monien vaiheiden kautta syntyi Marin ohjaama sekä Kirsikka Saaren ja Jenni Toivoniemen käsikirjoittama, vuonna 2017 Kansallisteatterissa ensi-iltansa saanut Masennuskomedia. Siinä työlleen omistautunut viisikymppinen nainen saa työpaikallaan totaalisen hermoromahduksen, potkut ja päätyy mielenterveyskuntoutujien työkeskukseen.
Erään näytöksen jälkeen katsomoon jäi itkemään kolmekymppinen nainen vierellään hämmentynyt puoliso.
”Minulla on tuollainen tulevaisuus ellen tee jotain”, nainen sanoi.
Mari tunsi onnistuneensa.
”Halusin katsojien vaikuttuvan ja kokevan monenlaisia tunteita näytelmän aikana, sekä itkua että naurua.”
Mari ohjaa parhaillaan Masennuskomediaa Kotkan kaupunginteatterissa, jossa sen ensi-ilta on 7. marraskuuta.
Tahaton kohu
Ensimmäinen kannanotto oli tavallaan tahaton. Mari Rantasila levytti Se-yhtyeen Yarin kappaleen Auringossa vuonna 1989, koska koki sen kertovan kauniilla tavalla seksuaalisuuden positiivisesta voimasta. Hän sai siitä Sexpon Valentina-palkinnon seuraavana vuonna.
”En ajatellut hetkeäkään, että siitä nousisi kohu. Olin ollut Teatterikorkeakoulussa Jouko Turkan aikakaudella, jolloin seksuaalisuus oli avoimesti ja vahvasti läsnä. Ymmärsin kuitenkin nopeasti, ettei aika ollut sille kypsä.”
Kappaleen vuoksi Mari kohtasi keikoilla häirintää ja huorittelua.
”Odotettiin jopa, että minulta saa maksusta muutakin kuin laulua.”
Mari taisteli leimautumista vastaan.
”Pidin tarkasti huolta siitä, mitä puin päälleni haastatteluihin, mitä sanoin ja mitä muita asioita tein. Minulle Auringossa oli vain yksi osa taiteilijuuttani.”
Lopulta hän lopetti kappaleen esittämisen. Tauko kesti 15 vuotta.
”Nykyään laulan sitä lähes jokaisella keikallani.”
Auringossa on saanut jatko-osan kappaleesta Soolo, joka on mukana helmikuussa ilmestyneellä Mari Rantasila 2020 -albumilla. Levyn laulut kertovat kursailematta yli 50-vuotiaiden elämästä ja myös romuttavat käsityksiä siitä, mikä keski-ikäiselle, eronneelle naiselle on sopivaa.
”Naisen pitäisi muka olla edelleen se helvetin puolikas jostain kylkiluusta.”
Marin avioliitto päättyi vuonna 2017.
”Meitä on todella paljon, jotka elämme tässä iässä todella hyvää elämää, emmekä halua välttämättä enää koskaan muuttaa kenenkään kanssa yhteen. Yksineläjä ei ole surkastunut muumio, jolta elämä on loppu.”
Mari Rantasila ja elämän oppivuodet
Viimeksi kuluneet vuodet ovat olleet monin tavoin opettelun aikaa. Yksi opettajista on ollut Marin 22-vuotias tytär.
”Olen joutunut katsomaan peiliin ja hyväksymään, ettei hän ole jatkeeni tai minikopioni. On tärkeää kuunnella, mitä hän oikeasti sanoo. Se, mikä on hyvä minulle, ei välttämättä ole sitä hänelle. Eivätkä kaikki ratkaisuni ole olleet oikeita edes minulle.”
Mari Rantasila on pohtinut valintojensa syitä.
”Naisillehan on usein tyypillistä pyrkiä olemaan hyödyksi, auttaa ja hoivata. Se on hienoa, mutta se ei välttämättä ole rakkautta.”
”En ole arvostanut itseäni niin paljon kuin voisin. Voi kuulostaa hullulta, mutta olen aiemmin pienentänyt itseäni. Olen ollut suorituskeskeinen, tehnyt asioita tullakseni hyväksytyksi ja rakastetuksi. Naisillehan on usein tyypillistä pyrkiä olemaan hyödyksi, auttaa ja hoivata. Se on hienoa, mutta se ei välttämättä ole rakkautta.”
Mari ei puhu yksinomaan parisuhderakkaudesta.
”Olen oppinut, mitä rakkaus on. Se ei ole mitään, mitä joku tekee minulle, mitä minä teen hänelle tai miten hyödyn hänestä tai hän minusta. Se on sitä, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on, tasa-arvoisena ilman valtataistelua.”
Ajatukset palaavat Rauhaan. Marin ei tarvinnut koskaan pelätä taloudenhoitajan torjuvan tai tuomitsevan.
”Se oli tärkein häneltä saamani oppi. Toista pitää rakastaa ehdoitta. Sellaista rakkautta jokainen tarvitsee ja ansaitsee.”