Iäkkäiden seksuaalisuus ei saisi olla tabu – Mari Rantasila: ”Iällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, nauttiiko seksistä”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Mari Rantasila sai pahimmassa vaiheessa apua tutulta terapeutti-psykologilta. Jo muutama kerta kriisiterapiaa auttoi.
Mari Rantasila sai pahimmassa vaiheessa apua tutulta terapeutti-psykologilta. Jo muutama kerta kriisiterapiaa auttoi. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Mari Rantasila on elänyt kolme viime vuotta surun ruuhkavuosia. Hän selvisi äidin kuolemasta, erosta ja tyttären muutosta hyvien ystävien ja ammattiauttajan avulla. Myös seksuaalisuudella oli oma merkityksensä.

Elämä on täyttynyt viime vuosina voimakkaista tunteista, kertoo Mari Rantasila, 57. Niiden takana on äidin kuolema ja lapsen muutto omilleen. Viivästyksiä työprojekteissa. Avioero.

Henkisesti raskain ajankohta ajoittuu vuosille 2017 ja 2018. Mari ei yleensä kärsi unettomuudesta, mutta silloin hän turvautui hetkeksi melatoniiniin unihäiriöiden takia.

”Melatoniini toimi eräänlaisena itsesuojeluna”, Mari Rantasila sanoo.

Toinen selviytymiskeino oli upota työntekoon.

”Se suojasi, piti arjessa kiinni.”

Tuohon vuoteen liittyvistä tunteista Mari kertoo Mari Rantasila 2020 -albumillaan, jonka teemat koskettavat erityisesti yli viisikymppisiä naisia. Kaikkia laulujen tilanteita hän ei ole itse kokenut, mutta pystyy samastumaan niihin.

”Haluan puhua suoraan kaikenlaisista tunteista, joita olen itsekin kokenut: myös surusta, vihasta ja pettymyksestä.”

Musiikista välittyvät myös toivo ja ilo. Mutta ennen niiden tavoittamista Marin oli kuljettava pitkä tie.

Surun ruuhkavuodet

Marille kävi kuten monelle keski-ikäiselle: surua ja luopumista kertyi ruuhkaksi asti. Tuttu ja turvallinen muuttui iän myötä kertaheitolla.

Kesällä tulee kaksi vuotta siitä, kun Mari joutui kohtaamaan äitinsä kuoleman. Hänen äitisä oli 95-vuotias, joten kuolema oli odotettavissa.

”Äitini viimeiset hetket eivät olleet aina kaunista katsottavaa, vaikka hän oli yksityisessä hoitopaikassa. Hinta-laatusuhde ei todellakaan ollut kohdallaan.”

Surun ruuhkavuodet -kappaleessa Mari purkaa kuoleman herättämiä tunteita. ”Mä puhun sulle, vaikket vastaakaan, äiti. Leukas on sideharsolla kii, äiti.”

Tätä ennen hän oli kokenut jo lapsen muuton kotoa ja eron miehestään syksyllä 2017.
Lapsen lähtö oli tietenkin luonnollista, mutta samalla Marille luopumisen paikka.
Oma ero havahdutti Marin huomaamaan, että moni puhuu erostaan kovin positiiviseen sävyyn.

”Korostetaan, miten ollaan yhä ystäviä ja miten meillä on nyt paremmat välit kuin koskaan. Kirjoitin Erotettu-biisin, koska halusin käsitellä toisenlaisiakin eroja. Jotkut kokevat, että minut on erotettu, olen saanut potkut.”

Lähdön hetkellä toinen saattaa sanoa, että olihan tämä tiedossa ja yhteinen päätös. Mari Rantasila lataa laulussaan, että ”älä puhu paskaa”.

”En ole tuntenut häpeää eron takia, mutta olen nähnyt, että monelle niin käy. Enkö ollutkaan tarpeeksi hyvä? Miten tulen toimeen yksin? Varmasti myös miehet tuntevat häpeää, epäonnistumista ja pettymystä. ”

Erossa ei erota vain puolisosta, vaan usein myös puolison suvusta ja kaikesta tutusta. Erotaan yhteisistä vuosista, mutta myös vaimona, rakastajana, uskottuna kivana kaverina. Erotaan seksistä ja omasta itsestäkin.

”Kyllähän varmasti jokainen pohtii, että miten toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan vakituisen parisuhteen päätyttyä. Eron jälkeen pitää löytää uusia kanavia, kun vakituista kumppania ei enää ole.”

Mari Rantasila taistelee vanhoja sovinnaisuussääntöjä vastaan.

Mari Rantasila taistelee vanhoja sovinnaisuussääntöjä vastaan. Pekka Nieminen / Otavamedia

Ystävät ja terapia auttoivat

Eron jälkeen Mari Rantasila tukeutui lähimpiin ystäviinsä. Aina oli joku, jolle saattoi soittaa. Toiminnan ihmisenä hän arvostaa ystäviään, jotka kannustivat ulos neljän seinän sisältä.

”Teimme yhdessä kaikkea kivaa. Kävimme matkoilla, kahviloissa ja taidenäyttelyissä sekä elokuvissa. Se oli minulle tärkeää toipumisen kannalta.”

Mari turvautui myös ammattiapuun. Onneksi hänellä oli tuttu terapeutti-psykologi, jonka kanssa hän oli jutellut jo aiemmin vaikeissa tilanteissa. Mari sai apua muutamasta kriisiterapiakerrasta.

”Yksin ei tarvinnut jäädä. Minulla on paljon viisaita ystäviä, joille voin puhua. He ovat kuunnelleet minua ja ymmärtäneet tunteitani. Vaikka pari viime vuotta ovat olleet ihan paskoja, nyt kaikki on hyvin.”

Elämänilo on palannut

Marin elämänilon palautuminen näkyy kaikessa. Tosin hän ei menettänyt toimintakykyään edes pahimpina aikoina, vaan on koko ajan käynyt lenkeillä ja ohjatussa liikunnassa.

Vaikka hän on hyvässä kunnossa, hän hyväksyy kehon ikääntymisen.

”Loukkasin jalkani kesällä 2018, kun lähdin raivopäissäni lenkille. Jouduin olemaan tekemättä mitään pari kuukautta. Se otti koville, mutta oli hyvä, että jouduin pysähtymään. Enää en juokse kiukkuisena.”

Nyt on taas katse tulevassa. Mari kertoo kyenneensä käsittelemään vaikeat asiat.

”Muuten ne jäävät kummittelemaan ja voivat pulpahtaa esille tulevaisuudessa.”

Mustat hetket ovat hiljalleen kääntyneet taas elämäniloksi ja uuden odotukseksi. Mari on kirjoittanut, että ”tuhansia tarinoita maailmassa mua odottaa. Nyt on kaikki hyvin, mä sulan vähitellen.

Mari Rantasila ei halua ihmeempiä mullistuksia.

”Ei minulta puutu mitään. Kaikki on ihan hyvin näinkin. Vaikka olisi toki kiva tavata joku mukava ihminen, jonka kanssa viettää aikaa.”

Seksuaalisuus kannattelee

Kolmekymmentä vuotta sitten Mari Rantasila julkaisi naisen seksuaalisuudesta kertovan kauniin kappaleen Auringossa. Sitä häntä pyydetään esittämään yhä uudestaan.

Auringossa-laulun julkaisun aikaan hän oli 26-vuotias. Pääsääntöisesti yleisö käyttäytyi asiallisesti, mutta ylilyöntejäkin tuli.

”Työnnettiin kameraa hameen alle, kun olin laulamassa. Joku tarjosi rahaakin. Vielä jokin aika sitten baarissa yksi mies kähmi takapuolesta. Se tuntuu oudolta metoo-aikoina.”

Uudella levyllä on aikuisen naisen seksuaalisuutta käsittelevä kappale Soolo, joka kertoo itsetyydytyksestä. Viesti on selvä.

”On OK nauttia itsestään. Iäkkäiden seksuaalisuus ei saisi olla tabu, siinä ei ole mitään rumaa tai väärää. Päinvastoin, seksuaalisuus on kaunis, iloa ja energiaa tuova asia. Sillä on myös mielenterveyttä parantava vaikutus. Eikä seksuaalisuus katoa mihinkään iän myötä.”

”Minulla on ollut eron jälkeen itseäni nuorempia rakastajia”

Mari haluaa taistella tiettyjä sovinnaisuussääntöjä vastaan. Eronneelle, keski-ikäiselle naiselle on määritelty varsinkin se, mikä ei ole sopivaa.

”Kuka päättää, mikä on sopivaa? Vanhempaa naista paheksutaan, jos hänellä on kainalossaan nuorempi mies.”

Mari muistaa tutkimuksen, jonka mukaan miehet haluavat eniten noin 22-vuotiasta naista.

”Itselläni on toisenlaisia kokemuksia. Minulla on ollut eron jälkeen itseäni nuorempia rakastajia. Jotkut nuoret miehet haluavat iäkkäämpää ja kokeneempaa naista. Sellaista, joka tietää mistä tykkää. Iällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, nauttiiko seksistä.”

"Seksuaalisuus on kaunis, iloa ja energiaa tuova asia. Sillä on myös mielenterveyttä parantava vaikutus."

”Seksuaalisuus on kaunis, iloa ja energiaa tuova asia. Sillä on myös mielenterveyttä parantava vaikutus.” Pekka Nieminen / Otavamedia

Hänestä on myös omituista, että vaihdevuodet voidaan kokea noloksi asiaksi. Mari on itse päässyt helpolla vaihdevuosioireista.

”Lievään hikoiluun olen ottanut E-vitamiinia ja salviaa.”

Mutta vaihdevuodet voivat lisätä naisen vaikeuskerrointa eron koittaessa.

”Etenkin naiset miettivät haluttavuuttaan eron jälkeen.”

Moni pelkää, että rypyt ja veltostunut keho tekevät naisesta epäkelvon.

”Totta kai kroppa muuttuu, se kuuluu elämään.”

Mari on itsekin kokenut iän tuomia ennakkoluuloja, mutta ulkonäköään hän ei halua korjailla.

”Olen tyytyväinen itseeni tällaisena. En suostuisi jähmettämään ilmeitäni botoxilla. On järjetöntä ajatella, että ikä ei saisi näkyä. Se on myös vahvuus.”

Mari ei ylipäätään halua tulla määritellyksi tiettyyn muottiin eronneena keski-ikäisenä naisena. ”Ne sanoo: Oot eronnut ja keski-iässä. On siinä kestämistä. Oot hiestä märkänä ja yksinäisenä, läpinäkyvänä. Et voi suudella nuorta miestä puistossa (- – -). Teippaan laastarilla suunne kii: te ette kääri mua elmukelmuun oottamaan, kunnes hautaan lasketaan.

Yli viisikymppisten käyttämätön potentiaali

Moni keski-iän ylittänyt joutuu kohtaamaan muutoksia myös työelämässä. Marin mielestä iäkkäiden pitkää uraa työelämässä ei osata arvostaa tai hyödyntää. Asenteiden pitäisi muuttua.

”En voi hyväksyä, että yli viisikymppiset luokitellaan lähinnä kulueräksi, menneen talven lumeksi. Meissä vanhenevissa ihmisissä on valtava potentiaali, jopa globaali megatrendi. Tai ainakin voisi olla, jos meistä puhuttaisiin mahdollisuuksina, ei uhkana ja rasitteena yhteiskunnalle.”

Nopeus kuuluu nuoruuteen ja on valttia työelämässä. Marista ihmisen aivoja ei ole kuitenkaan luotu kovaan vauhtiin.

”Vanhemmat ihmiset voivat opettaa nuorempia pohtimaan asioita rauhassa. Jo nuoret ihmiset palavat loppuun nykypäivän työelämässä. Sitä paitsi kiireessä tehdään myös virheitä.”

Ilokseen Mari on huomannut, että vanhenemiseen liittyvä taide ja viihde tuntuu kiinnostavan. Menopaussi-musikaalissa, jossa hän on mukana, käydään läpi vaihdevuosiin liittyviä asioita suoraan, mutta lämmöllä.

Jokin aika sitten Mari sai kannustavan puhelun.

”Tuntematon nainen soitti kuultuaan radiosta Surun ruuhkavuodet -kappaleen. Hän oli tulossa 80-vuotiaan dementoituneen sisarensa luota, ja halusi kertoa saaneensa lohtua kappaleesta. Sitä minä juuri toivon. Että musiikkini olisi lohduttavaa, iloistakin, eikä surussa piehtarointia.”

Hyvinvointini perusta

Liikunta

”Pysyn liikkeessä, vaikka ikä rajoittaisi urheilemista. Kun hyväksyn kehoni rajoitukset, voin liikkua itseäni tyydyttävällä tavalla. Minulle on tärkeää pitää kehostani ja samalla mielestäni hyvää huolta.”

Ystävät

”Muutama läheinen ystävä riittää. Vaikeiden hetkien keskellä yritin olla kuormittamasta ketään heistä liikaa.”

Taide

”Taide tuo lisäiloa arkeeni ja auttaa käsittelemään vaikeitakin asioita.”

Farkut Mango, takki Esprit, huppari Polo Ralph Lauren/Stockmann, nilkkurit Vamsko.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkäri-lehdessä 2/20.

Lue myös: Alakuloon ammattiapua saanut Mari Rantasila Kotiliedessä: ”Heikkoutta hävetään”

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X